Marika Kangas-Aramo.

Marika Kangas-Aramo

erikoissuunnittelija Hyvinvointivaltion tutkimus ja uudistaminen, THL

Kirjoittajan blogeja

Vammaispalveluissa on varmistettava, että asiakkaan ei tarvitse pelätä palvelujen katkeavan vuodenvaihteessa

Vammaispalvelut ovat muutoksen ja epävarmuuden keskellä. Uusi vammaispalvelulaki on tämän blogin kirjoittamishetkellä vielä eduskunnan käsittelyssä ja näyttää siltä, että eduskunta ei ehdi käsitellä lakiehdotusta siten, että laki tulisi voimaan vuodenvaihteessa. Uuden toimintaympäristön vammaispalveluihin tuovat myös 1.1.2023 aloittavat hyvinvointialueet.

Lue lisää Vammaispalveluissa on varmistettava, että asiakkaan ei tarvitse pelätä palvelujen katkeavan vuodenvaihteessa

Vammaissopimus patistaa Suomea esteettömäksi

Lukuaika3 min

Kulunut vuosi 2016 on ollut merkittävä vuosi vammaisten henkilöiden oikeuksille. Suomi ratifioi YK:n yleissopimuksen vammaisten henkilöiden oikeuksista 10. kesäkuuta 2016, viimeisenä Pohjoismaana. Mutta mitä sopimus lopulta merkitsee – vai merkitseekö? Ratifioituna vammaissopimus on osa Suomea velvoittavaa lainsäädäntöä. Sopimuksessa keskeistä on laaja-alainen vammaisuuden perusteella tapahtuvan syrjinnän kielto sekä vammaisten yhdenvertaisen osallisuuden periaate.  Sopimus velvoittaa ja samalla auttaa rakentamaan […]

Lue lisää Vammaissopimus patistaa Suomea esteettömäksi