Minna Kesänen.

Minna Kesänen

kehittämispäällikkö Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, THL

Kirjoittajan blogeja

Järjestöjen päihde- ja mielenterveystyö tuo tärkeää tukea monelle – tiedämmekö palveluista riittävästi niiden turvaamiseksi?

Järjestöjen päihde- ja mielenterveystyöllä on monia tärkeitä tehtäviä vaikeassa elämäntilanteessa olevien ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Rooli uhkaa kuitenkin jäädä näkymättömäksi päättäjille ja rahoittajille, kun toiminnan ja palveluiden sisällöstä ja määrästä ei kerry riittävästi tietoa. Tämä vaarantaa myös järjestöjen rahoituspohjaa hyvinvointialueille siirryttäessä.

Lue lisää Järjestöjen päihde- ja mielenterveystyö tuo tärkeää tukea monelle – tiedämmekö palveluista riittävästi niiden turvaamiseksi?

Asunnottomat päihteidenkäyttäjät eivät selviä koronatalven yli ilman lisäapua

Koronaepidemia on tehnyt haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten elämästä entistä vaikeampaa. Rajoitukset päiväkeskusten ja tilapäismajoitusten toiminnassa sekä julkisten tilojen sulkeutuminen heikentävät niiden ihmisten elämäntilannetta, joilla ei ole asuntoa eikä paikkaa mihin mennä, ja jotka pystyvät päihdeongelman vuoksi huolehtimaan itsestään heikosti. Kun matalan kynnyksen palvelujen aukioloaikoja ja kävijämääriä on rajoitettu, joutuu osa asunnottomista viettämään entistä enemmän aikaa […]

Lue lisää Asunnottomat päihteidenkäyttäjät eivät selviä koronatalven yli ilman lisäapua

Tulevaisuuden ehkäisevät terveys- ja sosiaalipalvelut – esimerkkinä päihteet

Perustason palveluiden vahvistamisesta on puhuttu jo pitkään Alkoholin liikakäyttö ja tupakointi ovat merkittävimpiä suomalaisen yhteiskunnan terveysuhkia. Myös haitallinen ja ongelmallinen rahapelaaminen tai huumausaineiden käyttö kuormittavat yksilöitä, lähiyhteisöä ja yhteiskuntaa. Paljärven ja Mäkelän (2019) tutkimusten mukaan merkittävä osa alkoholin vuoksi kuolleista on käyttänyt perus- ja erityispalveluita vuosien ajan ennen kuolemaansa: alkoholisyistä kuolleista neljä viidestä oli ollut […]

Lue lisää Tulevaisuuden ehkäisevät terveys- ja sosiaalipalvelut – esimerkkinä päihteet

Tarvitsemme nuoret mukaan Pakka-toimintaan

Lukuaika3 min

Ikärajojen on tarkoitus suojella alaikäistä alkoholin, tupakan ja rahapelaamisen aiheuttamilta haitoilta. Moni nuori kokee silti saavansa näitä tuotteita kohtuullisen helposti. Tuoreen eurooppalaisen ESPAD-tutkimuksen (2019) perusteella kaksi kolmesta 16-vuotiaista nuorista koki, että alkoholijuomien hankinta on melko tai erittäin helppoa. Välittäjänä alaikäiselle toimii yleensä kaveri tai tuttu. Joskus elämänsä aikana juoneista pojista ja tytöistä noin puolet oli […]

Lue lisää Tarvitsemme nuoret mukaan Pakka-toimintaan

Mini-intervention kirjaaminen ei ole aina yksinkertaista, mutta sinnikkyys palkitaan – opettavaisia kokemuksia pilottihankkeen puolivälistä

Mini-intervention perusmalli on yksinkertainen: tunnista riskit tai ongelmat, kysy asiakkaalta, ohjaa eteenpäin tai motivoi muutokseen. Malli toimii erilaisten päihteiden ja riippuvuuksien kohdalla ja sopii niin terveydenhuollon, sosiaalipalveluiden kuin tapaturmapäivystyksenkin yhteyteen. Mini-interventio on tutkitusti toimiva ja kustannustehokas toimintamalli päihdehaittojen ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi, mutta sen käytöstä palveluissa on liian vähän tietoa. Hilmo-tietokanta osoittaa, että kirjaaminen palveluissa ei […]

Lue lisää Mini-intervention kirjaaminen ei ole aina yksinkertaista, mutta sinnikkyys palkitaan – opettavaisia kokemuksia pilottihankkeen puolivälistä

Laki tukee ehkäisevää päihdetyötä kunnissa

Ehkäisevä päihdetyö sai uuden lain vuonna 2015 (524/2015). Laki liitti rahapelihaitat osaksi ehkäisevää päihdetyötä tupakoinnin ja päihdehaittojen rinnalle. Halusimme tietää, minkälaisia vaikutuksia lailla on ollut alueiden tai kuntien ehkäisevän päihdetyön parissa työskentelevien mielestä. Haastattelimme ammattilaisia kolmella alueella, jossa ehkäisevän päihdetyön rakenteet ovat vakiintuneet, mutta työ on käytännössä järjestetty eri tavoin: ostopalveluna, kunnan omana toimintana tai […]

Lue lisää Laki tukee ehkäisevää päihdetyötä kunnissa

Avun löytäminen rahapeliongelmaan vaatii usein etsivän taitoja

Lukuaika1 min

Rahapeliongelmiin ei haeta apua kovin helposti. Yksi syistä on palvelujen saavutettavuuden ongelmat. Hoitoa on usein tarjolla mutta sitä ei löydetä. Usein myös kynnys hoitoon hakeutumiseen on liian korkea. Sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan ytimessä ei ole palvelujen runsas markkinointi. Rahapeliongelmat ovat kuitenkin aihe, jonka palveluista ja hoitovaihtoehdoista pitäisi tarjota enemmän tietoa. Kokeneen työntekijän sanoin: ”Kun paikallislehdessä […]

Lue lisää Avun löytäminen rahapeliongelmaan vaatii usein etsivän taitoja

Ehkäisevä päihdetyö tarvitsee tekijänsä – koordinaattori tuottaa tulosta

Sote- ja maakuntauudistuksen pyörteissä kunnat miettivät, miten ehkäisevä päihdetyö kannattaisi tulevaisuudessa järjestää. Alkoholi-, tupakka-, huume- ja rahapelihaittojen ehkäisyn järjestäminen on lakisääteisesti kunnan ehkäisevän päihdetyön toimielimen vastuulla, mutta käytännössä työtä toteutetaan alueilla eri tavoin. Toimielin on lakisääteinen, mutta lisäksi suurimmassa osassa kunnista toimii erisuuruisilla työpanoksilla ehkäisevän päihdetyön yhdyshenkilö. Koska suurin osa yhdyshenkilöistä on sosiaali- ja terveydenhuollon […]

Lue lisää Ehkäisevä päihdetyö tarvitsee tekijänsä – koordinaattori tuottaa tulosta