Edelleen valtaosa alkoholia runsaasti käyttävistä jää tunnistamatta terveydenhuollossa. Miksi näin on? Miksi terveydenhuollon ammattilainen ei kysy asiakkaan alkoholinkäytöstä, vaikka yleisesti on tiedossa, että varhainen puuttuminen toisi parhaan tuloksen.
Syytä kysyttäessä vastaukseksi voi saada ”En osaa”, ”Ei alkoholin ongelmakäyttöön voi kuitenkaan vaikuttaa”, ”Ei kuulu minulle” tai jopa täydellisen hiljaisuuden. Hiljaisuuskin on puhuvaa. Niin kansallisissa kuin kansainvälisissäkin tutkimuksissa on selvinnyt, että alkoholinkäytön puheeksi ottamattomuutta perustellaan kiireellä tai ajatellaan, että alkoholin käyttö on yksilön oma asia tai että puheeksi ottaminen kuuluu jonkun muun tehtäviin. Mutta jos henkilö hakeutuu hoitoon ja mahdollinen syy tähän on alkoholin liikakäyttö, miksi asia ei kuuluisi terveydenhuollon henkilökunnalle?
Toisiko koulutus varmuutta puheeksiottoon? Tai se, että työyhteisössä olisi tarjolla päihdealan ammattilaisen tukea?
Ei diabetesta kummempi asia
Verrataanpa esimerkiksi tyypin 2 diabetesta sairastavia alkoholin ongelmakäyttäjiin. Molempien sairautta voidaan karrikoidusti selittää ”itse aiheutetuksi”. Diabeetikon kohtaaminen on hoitohenkilökunnalle kuitenkin helpompaa. Diabeetikolta on helppo kysellä taudin hoitoon liittyviä asioita, kuten esimerkiksi ravitsemuskäyttäytymistä tai lääkehoitoa, ja veren sokerit otetaan jo rutiinisti.
Alkoholin käytön puheeksiotto ja mini-interventio ei ole – tai ainakaan sen ei pitäisi olla – diabetesta kummempi asia. Monesti alkoholin käytöstä kysytään kuitenkin vasta kun on pakko, eli kun käyttö näkyy jo päällepäin. Tämä pätee etenkin ikäihmisiin. Iäkkäiltä ei tohdita kysyä alkoholin käytöstä, vaikka tiedetään, että alkoholi ja lääkkeet sopivat huonosti yhteen tai vaikka tapaturmia olisi tiuhaan.
Diabeetikon tapaan myös alkoholia liikaa käyttävä kaipaa apua. Hän ei ehkä ole siihen vain vielä havahtunut.
Puuttua voi – myös päivystyksessä
Rutiinisti tehtävät puheeksiotot olisivat paikallaan muun muassa traumapäivystyksessä. Kymenlaaksossa tehdyssä tutkimuksessa valtaosa traumapäivystykseen tulleista potilaista oli joko päihtynyt tai he käyttivät runsaasti alkoholia. Päihtymyksen selvittäminen on useimmiten lääketieteellisesti perusteltua, jotta voidaan tehdä oikea diagnoosi ja oikeat päätökset hoitoratkaisujen ja jatkohoidon osalta. Tässä yhteydessä on oivallinen mahdollisuus myös puheeksiotolle.
Traumapäivystyksessä tulisi olla selkeä toimintamalli päihtyneiden potilaiden osalta ja hoitopolku päihteiden ongelmakäyttäjille. Kun hoitohenkilökunnalla on selkeät toimintaohjeet ja organisaation sisäisestä tuesta on sovittu, on puuttuminenkin helpompaa.
Viime kädessä kyse on kohtaamisesta, sen taidosta. Kohtaaminen on vaikeaa ammattilaisellekin, mutta kannattaa muistaa, ettei kukaan ole tietoisesti lapsena valinnut alkoholistin uraa. Puheeksiotto päivystyksessä voi olla jollekin juuri se mitä hän tarvitsee havahtuakseen.
Lisätietoa:
Tapaturmapotilaiden alkoholin käytön puheeksiotto. Tiedä ja toimi -kortti. THL 2017.
Heikkilä, A. (2012). Alkoholin yhteys ensiavussa todettuihin tapaturmiin ja hoitohenkilökunnan asenteet ja osaaminen päihtyneen potilaan kohtaamisessa (pdf). Itä-Suomen yliopisto, Terveystieteiden tiedekunta.