Marjatta Montonen

vieraileva tutkija Päihteet ja riippuvuudet, THL

Kirjoittajan blogeja

Alkoholipolitiikalla voi vähentää eriarvoa

Marraskuussa lausunnoille lähetetyn alkoholilakiuudistuksen perusteluissa todetaan, että alkoholin haitat kohdistuvat eri väestöryhmiin eri tavoin, ja että haittojen vähentäminen edistäisi terveyden tasa-arvoa. Jo samoissa perusteluissa ennakoidaan kumminkin, että lakimuutos pikemminkin lisää eriarvoisuutta. Hallitus ei tunnu pitävän kiinni omasta ohjelmastaan, jossa terveyserojen kaventaminen on yksi strateginen tavoite. Keinoina piti olla terveyden edistäminen, varhaisen tuen vahvistaminen hallinnonalojen yhteistyöllä […]

Lue lisää Alkoholipolitiikalla voi vähentää eriarvoa

Paluulla nelosolutaikaan on arvaamattomat seuraukset

Hallituksen suunnitelma nostaa joka ruokakaupassa ja kioskissa myytävien oluiden, siiderien ja lonkeroiden alkoholipitoisuuden enimmäisraja 4,7 prosentista 5,5 prosenttiin kuulostaa pieneltä muutokselta, mutta sillä voi olla mittavia seurauksia kansanterveydelle. Jos myydyn oluen keskimääräinen alkoholipitoisuus nousisi nykyisestä 4,5 prosentista 5 prosenttiin, ja myydyn oluen määrä kasvaisi nykyisestä vaikka vain viisi prosenttia, lisääntyisivät alkoholin vuosittain aiheuttamat kuolemat 150:lla […]

Lue lisää Paluulla nelosolutaikaan on arvaamattomat seuraukset

Alkoholilain kokonaisuudistus on enemmän kuin tarpeen

Lukuaika6 min

Viime kesänä virkaan astunut Stubbin pätkähallitus siirsi edeltäjänsä Kataisen hallituksen aloittaman alkoholilain uudistuksen seuraavan hallituksen vahtivuorolle. Uutta hallitusta odottaessa on hyvä kerrata, miksi alkoholilain kokonaisuudistus on välttämätön. Sosiaali- ja terveysministeriön arviomuistio antaa uudistukselle modernin tavoitteen vähentää byrokratiaa ja lisätä paikallista päätöksentekoa. Toisaalta se haluaa vahvistaa lain perustehtävää suojella suomalaisia lisääntyneiltä alkoholihaitoilta. Omavalvontaa ’talon säännöillä’ Vuonna 1994 säädetty […]

Lue lisää Alkoholilain kokonaisuudistus on enemmän kuin tarpeen

Alkoholihaittoja vähennetään maailmanlaajuisesti WHO:n johdolla

Suomessa on jäänyt vähälle huomiolle, että kansainvälisessä alkoholipolitiikassa on tapahtunut suunnanmuutos. Maailman terveysjärjestön, WHO:n yleiskokous hyväksyi vuonna 2010 kaikkien aikojen ensimmäisen globaalin strategian alkoholihaittojen vähentämiseksi. Globaalia strategiaa tukemaan on sittemmin laadittu alueelliset ohjelma-asiakirjat. Euroopan toimintaohjelma hyväksyttiin vuonna 2011. Poliittisesti ehkä vieläkin merkittävämpi on YK:n huippukokouksen vuonna 2011 antama julistus. Siinä valtionpäämiehet ja hallitusten edustajat sitoutuivat […]

Lue lisää Alkoholihaittoja vähennetään maailmanlaajuisesti WHO:n johdolla