Avun hakeminen lähisuhdeväkivaltaan pitää olla vammaiselle henkilölle sujuvaa

Maaliskuussa julkaistu tutkimusraportti vammaisten henkilöiden kokemasta lähisuhdeväkivallasta ja kaltoinkohtelusta on huolestuttavaa ja painavaa luettavaa.

Toimintarajoitteisiin henkilöihin kohdistuva väkivalta on yleisempää kuin muulla väestöllä ja se kohdistuu eri ikäisiin toimintarajoitteisiin ja vammaisiin henkilöihin. Tämä ei ollut yllättävä tulos, sillä kansainvälisissä tutkimuksissa tulokset ovat olleet samansuuntaisia.

THL:n, Invalidiliitto ry:n ja Kynnys ry:n tutkimuksessa kävi ilmi, että toimintarajoitteisten ja vammaisten henkilöiden kokema väkivalta voi alkaa jo lapsuudessa ja se on muuta väestöä yleisempää heidän joukossaan aikuisuuteen saakka. Väkivaltaa kokeneista toimintarajoitteisista aikuisista suurin osa koki yksinäisyyttä, huonoa elämänlaatua sekä psyykkistä kuormittuneisuutta, ja osuus oli huomattavasti suurempi kuin muussa väestössä.

Väkivalta oli aiheuttanut useita erilaisia vaikeita seurauksia vammaisten henkilöiden elämään. Seuraukset, kuten luottamuksen puute läheisiin ja viranomaisiin, pelossa eläminen, itsetunnon heikkeneminen, masennus, traumaperäiset oireet, fyysiset vammat tai toimintakyvyn heikentyminen, voivat hankaloittaa ihmisen elämän ja arjen sujumista merkittävästi.

Avun hakeminen ja sen saaminen eivät ole itsestään selvyyksiä

Avunhaun onnistuminen koettuun lähisuhdeväkivaltaan voi riippua vammasta, ympärillä olevista ihmisistä ja olosuhteista. Avun saamiseen liittyviä ongelmia voivat olla esimerkiksi se, että vammaisella henkilöllä ei ole mahdollisuutta hakea apua, häntä ei uskota, vammaista henkilöä syyllistetään hänen kokemastaan väkivallasta tai auttajataholla ei ole resursseja auttaa häntä hänen tarvitsemallaan tavalla.

Väkivaltaa kokeneilla henkilöillä oli kokemuksia siitä, ettei apua ole helposti saatavilla. Jos ei ole tietoa mistä apua saa tai avunsaanti on vaikeaa, on mahdollista, että ei saa apua ajoissa tai ollenkaan. Tilanne, jossa henkilö jää täysin avun ulkopuolelle, on erittäin huolestuttava.

Ei riitä, että tietää mistä saa apua, jos ei ole keinoja esimerkiksi kommunikaatiovaikeuksien takia sitä hakea. Olisi toivottavaa, että alueilla kehitettäisiin esimerkiksi saavutettavat, kuvitetut verkkosivut, joiden kautta olisi mahdollista pyytää eri tavoin apua. Kuvitus auttaisi myös kehitysvammaista tunnistamaan kokemansa väkivallan.

Tutkimuksessa havaittiin, että avun saatavuuteen ja saavutettavuuteen liittyy eriarvoisuutta, joka saattaa alkaa kehittymään jo nuorella iällä. Tämä on asia, joka vaatii huomiota päättäjiltä sekä ammattilaisilta koulumaailmassa. Jokaisella lapsella ja nuorella tulee olla yhtäläinen mahdollisuus saada apua sitä tarvitessaan.

Avunsaanti alkaa väkivallan tunnistamisesta ja siihen reagoimisesta

Tämä tutkimus toi ilmi vammaisten ja toimintarajoitteisten henkilöiden kokeman väkivallan laajuuden. Väkivalta on monimuotoinen asenteisiin, rakenteisiin ja tilanteisiin kietoutunut ilmiö. Lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden vammaisten henkilöiden aseman parantaminen yhteiskunnassamme alkaa ilmiön, sen moninaisuuden ja sen kokijoiden tunnistamisesta.

