Tshernobylistä Suomeen kulkeutunutta radioaktiivisuutta pystyttiin tutkimaan tarkasti

Huhtikuun 26. päivänä 1986 yksi Tshernobylin ydinvoimalan neljästä reaktorista räjähti, koska voimalan henkilökunta yritti täyttää kahdesta ministeriöstä tulleet keskenään ristiriitaiset määräykset. Toisaalta piti kokeilla viikonlopun aikana kuinka kauan voimalaitoksen turbiinit tuottavat riittävästi sähköä voimalan omiin tarpeisiin reaktorin pysäyttämisen jälkeen, ja toisaalta tuottaa sähköä täydellä teholla heti maanantaiaamuna.

Yritys oli mahdollinen vain sulkemalla automaattisäädöt ja turvajärjestelyt pois päältä, minkä seurauksena reaktori tuli epävakaaksi ja räjähti.

Epävakaaksi tiedetty reaktori käytössä sotilaallisista syistä

Kyseessä oli grafiittihidasteinen reaktori, joka tiedettiin vaaralliseksi ja alhaisella teholla epävakaaksi. Reaktoreja kuitenkin käytettiin sotilaallisista syistä. Grafiittihidasteisten reaktorien yksittäisiä polttoainesauvoja voi vaihtaa reaktorin käydessä. Tämä mahdollistaa ydinaseplutoniumin tuotannon sähköntuotannon ohessa.

Paljon yleisemmät paine- ja kiehutusvesireaktorit joudutaan polttoainesauvan vaihtamiseksi pysäyttämään kokonaan ja avaamaan, kuten kävi äskettäin Olkiluodossa polttoainesauvan vuotaessa.  Tämä pysäyttää sähköntuotannon vähintään usean vuorokauden ajaksi.

Grafiittireaktorista oli toinenkin seuraus epävakauden lisäksi. Grafiitti on hiiltä, palavaa materiaalia, joten reaktorin räjähdys sytytti suuren grafiittimassan palamaan. Palo jatkui pari viikkoa ja kohotti merkittävän osan reaktorin sisältämästä radioaktiivisuudesta kilometrin, kahden korkeuteen. Täältä radioaktiivisuus levisi tuulten mukana eniten Valko-Venäjälle ja muille lähialueille, mutta myös kauemmaksi eri puolille Eurooppaa aina Pohjoismaita myöten.

Suomessa meneillään virkamieslakko

Suomen kannalta ajoitus oli onneton siinä mielessä, että meillä oli meneillään virkamieslakko. Lakko aiheutti viivästyksiä asiantuntemuksen suuntaamisessa ja tiedotuksessa. Esimerkiksi sisäministeri Kaisa Raatikainen joutui aika lailla kylmiltään vastaamaan lehdistön kyselyihin.

Tilannetta pahensi se, että ruotsalaiset totesivat radioaktiivisuuden nousun ensimmäisenä Tukholman lähellä olevassa Forsmarkin ydinvoimalassa, ja syyttivät suomettuneita suomalaisia idästä tulevan radioaktiivisuuden pimittämisestä. He eivät ensin huomanneet, että radioaktiivisuus tuli etelästä ja se todella tuli Forsmarkiin ennen kuin Suomeen.

STUK kertoi ensimmäisenä maailmassa, mitä Tsernobylissä oli todella tapahtunut

Suomessa Säteilyturvakeskus (STUK) otti suurimman paineen vastaan sekä analyysien tekemisestä että tiedottamisesta asiantuntijalaitoksena. STUK teki tässä erittäin hyvää työtä. STUK:n Jukka Laaksonen kertoi TV-uutisissa suomalaisille jo muutama päivä onnettomuuden jälkeen – ensimmäisenä maailmassa – mitä Tshernobylissä oli todella tapahtunut.

STUK:n resurssit sitoutuivat kuitenkin tilanteen välittömään seurantaan ja yhteiskunnan akuuttien selvitystarpeiden tyydyttämiseen. Siksi useat muut tutkimuslaitokset ja yliopistojen laitokset organisoivat nopeasti STUK:n ja Suomen Akatemian kanssa yhteistyöverkoston ja lähtivät tutkimaan laskeuman eri piirteitä.

Laskeumaa pystyttiin tutkimaan tarkasti

Kansanterveyslaitos (KTL) oli sikäli edullisissa lähtökuopissa, että se oli jo tätä ennen tutkinut STUK:n kanssa turpeen tuotannon ja polton ympäristövaikutuksia. Yli sadalta Etelä- ja Keski-Suomen polttoturvetuotantosuolta oli pintaturve höylätty pois. Nämä suot muodostivat ihanteellisen homogeenisen materiaalin näytteiden keräämiseen radioaktiivisesta laskeumasta: kuin maastoon levitetyt imupaperit. Tämä loi edellytykset merkittävään tieteelliseen havaintoon.

Jo toukokuun alkupäivinä kerätyt ja analysoidut turvesuonäytteet osoittivat, että Suomeen oli tullut kaksi eri laskeumaa. Ensimmäinen oli Satakunnasta Kainuuseen ulottuva vyömäinen laskeuma, jota luonnehtivat niin kutsutut kuumat hiukkaset. Laskeuma sisälsi korkean sulamis- ja höyrystymislämpötilan omaavia isotooppeja kuten ceriumia, zirkoniumia ja plutoniumia.

Toinen laskeuma sisälsi eniten jodia ja keesiumia, mutta myös muita aineita, joiden haihduttamiseen riitti matalampi lämpötila. Tämä laskeuma oli suurimmillaan Päijät-Hämeessä, Keski- ja Kaakkois-Suomessa. Havainnot vastasivat hyvin niitä karttakuvia, joita Säteilyturvakeskus julkaisi omista mittauksistaan.

