Ennaltaehkäisyllä on Suomessa saatu merkittäviä tuloksia

Terveys ja hyvinvointi on yksi pääministeri Sipilän hallitusohjelman viidestä strategisesta tavoitteesta. Ehkäisevä työ ja terveyden edistäminen ovat keskeisiä keinoja kaikissa tavoitteen kärkihankkeissa. Kärkihankkeita ovat esimerkiksi eriarvoisuuden vähentäminen, lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman toteuttaminen ja ikäihmisten hoidon kehittäminen.

Koska ennaltaehkäisy on niin keskeisessä asemassa hallitusohjelmassa, on syytä hieman avata tätä termiä ja sitä, mihin perustuu näkemys sen vaikuttavuudesta. Suomalaisten tulevan terveyden kannalta tämä on merkittävä poliittinen päätös. Nyt on tärkeää arvioida ne toimenpiteet, jotka lähitulevaisuudessa tulisi toteuttaa.

Suomalaiset ovat saaneet 40-luvulta lähtien noin 20 tervettä elinvuotta lisää ja – 1970-luvultakin lähtien 10 tervettä elinvuotta. Suurimmaksi osaksi tämä selittyy keskeisten kansantautien riskitekijöiden vähentämisellä. Onnistuneen tupakkapolitiikan seurauksena miesten tupakointi on vähentynyt noin 50 prosentista 18 prosenttiin. Naisten tupakoinnin lisääntyminen on käännetty laskuun ja nyt naisista tupakoi enää 12 prosenttia. Ravitsemuspolitiikalla on saatu tyydyttyneen rasvan saantia vähennetty lähes puoleen ja suolansaanti on vähentynyt merkittävästi. Veren kolesteroli- ja verenpainetasot ovat oleellisesti pienentyneet. Nämä selittävät suurelta osin sydäntautien, aivohalvauksien ja eräiden syöpien merkittävän vähenemisen.

Yksittäisen esimerkin terveyden edistämisestä voi poimia lastensuojelusta. Esimerkiksi Imatralla tehtiin vuonna 2009 noin 200 000 euron investointi perhetyöhön ja uudistettiin samalla toimintakulttuuria muun muassa siirtymällä hyvinvointineuvolamalliin. Vuoteen 2009 asti kasvaneiden lastensuojelun menot saatiin taittumaan ja myös laskemaan. Uudistumisen vuotuinen tuotto oli vuonna 2014 vuoteen 2009 verrattuna noin 1,9 milj. euroa. Monelta huostaanotolta säästyttiin, kun perhe sai tukea varhaisemmassa vaiheessa (Kirmanen 2015).

Yksinkertaistaen voidaan todeta, että ennaltaehkäisystä puhutaan silloin, kun jonkin toiminnan ansiosta saadaan estettyä epätoivottu tilanne kuten että nuori alkaa polttaa, iäkäs kaatuu kotona tai sairastutaan influenssaan.

Passiivista ja aktiivista ennaltaehkäisyä

Toimet voidaan karkeasti jakaa passiivisiin ja aktiivisiin toimiin. ”Passiivisista toimista” puhutaan silloin, kun ennaltaehkäisyn kohteena olevan henkilön ei itse tarvitse tehdä aktiivisia valintoja. Esimerkiksi autojen turvallisuutta on parannettu viime vuosina monin eri tavoin. Näin on pystytty sekä ennalta ehkäisemään monia liikennetapaturmia että vähentämään vammautumisia liikenneonnettomuuksissa, esimerkiksi airbagien avulla. Toinen esimerkki on suolapitoisuuden laskeminen elintarvikkeissa. Suolan käytön vähentäminen on estänyt kohonneen verenpaineen kehittymistä. Luonnollisesti tällaiset ”passiiviset toimet” ovat vaikuttavimpia, koska niiden teho ei ole riippuvainen henkilön omasta päätöksestä.

”Aktiiviset” toimet edellyttävät henkilöltä tietoista päätöstä toimia toivotulla tavalla kuten kieltäytyä tupakoinnista sosiaalisesta paineesta huolimatta tai ottaa influenssarokotus. Aktiivisten toimien vaikuttavuutta tarkasteltaessa on huomioitava, että kaikki henkilöt eivät välttämättä toimi toivotulla tavalla. Toiminnan vaikuttavuutta arvioitaessa onkin selvitettävä, kuinka suuri osa kohdejoukosta keskimäärin toimii toivotulla tavalla. Jos esimerkiksi lääkäri antaa sadalle ihmiselle liikuntaneuvontaa, kuinka moni näistä aloittaa liikunnan ja jatkaa sitä?

Ennaltaehkäisyn vaikuttavuuden arviointi

Ennaltaehkäisyn vaikuttavuuden ja kustannusvaikuttavuuden haasteena on tarvittavien toimintojen moninaisuus. Esimerkiksi ruokavalion muuttamisessa on kysymys maatalouspolitiikasta, elintarviketeollisuudesta, kaupasta, terveyskäyttäytymistä ja terveysuskomuksista. Mikään yksittäinen toimenpide ei yleensä ole riittävä. Toimenpiteiden kokonaisuus ratkaisee. Keskeisten kansantautien ehkäisyssä tehokkaiksi arvioiduista toimenpiteistä on olemassa WHO:n suositukset (WHO). Suositukset perustuvat maailman laajuisiin kokemusiin ja tutkimustietoon. Väestön terveyden monipuolisella seurannalla voimme arvioida olemmeko menossa oikeaan suuntaan.

Toinen haaste ennaltaehkäisyn vaikuttavuutta ja kustannusvaikuttavuutta on se, että emme usein pysty todentamaan ja luettelemaan kuinka monta epätoivottua tilannetta olemme pystyneet estämään, koska ne eivät ole koskaan tapahtuneet. Arvioinnissa auttaa kuitenkin aikasarjat jolloin voimme verrata tilanteen muuttumista, mutta vai harvoin voimme liittää muutokset yksittäiseen toimenpiteeseen. Tämän vuoksi joskus kuulee myös sanottavan, että ennaltaehkäisy on vain retoriikkaa ilman tekoja.

Ennaltaehkäisevän työn perusteleminen on haastavaa, koska resursseja tarvitaan, mutta työn tuloksena ei tule lisää euroja – tuloksena on perinteisesti ollut talouden näkökulmasta ”vain” menojen kasvun hillintä, taittaminen tai väheneminen.

Viimeaikoina on onneksi lisääntynyt ymmärrys siitä, että kyse ei ole ainoastaan esimerkiksi terveydenhuoltomenojen säästöistä, vaan myös esimerkiksi opiskelu- ja työkyvystä. Nämä ovat koko yhteiskunnan toimintaedellytyksiä – myös taloudellisen kasvun.

Ennaltaehkäisevän työn kustannusvaikuttavuuden selvittämisen haasteista huolimatta tutkimustietoa on riittävästi ja nyt olisinkin ryhdyttävä toimeen. OECD:n tutkijoita siteeraten:

”On selvää, että terveyden edistämiselle ja sairauksien ehkäisylle on taloudellista näyttöä. Nyt haasteena on edelleen vahvistaa näyttöä sekä etsiä keinoja, joilla näyttöön perustuva tieto voidaan muuttaa jokapäiväiseksi, rutiiniksi toiminnaksi.” (Mercur, Sassi & McDaid 2013)