Tutkimuksen tulosten perusteella on laadittu toimenpide-ehdotuksia väkivallan tunnistamisen parantamiseen sekä väkivallan ennaltaehkäisyyn ja avunsaannin varmistamiseen. Mitä päättäjien ja viranomaisten pitää tehdä, jotta väkivalta tunnistetaan paremmin, ennaltaehkäistään tehokkaammin ja avunsaanti varmistetaan? Ota nämä ehdotukset käyttöön:

  1. Päättäjät: Suunnatkaa voimavaroja ja resursseja vammaisiin henkilöihin kohdistuvan kiusaamisen, syrjinnän, kaltoinkohtelun ja väkivallan tunnistamiseen ja sen ennaltaehkäisyyn.
  2. Turvallisuus- ja pelastusalan viranomainen: Huomioi vammaisen henkilön toisten henkilöiden avusta riippuvainen asema. Reagoi väkivaltailmoitukseen aina vakavasti. Huomioi vammaisen henkilön elämäntilanne kokonaisuudessaan. Huomioi se, että väkivallan tekijä on usein vammaiselle henkilölle läheinen henkilö. Tee tarvittaessa huoli-ilmoitus.
  3. Hyvinvointialueet: Suunnitelkaa väkivallan ehkäisytoimenpiteitä ja erityisesti prosessi sen selvittämiseksi, kuinka ja mistä väkivaltatilanteessa saa apua, miten asiakas ohjataan avun piiriin sekä keinoja, joilla avun ja tuen jatkuvuus varmistetaan.

Kirjoitus on osa Vammaisuus yhteiskunnassa -blogisarjaa

Vammaisuus yhteiskunnassa -blogisarja käsittelee vammaisuuteen ja vammaispalveluihin liittyviä ilmiöitä yhteiskunnassamme. Käsitys vammaisuudesta on muuttunut ajan saatossa. Tänä päivänä tärkeitä asioita ovat mm. ihmisoikeudet, osallisuus, itsemääräämisoikeus, esteettömyys ja saavutettavuus.

Lue lisää

Raportti: Vammaisten henkilöiden kokema lähisuhdeväkivalta ja palvelujen saatavuus : Määrällinen ja laadullinen tarkastelu (valtioneuvosto.fi)

1 kommentti

  1. Itselläni on Lievä älyllinen kehitysvamma ja ADHD ja kun huomaan Kehitysvamma puolella ryhmissä että muut Lievän älyllisen kehitysvamman saaneena ihmiset vihaa Kehitysvamma sanaa ja itse en saa oikeutta käyttää omaa kehitysvamma ADHD takia minulla on roolileikkien ansiosta se taito lapsena opittu eli osaan näytellä ohjaajien seurassa mutta heti kun ne luotaa minuun ja jos esim toisen asiakaan kanssa lähden johonkin olen työmatkalla pahoinpidellyt toisen asiakaan jolla myös Lievä älyllinen kehitysvamma niin eivät uskalla väittää tämän jälkeen että muka haukun jos mielipiteitä kirjoittaessa ja kysymyksiä tehdessä käytän omaa kehitysvamma diagnoosi sanaa. Eli pitäisi tehdä vastaava juttu voiko toinen Lievän älyllisen kehitysvamman saanut asiakas jolla on vaikea ADHD vahvin diagnoosi niin pahoinpidellä ohjaajien taukojen aikana toisensa asiakkaan siis sen jolla ei ole ADHD juttua. Jos tämä on yleistä että vaikea ADHD saaneet joilla on lisänä Lievä älyllinen kehitysvamma tekee kuten minä niin silloin meidät vaikean ADHD saaneet täytyy Kehitysvamma puolella laittaa omiin ryhmiin

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.