Perheet joutuvat pakenemaan kodeistaan ja jättämään lähes kaiken omistamansa taakseen uhkaavan sotatilan vuoksi. Pakomatkaan liittyy monenlaisia vaaroja, eivätkä kaikki selviä. Tulijoihin suhtaudutaan ristiriitaisesti ja monesti oudoksuen. Kieli on vähän erilaista, kuten monet tavatkin. Tulijat tuovat tullessaan myös merkittävää taloudellista taakkaa.
Toisaalta osa suhtautuu tulijoihin myötätunnolla: kaikkia kuuluu auttaa. Monet perheet hautaavat sodassa kuolleita isiään. Ne, jotka selviävät, eivät pysty muistelemaan sodan kauheuksia, saati puhumaan niistä. Lapsia lähetetään muualle turvaan, vaikka jälleennäkemisen ikävä, huoli selviämisestä ja pelko vaivaavat.
Kuulostaako tutulta tämän ajan pakolaiskeskustelulta? Muuten ehkä, mutta tämä kirjoitus ei kerrokaan Suomeen tai Eurooppaan tulevista pakolaisista. Se kuvaa suomalaisia evakkoja vain joitain vuosikymmeniä sitten.
Sotaa pakenevia suomalaisia autettiin vain muutama sukupolvi sitten
Suomessa on koettu useita merkittäviä sotia viimeksi kuluneen sadan vuoden aikana ja maamme kipeästä sotahistoriasta on alettu puhua vasta hiljattain. Sata vuotta on sinänsä lyhyt aika, sillä esimerkiksi minulla on vahva usko pelkästään oman ihmiselämäni olevan samanpituinen.
Sekä maan sisäisiä että Suomen ulkopuolellekin paenneita pakolaisia synnyttivät erityisesti 1940-luvun sodat Neuvostoliittoa vastaan. Tuolloin lähes puoli miljoonaa suomalaista siviiliä joutui pakenemaan kotiseudultaan, jättämään kotinsa ja omaisuutensa taakseen ja asettumaan asumaan muualle Suomeen.
Pakomatkat olivat vaarallisia ja evakkoihin suhtauduttiin niitä vastaanottavilla alueilla ristiriitaisesti. Heidät saatettiin kokea monin tavoin erilaisina tai outoina totuttuun verrattuna, joskus myös taloudellisena taakkana. Monet toki myös suhtautuivat evakkoihin auttaen ja myötätunnolla.
Toisen maailmansodan aikaan lähes satatuhatta lasta lähetettiin Suomesta muihin Pohjoismaihin, lähinnä Ruotsiin, turvaan sodan jaloista. Ruotsi otti Suomen asian omakseen ja suomalaiset sotalapset vastaan. Osa suomalaislapsista jäi loppuelämäkseen Ruotsiin, osa palasi sodan päätyttyä takaisin Suomeen.
Sodassa eläneiden veteraanien terveyttä ja erityisesti traumatisoitumista on tutkittu sittemmin esimerkiksi Yhdysvalloissa, mutta sotien vaikutuksia Suomen väestön hyvinvointiin voimme lähinnä arvuutella. Voimme kuitenkin olettaa, että sota jätti monenlaisia jälkiä nyt ikääntyvän väestömme kasvattajiin ja heidän kauttaan seuraaville sukupolville. Esimerkiksi runsas alkoholin käyttö sekä korkeat itsemurhien ja väkivallan esiintyvyyslukemat voivat liittyä erilaisten mekanismien kautta Suomen väestön kokemiin sotiin, sotatraumoihin ja suomalaisten pakolaisuuteen.
Me suomalaista syntyperää olevat suomalaiset voimme melkein tuntea nahoissamme edeltävien sukupolviemme kokemien sota-aikojen taakan. Joukossamme on edelleen myös omakohtaisesti sodan kokeneita. Huomaankin kysyväni, miksi meidän on sitten välillä niin vaikeaa löytää myötätuntoa samassa tilanteessa nykyisestä turvallisesta Suomesta turvaa etsiville, tämän hetken maailmantilanteen synnyttämille pakolaisille?
Kansakunnan kokemuksista voi ammentaa myös ymmärrystä
Me psykologit tapaamme joskus sanoa, että ihmisessä on taipumus kohdella toista ihmistä siten, kuin hän on itse tullut kohdelluksi. Eli kun ihminen on saanut osakseen rakkautta ja lämpöä, hän on myös taipuvaisempi kohtelemaan toisia rakkaudella ja lämmöllä. Jos taas on saanut osakseen kaltoinkohtelua tai vähättelyä, tulee herkemmin myös itse kaltoinkohdelleeksi tai vähätelleeksi toisia. Sorretusta tuleekin helposti sortaja.
Tuottaako suomalaisten oma pakolaishistoria tätä kautta jatkumon niin, että omassa historiassa koettu sodan hirveys ja vääryys ei aikaansaakaan auttamishalua ja ymmärrystä?
Toisaalta monet tämän päivän Suomessa ovat nimenomaan niitä ”Suomen sotalapsia vastaanottaneita ruotsalaisia”, jotka kokevat toisenkin maan asian omakseen ja haluavat pyyteettömästi auttaa hädässä olevia.
Haluammeko me toisintaa oman kansakuntamme traumoja? Vai haluammeko niitä tarkastelemalla löytää ymmärrystä heitä kohtaan, jotka käyvät tällä hetkellä läpi jotain samanlaista?
Kirjoittaja toimii THL:n monikulttuurisuuden asiantuntijaryhmä MONETin puheenjohtajana.