Lasikatot ja liimalattiat naisten urapolkujen esteenä – ratkaisuna monimuotoinen rekrytointi

30 prosenttia suomen kieltä osaavista ulkomaalaistaustaisista naisista on ylikoulutettuja ammattiinsa nähden. Tänään 8.3. vietämme kansainvälistä naisten päivää, jonka teemaksi UN Women on julistanut naiset johtavassa asemassa. Edistysaskeleiden juhlimisen lisäksi naistenpäivän tarkoituksena on nostaa esiin asioita, joissa tarvitaan yhä toimenpiteitä sukupuolten tasa-arvon saavuttamiseksi.

Esittelemme tässä blogissa kaksi kielikuvaa: liimalattiat ja lasikatot. Ne kuvaavat esteitä naisten, ja etenkin ulkomaalaistaustaisten naisten urapoluissa. Nostamme esille uusia työkaluja työelämän yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämiseksi.

Rajoittavat lasikatot

Lasikatto viittaa naisten urapolullaan kohtaamiin näkymättömiin ja usein tunnistamattomiin esteisiin, jotka vaikeuttavat heidän etenemistään johtotehtäviin. Mitä korkeampi asema, sitä vähemmän siellä on naisia. Esimerkiksi naisten osuus pörssiyhtiöiden toimitusjohtajista oli vain kahdeksan prosenttia vuonna 2020.

Naisten vähyyttä johtopaikoilla ei selitä se, etteikö naisilla olisi tavoitteita edetä urallaan tai että heillä ei olisi riittävästi pätevyyttä. Lasikatto on esimerkki rakenteellisesta sukupuoleen perustuvasta syrjinnästä sekä julkisten että yksityisten organisaatioiden korkeimmilla johtopaikoilla. Se rajoittaa naisten urapolulla etenemisen mahdollisuuksia verrattuna miehiin.

Ulkomaalaistaustaiset naiset ovat usein erityisen epäedullisessa asemassa taidoistaan ja koulutustasostaan huolimatta.

Ulkomaista syntyperää olevien työ ja hyvinvointi (UTH) -tutkimuksen mukaan 25–54-vuotiaista ulkomaalaistaustaisista naisista 43 prosenttia on korkeasti koulutettuja. Vaikka korkeasti koulutetuilla naisilla on enemmän työllistymismahdollisuuksia kuin muilla ulkomaalaistaustaisilla naisilla, niin he eivät kuitenkaan usein pääse koulutustaan vastaaviin työtehtäviin, johtotehtävistä puhumattakaan. Näin ollen arvokasta henkilöresurssia jää käyttämättä.

Kiinni liimalattioissa

Liimalattia on mielikuva, jonka avulla nostamme esiin esteitä, joita korkeasti koulutetut ulkomaalaistaustaiset naiset kohtaavat työmarkkinoilla. Vaikka korkeasti koulutetuilla naisilla on enemmän työllistymismahdollisuuksia kuin muilla ulkomaalaistaustaisilla naisilla, eivät he hyvin usein pääse koulutustaan vastaaviin työtehtäviin. Tämä on nähtävissä niiden korkeasti koulutettujen ulkomaalaistaustaisen naisten osuudessa, jotka ovat tilastollisesti tarkasteltuna ylikoulutettuja nykyisiin työtehtäviinsä nähden.

Huolestuttavaa on, että ulkomaalaistaustaiset naiset eivät etene korkeaa koulutustaan vastaaviin ammatteihin, vaikka heillä olisi Suomessa suoritettu tutkinto ja vähintään edistynyt kielitaito (ks. kuvio). Ulkomaalaistaustaisilla miehillä vastaavaa ylikoulutusta ei ole nähtävissä, kun heillä on Suomessa suoritettu tutkinto ja edistynyt kielitaito.

Useampi kuin joka kolmas korkeasti koulutettu ulkomaalaistaustainen nainen on ylikoulutettu nykyisiin työtehtäviinsä nähden.  Suomalaissyntyisistä naisista ylikoulutettuja on joka viides.

