Jouni Tuomisto

johtava tutkija Kansanterveyden arviointi ja ennakointi, THL

Kirjoittajan blogeja

Itämeren kalaa kannattaa yhä syödä

Lukuaika9 min

Tuoreiden suomalaisarvioiden mukaan dioksiinien pitoisuus kaloissa on pienempi ja kalojen syönti turvallisempaa. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA on kuitenkin tänään julkaissut uuden riskiarvion, jonka mukaan kaloissa olevat dioksiinit ovat aiempaa luultua vaarallisempia. Mitä tästä pitäisi ajatella? EFSA on julkaissut näkemyksensä dioksiinien (tarkemmin sanottuna polykloorattujen dibentso-p-dioksiinien ja -furaanien sekä dioksiinin kaltaisten PCB-yhdisteiden) siedettävästä viikkosaannista. Määräksi on uudessa riskinarvioinnissa […]

Lue lisää Itämeren kalaa kannattaa yhä syödä

Silakan käyttö on arvovalinta

Suomalaisten vähäinen silakan kulutus on viime aikoina herättänyt keskustelua eri medioissa. Maatalousvaltaisessa Suomessa silakka oli perusruokaa etenkin rannikkoseuduilla, ja vielä 1980-luvun alussa sitä syötiin kymmenen kertaa nykyistä enemmän. Tällä hetkellä keskivertosuomalainen haukkaa hailia enää noin 300 grammaa vuodessa. Valtaosa Suomen silakkasaalista menee turkiseläinten rehuksi ja kalajauhoteollisuuden raaka-aineeksi. Syitä siihen, miksi silakkaa syödään yhä harvemmin, on […]

Lue lisää Silakan käyttö on arvovalinta

Vesiepidemia näyttää puhtaan veden arvon

Lukuaika3 min

Kapkaupungista loppuu vesi. Ihmiskunnan makean veden käytöstä 70 % kuluu maatalouden kasteluvetenä. Sen sijaan Suomesta ei puhdas vesi lopu, mutta osaammeko arvostaa sitä? Vai onko tämä maailman mittakaavassa ylellisyyshyödyke meille itsestäänselvyys? Jotain arvostuksen puutteesta kertoo se, että puhdas vesi huomattiin julistaa ihmisoikeudeksi vasta vuonna 2010. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan, mutta edelleenkin yli 1 000 […]

Lue lisää Vesiepidemia näyttää puhtaan veden arvon

Terveysriskien hallinta on monimutkaista

Lukuaika3 min

Julkisuudessa on vitsailtu uudenvuoden viettoon liittyvistä uusista kielloista, terveysriskeistä ja niiden vertailusta. Ja miksei olisi: uudenvuodentinojen lyijy ei todellakaan ole suurimpia ympäristön terveysriskejä eivätkä rakettien aiheuttamat silmävammatkaan. Viranomaisen ja päättäjän rooli on kuitenkin vaikeampi kuin somettajan, kun asioita pitää miettiä yhtaikaa monelta kantilta. Muistan tapauksen, jossa pienen koululaisen oppimisvaikeuksien syy lopulta paljastui: hänellä oli tapana […]

Lue lisää Terveysriskien hallinta on monimutkaista

Vaikeat energiapäätökset on hyvä tehdä laajana yhteistyönä

Lukuaika4 min

Helsingin kaupunki valmistautuu tekemään isoja päätöksiä: rakentaanko lähes miljardi euroa maksava uusi biopolttoainevoimala Vuosaareen, korjatako vanhat Salmisaaren ja Hanasaaren hiilivoimalat nykyaikaisiksi biopolttoainettakin käyttäviksi monipolttoainevoimaloiksi, vai turvatako energiansaanti muilla keinoin? Helsingin kaupunginvaltuutetut kamppailevat pitkälle tulevaisuuteen kurkottavien energiaratkaisujen kanssa näillä näkymin tämän vuoden lopulla. Energiapäätöksellä, kuten muillakin isoilla päätöksillä on merkittäviä vaikutuksia ihmisten terveyteen, vaikka terveysvaikutukset saattavat […]

Lue lisää Vaikeat energiapäätökset on hyvä tehdä laajana yhteistyönä