Nuorten mielenterveysongelmat, koulupudokkuus, nuorisorikollisuus, jengiytymiskehitys, syrjäytyminen, lastensuojelun kriisi, nuorisotyöttömyys, ja lista jatkuu… Tunnistamme paljon ongelmia, joihin on syytä löytää ratkaisuja. Isoja yhteiskunnallisia kysymyksiä, joiden merkitys ihmisen elämään, yksilön elämän kehitykseen ja tulevaisuuden uskoon on merkittävä. Ongelmien kasaantuminen samoille alueille ja segregaatiokehitys laajemminkin, tekee asiasta vielä monimutkaisemman. Mutta…
Olemme lähteneet niin vahvasti erikoistumaan, että emme näe enää metsää puilta. Kun joku aikaisemmin mainituista ilmiöistä alkaa nostaa päätään, alamme äkkiä kasata hankkeita, jotka kaikki pyrkivät ratkaisemaan samaa kysymystä, usein eri nurkasta ja eri toimenpitein. Perinteisesti vielä tietämättä toisistaan. Rahoituksen ja organisaatioiden mallit ovat luoneet systeemin, jossa ratkaisua etsitään läjällä yksittäisiä toimenpiteitä. Samalla voimme kysyä, hävitimmekö jo punaisen langan.
Kaverit hakusessa – kiinnitetään huomio suojaaviin tekijöihin
Ei Suomi ole maailman onnellisin valtio sen takia, että meillä jokaiseen havaittuun yksittäiseen ongelmaan löytyy kasa erilaisia yksittäisiä ratkaisuja. Vaikka yksilöllisiä ratkaisuja ja palveluita tullaan nyt ja tulevaisuudessakin tarvitsemaan, ne harvoin ovat olleet kuitenkaan ratkaisu väestötason kysymyksiin. Oulun yliopiston tutkimusraportti toteaa, että sosiaalinen aktiivinen vapaa-aika nuoruudessa, on yhteydessä pienempään psykiatristen häiriöiden ilmaantuvuuteen myöhemmin. Tästä tulisi seurata se, että keskittyisimme kunnianhimoisesti tällaisen vapaa-ajan rakentamiseen. Rahat, joita on saatavilla sellaisten ympäristöjen ja toimintojen luomiseen, joissa sosiaalinen aktiivisuus rakentuu ja voimistuu, ovat kuitenkin aivan pieni raapaisu niistä rahoista, joita laitamme korjaaviin palveluihin. Rahoitukset, joilla pyrimme ratkomaan eteen tulevia ongelmia määrittävät etukäteen ja liikaa ne keinot, joilla ongelma tulisi ratkaista. Onnellisuus rakentuu lopulta arjessa ja ihmisten välisissä vuorovaikutussuhteissa, ei palveluissa.
Ratkaisuja paikallista arjen kyvykkyyttä ja hyvinvointia vahvistamalla
Vantaa on lähtenyt etsimään polkua segregaatiokehityksen ja sen seurausten hidastamiseen ja pysäyttämiseen. Tässä onnistuminen vaatii valtavan määrän tietoa ja ymmärrystä, kykyä tehdä oikeita päätöksiä ja kiinnittää huomio oikeisiin kohtiin, mutta ennen kaikkea rohkeutta tehdä jotain eri tavalla. Jos nykyinen malli ei ole tähänkään mennessä estänyt kehityskulkua, ei se tule sitä jatkossa myöskään tekemään. Segregaatioon liittyvät ongelmat ja kysymykset ovat lopulta niin pistemäisiä, että jokainen lähestymistapa pitää lopulta räätälöidä sen alueen lähtökohdista, kysymyksistä ja ennen kaikkea siellä asuvien kyvykkyyksistä, jonka kehityskulkuun haluamme vaikuttaa.
Röyhkeän myönteistä otetta tarvitaan
Sen sijaan, että lähtisimme korjaamaan jokaista ongelmaa omalla toimenpiteellä, voisi ratkaisu löytyä huomattavasti myönteisemmästä suunnasta. Olisiko paremman huomisen luominen mahdollista, tavoittelemalla todella röyhkeästi ja kunnianhimoisesti jonkinlaista positiivista henkeä ja hegemoniaa kaupunginosiin? Monesti tämä lähestymistapa on varsin paljon muuta kuin pelkkää sosiaalityötä, yksilöllistä rinnalla kulkemista tai korjaavia palveluita. Näitä varmasti tarvitaan, mutta ne eivät voi olla ratkaisumme ydin. Voisiko ratkaisu olla jotain aivan uudenlaista Suomen kontekstissa? Ehkä tarvitsemme röyhkeän, mutta myönteisen vallankaappauksen toiminnan ja ajattelun tasolla. Ongelmat eivät ratkea vain ongelmia ratkomalla, vaan kasvattamalla erilaisten asuinalueiden potentiaalia ja elinvoimaa. Tarvitsemme aidosti yhteisöllisiä kaupunginosia, missä ihmiset tulevat ostarille muunkin kuin pubin tai ruokakaupan takia. Paikallista kulttuuria, johon liittyä. Yhdessä oloa monin eri tavoin. Yhteen liittyminen voisi tehdä ongelmistakin edes vähän pienempiä?
Lue lisää:
Sosiaaliset innovaatiot lastensuojelussa (SOILA) -koordinaatiohanke (THL)
