Maahanmuuton määrän kasvu on lisännyt etnistä ja kulttuurista monimuotoisuutta Suomessa. Erityisesti pääkaupunkiseudulla myös sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaissa on paljon eri kulttuureista ja erilaisesta kielitaustasta tulevia ihmisiä.
Muualta tulleiden määrän lisääntyminen tuo suomalaiseen sosiaali- ja terveydenhuoltoon kysymyksiä, joita ei ole aiemmin tarvinnut miettiä. Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset kohtaavat työssään yhä useammin erilaisia arvomaailmoja ja tilanteita, joissa työntekijöillä ja asiakkailla ei ole yhteisiä käsitteitä tai he voivat ymmärtää käsitteet eri tavoin.
Esimerkiksi lastensuojelussa saatetaan törmätä tilanteeseen, jossa vanhemmat eivät ymmärrä, mihin ammattilaiset viittaavat puhuessaan lapseen liittyvästä huolesta. Myös mielenterveys käsitetään eri tavoin eri kulttuureissa. Asiakas voi olla tottumaton puhumaan mielenterveydestä tai liittää käsitteeseen häpeää tai pelkoa. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan ammattilaiset toivovat, että heillä olisi enemmän osaamista toimia maahanmuuttajien kanssa.
Sosiaali- ja terveysalan töissä tarvittavaa osaamista selvitetään parhaillaan opetus- ja kulttuuriministeriön Osaamisella soteen -hankkeessa. Osana tätä työtä on mietittävä, millaista osaamista ammattilaiset tarvitsevat kohdatessaan eri kulttuureista tulevia asiakkaita ja miten tähän liittyvä opetus sovitetaan sosiaali- ja terveysalan opintoihin.
Nykyisin monikulttuurisuutta opetetaan sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille vaihtelevasti. Toisinaan alan opetussuunnitelmissa on monikulttuurisuudesta oma kurssi, toisinaan teema on osa muita opintokokonaisuuksia. Opetuksessa tulisi huolehtia siitä, että ammattilaiset saavat riittävät monikulttuuriset valmiudet riippumatta siitä, miten opetus on järjestetty.
Monikulttuurisuusopintojen lisääminen alan koulutukseen on monitahoinen kysymys. Alan tutkijoiden ja opettajien välillä on itse asiassa erimielisyyttä siitä, tuleeko asiakkaiden kulttuuritaustaa ylipäätään erikseen korostaa opinnoissa.
Vaarana on, että kulttuuritekijät ylikorostuvat ja että asiakas nähdään tietyn kulttuurin edustajana eikä yksilönä. Silloin saatetaan sitä tahtomatta lisätä haitallisia kulttuurisia yleistyksiä. Toisaalta kulttuuritaustan korostaminen saattaa myös johtaa ajattelutapaan, jossa monikulttuuriset kohtaamiset nähdään erilaisina kuin kohtaamiset yleensä.
Toisaalta on vaikea nähdä, miten ammattilainen voi hoitaa työnsä laadukkaasti, jos hänellä ei ole ymmärrystä asiakkaiden erilaisista taustoista, kokemuksista ja ylipäänsä erilaisista kulttuureista.
Ilman erityistä koulutusta tai kokemuksen kautta kertynyttä asiantuntemusta saattaa käydä niin, että ammattilaisen työtä ohjaa yksinomaan suomalaiseen kulttuuriin perustuva ammatillinen asiantuntijuus. Tämä voi johtaa väärinymmärryksiin asiakastilanteissa ja vaikuttaa siihen, miten asiakkaiden tilanteita tulkitaan ja arvioidaan.
Maahanmuuttajatyössä tarvittavat konkreettiset tiedot ja taidot, kuten lainsäädännön tunteminen tai tulkin kanssa työskentely, muodostavat vain pienen osan tarvittavasta osaamisesta.
Ammattilaisen on ymmärrettävä, että myös hänen omat lähtökohtansa – kuten arvot, kulttuuritausta ja ennakkokäsitykset – vaikuttavat kanssakäymiseen asiakkaiden kanssa. Toisaalta ammattilaisten pitäisi muistaa, että kunkin asiakkaan kulloiseenkin tilanteeseen vaikuttavat myös hänen yksilölliset taustatekijänsä, tarpeensa ja toiveensa.
Yhteiskunnallisesta näkökulmasta kyse on myös koko palvelujärjestelmän kehittämisestä siten, että se palvelisi erilaisia asiakasryhmiä mahdollisimman hyvin. Nykyinen sosiaali- ja terveydenhuolto saattaa lisätä eri kulttuureista tulevien asiakkaiden eriarvoisuutta.
Monikulttuurisuuden on oltava osa valmistuvien opiskelijoiden perusopintoja. Lisäksi jo ammatissa toimiville on järjestettävä täydennyskoulutusta aiheesta.
Ammatillinen osaaminen varmistaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden tasa-arvon.
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 11.2.2019.