Kaksi eri laskeumaa tuli alas sateen mukana

Kahta eri laskeumaa ihmeteltiin tovi, kunnes Pentti Kauranen ja Matti Jantunen oivalsivat, että ensimmäinen vastasi koostumukseltaan käytettyä ydinpolttoainetta. Laskeumien täytyi siis olla Tshernobylin reaktorin räjähdyksestä ilmaan singonneita aineita ja hiukkasia.

Myöhemmin selvisi, että yli 3 % reaktorin polttoaineesta levisi tällä tavoin ympäri maailmaa. Kartalla ensimmäinen laskeuma vastasi hyvin sunnuntai-illan ja maanantaiaamun (27.–28.4.) sadekuuroja.

Toinen laskeuma syntyi tulipalon kuumuuden haihduttaessa [jodia, telluuria ja keesiumia] ja osittain myös hapettaessa [ruteniumia ja molybdeenia] ydinreaktioissa muodostuneita fissiotuotteita. Näistä jopa kymmeniä prosentteja vapautui ympäristöön. Tätä laskeumaa jatkui pitkälle toukokuulle.

Molemmat laskeumat tulivat alas lähes yksinomaan sateen mukana, nk. märkälaskeumana. Tästä oli se mielenkiintoinen seuraus, että sisätilat pysyivät suojaamattominakin jokseenkin puhtaina.

Väestön suora säteilyannos jäi pienemmäksi kuin fysikaaliseen puoliintumisaikaan perustuva laskelma

Matti Jantunen jatkoi Auvo Reposen kanssa suomalaisen ympäristön tutkimuksia ja he totesivat mm. että kaupunkiympäristössä radioaktiivisuutta oli käytännössä vain taivasalla. Radioaktiivisuuden taso puoliintui tyypillisillä kovilla kaupunkipinnoilla, katoilla, betonilla, kivetyksillä ja asfaltilla paljon fysikaalista puoliintumisaikaansa (esim. Cs137, 30 v) nopeammin, jo 100 – 200 vuorokaudessa.

Sadevedet huuhtovat laskeuman ojiin ja viemäreihin ja edelleen järvien pohjasedimentteihin. Molemmat ilmiöt yhdessä alensivat väestön suoran säteilyannoksen murto-osaan verrattuna laskelmaan, joka perustuu isotoopin fysikaaliseen puoliintumisaikaan.

Havainto on erittäin merkittävä: akuutissa laskeumatilanteessa voidaan suojautua tehokkaasti pysymällä aivan tavallisen katon alla, ja kovien ulkopintojen peseminen ja sade vähentävät pitempiaikaista altistusta merkittävästi etenkin kaupunkiympäristöissä.

Luonnonympäristössä tilanne on toinen, koska keesium jää maan pintakerroksiin, josta kasvit ja sienet keräävät ja kierrättävät sitä. Siksi mm. STUK on seurannut pitoisuuksia sienissä ja muissa elintarvikkeeksi käytettävissä luonnontuotteissa näihin päiviin asti.

Suomessa lehmät eivät olleet vielä laitumella

Suomen tilanne on alkuhämmennyksen jälkeen ollut hyvä. Vaikka meille tuli yksi Neuvostoliiton ulkopuolisen Euroopan suurimpia laskeumia, elintarvikkeiden tarkka kontrolli piti suomalaisten altistuksen tilanteeseen nähden vähäisenä. Myös ajankohta oli Suomessa edullinen: lehmät eivät olleet vielä laitumella ja laskeuman vuoksi ne myös pidettiin sisäruokinnassa useita viikkoja tavanomaista kauemmin. Maitoon ei siis tullut suuria pitoisuuksia jodia.

Juuri radioaktiivinen maito oli Valko-Venäjällä, Ukrainassa ja Venäjän lounaisosissa suurin ongelma. Vaikka asia tunnettiin oppikirjatasollakin, maidon radioaktiivisuutta ei mitattu eikä sen käyttöä lapsille rajoitettu. Radioaktiivinen jodi aiheuttikin siellä viitisentuhatta lasten kilpirauhassyöpää, joka muutoin on erittäin harvinainen. Onneksi tämä syöpä on hoidettavissa, joten vain noin yksi prosentti sairastuneista lapsista on kuollut siihen.

Suomessa ei ole havaittu onnettomuuteen liittyvien syöpien lisääntymistä

Suomessa ei Tshernobylin onnettomuuden jälkeen ole havaittu lisääntymistä kilpirauhassyövässä eikä muissakaan syövissä. Vähäistä syövän lisääntymistä ei voi kuitenkaan sulkea pois. Eräs arvio on noin viisi syöpää vuodessa, kun uusia syöpiä kaikkiaan todetaan Suomessa noin 30 000 vuodessa.

Yhteenvetona voi todeta, että valtion tutkimuslaitokset ja yliopistot tukivat kriisitilanteissa toisiaan erinomaisesti. Tämä oli erityisen tärkeää tilanteessa, jossa varsinaisen vastuulaitoksen kapasiteetti sitoutui äkillisesti moninkertaistuneisiin rutiinimittauksiin ja valvontatehtäviin.

Muilla osapuolilla on vapaammat kädet suunnitella tutkimuksia pitkällä tähtäimellä, niin että tieto ja asiantuntemus lisääntyvät. Näin minkä tahansa alan katastrofi voidaan yhteistyöllä hoitaa entistä tehokkaammin ja tyylikkäämmin.