Nina Tamminen

erityisasiantuntija Yhdenvertaisuus, THL

Kirjoittajan blogeja

Mielenterveyden edistämisen ammattilainen tarvitsee vahvoja yhteistoimintataitoja ja monimuotoista osaamista

Lukuaika6 min

vän mielenterveyden merkitys niin yksilölle, yhteisölle kuin yhteiskunnallekin on tunnustettu laajalti. Tarvitsemme osaavia ammattilaisia suunnittelemaan ja toteuttamaan mielenterveyttä vahvistavia ja tukevia päätöksiä, toimenpiteitä ja tutkimusta.

Lue lisää Mielenterveyden edistämisen ammattilainen tarvitsee vahvoja yhteistoimintataitoja ja monimuotoista osaamista

Yli miljoona suomalaista asuu yksin – asumisen murroksen vaikutuksia hyvinvointiin on tutkittu vasta vähän

Lukuaika3 min

Tällä hetkellä yli miljoona suomalaista asuu yksin, ja määrä vain kasvaa. Yksinasuvien osuus väestöstä on tuplaantunut viimeisten 30 vuoden aikana, ja arvioiden mukaan määrä nousee jo 1,5 miljoonaan vuoteen 2050 mennessä. Myös muissa Pohjoismaissa ja Euroopassa on yksinasuminen yleistynyt. Vaikka yksinasuminen on yhä yleisempää Suomessa, aihe ei ole toistaiseksi herättänyt laajaa keskustelua yhteiskunnassamme. Perinteinen yhteiskuntapolitiikka […]

Lue lisää Yli miljoona suomalaista asuu yksin – asumisen murroksen vaikutuksia hyvinvointiin on tutkittu vasta vähän

Kymmenen tapaa edistää mielenterveyttä kun työelämä ottaa lujille

Suomessa naisista 17 prosenttia ja miehistä 14 prosenttia on kokenut merkittävää psyykkistä kuormittuneisuutta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Terveys 2011 -tutkimus. Joka neljäs työntekijä on kokenut työuupumusta. Sairauspäivärahapäivistä joka neljäs, ja uusista työkyvyttömyyseläkkeistä joka kolmas myönnetään Suomessa psyykkisin perustein. Hyvää mielenterveyttä tarvittaisiin siis työpaikoille lisää ja paljon. Työn luonne on muuttumassa ja henkiset haasteet kasvavat. […]

Lue lisää Kymmenen tapaa edistää mielenterveyttä kun työelämä ottaa lujille