Työmarkkinoilla huomiotta jättämisellä on terveysvaikutuksia: työtehtäviinsä nähden ylikoulutetuilla ulkomaalaistaustaisilla henkilöillä on alhaisempi itse arvioitu elämänlaatu kuin niillä, joilla on koulutusta vastaava työpaikka. Lisäksi ylikoulutetuilla syrjintäkokemukset ovat tutkimusten mukaan merkittävästi yleisempiä kuin koulutustaan vastaavaa työtä tekevillä.

On sekä yksilöiden että koko yhteiskunnan edun mukaista, että liimalattiat ja lasikatot puretaan.  Rakenteellisia esteitä, jotka epäoikeudenmukaisesti haittaavat tiettyä ihmisryhmää, ei voida ratkaista yksilötason ratkaisuilla. Tarvitaan työpaikkatason toimenpiteitä.

Uusia työkaluja organisaatioiden käyttöön

Yhdenvertaiset ja syrjimättömät rekrytointikäytännöt ovat yksi keino liimalattioiden ja lasikattojen purkamiseen. Moninaisesti parempi -hanke on julkaissut 10 suositusta, joilla työnhaussa tapahtuvaa syrjintää voidaan ehkäistä.
Onnistu rekrytoinnissa – 10 suositusta edistämään yhdenvertaisuutta työnhaussa

Hankkeemme edistää monimuotoisuutta asiantuntijaorganisaatioissa ja parantaa korkeasti koulutettujen ulkomaalaistaustaisten naisten asemaa työelämässä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella:

  • käytimme monimuotoisuuslauseketta työpaikkailmoituksessa kannustaaksemme vähemmistöihin kuuluvia hakijoita hakemaan avoimia tehtäviä
  • ilmoitimme avoimista työpaikoista laajasti hyödyntäen eri sosiaalisen median kanavia, esimerkiksi International Working Women of Finland ry:n Facebook-ryhmää
  • arvioimme kriittisesti tehtävien kielitaitovaatimukset, esimerkiksi tutkijan tehtävät mahdollistettiin myös muille kuin heille, jotka puhuvat suomea äidinkielenä
  • käytimme rekrytoinnissa anonyymia osaamisnäytettä, joka sisälsi hakijan osaamisen arvioimisen anonyymisti.

Enää ei pitäisi ajatella, että Suomessa ei olisi päteviä eri taustaisia asiantuntijoita. Meidän on työpaikoillamme tehtävä enemmän urapolkujen rakentamisen, monimuotoisuutta edistävän rekrytoimisen ja osallisuuden edistämisen eteen.

Tule mukaan seuraamaan meitä Twitterissä @moninaisesti ja saamaan tietoa tutkimukseen perustuvista työkaluista ja keinoista.

Moninaisesti parempi -hanketta (2019–2022) rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto (ESR). 

Lue lisää:

Moninaisesti parempi -hanke (Thl.fi)

Sukupuolella väliä? -hanke (Thl.fi)

Sukupuolella väliä yritysjohdossa? – Viisi myyttiä johtajuudesta (Thl.fi)

Infograafeja tasa-arvosta taloudellisessa ja poliittisessa päätöksenteossa (Thl.fi)

Miten edistää monimuotoisuutta rekrytoinnissa? (Ttl.fi)

Rekrytoimme moninaisuutta (Kotouttaminen.fi)

Jos koulutusta on yli tarpeen (Ttl.fi)

Kotoutumisen kokonaiskatsaus (TEM)

Moni osaa! työpaikka osaaminen monikulttuurisilla työpaikoilla (Työterveyslaitos)

Ulkomaista syntyperää olevien työ ja hyvinvointi Suomessa 2014 (Stat.fi)

Naiset pörssiyhtiöiden toimitusjohtajina ja johtoryhmissä (Kauppakamari.fi)

Internation working women of Finland ry

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *