Niukkenevien resurssien Suomessa moni asia on mietittävä uudelleen. Nyt tehtävillä päätöksillä voi olla yllättäviäkin seurauksia. Yksi niukentuvien resurssien kohde on päihde- ja riippuvuustyön järjestötoiminta.
Samaan aikaan kun Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) jakama avustussumma järjestöille pienenee, ovat myös monet hyvinvointialueet säästöpaineissaan leikanneet järjestöille myönnettäviä avustuksia.
Käykö niin, että leikkaamalla kustannukset kasvavat?
Järjestöissä kohdataan vaikeassa elämäntilanteessa olevia ja päihdehaasteiden kanssa kamppailevia aikuisia. Esimerkiksi kohtaamispaikat muodostuvat monille työelämän ulkopuolella oleville vuosien mittaan arjen turvapaikoiksi, joissa heillä on mahdollisuus saada seuraa ja vertaistukea päihteettömyyden tavoitteluun, apua viranomaisasioiden hoitoon sekä ruoka-apua.
Kukaan ei kiellä taloustilanteen haastavuutta, mutta järjestöiltä leikkaaminen ei ole suoraa todellista säästöä. Itseasiassa voikin käydä juuri päinvastoin. Esimerkiksi on arvioitu, että järjestöjen päihteettömät kohtaamispaikat tuottavat arvo vuositasolla keskimäärin 10 000 euroa kävijää kohden. Arvo syntyy, kun kohtaamispaikoissa käyminen ehkäisee alkoholinkäytön ajautumista suurkulutukseksi, asunnottomaksi ja ulosottoon joutumista, vähentää kävijöiden psyykkistä kuormitusta ja ihmiset ohjataan ajoissa avun piiriin.
Hyvinvointialueilla kasvaa paine ottaa tukevampi koppi paljon tukea tarvitsevista ihmisistä
Kun rahoitusleikkaukset supistavat väistämättä järjestöjen toimintaa, tulee hyvinvointialueiden ottaa aiempaa laajemmin ja tiukemmin vastuuta paljon palveluita tarvitsevista ihmisistä. Heidän palvelutarpeensa ei vähene, vaikka tarjolla olevia järjestöjen palveluita karsittaisiin.
Entistä tärkeämpää on panostaa myös ehkäisevään päihdetyöhön, jotta ongelmia ei ylipäätään syntyisi. Pidemmällä aikavälillä ongelmat usein kasaantuvat ja niiden hoitaminen on entistä kalliimpaa.
Kulujen kasvun hillitsemiseksi hyvinvointialueiden tulee kiinnittää tulevaisuudessa entistä enemmän huomiota ainakin seuraaviin asioihin:
- Ehkäisevään päihdetyöhön päihde-, tupakka- ja rahapelihaittojen ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi varhain.
- Yksinäisyyttä vähentävien ja vertaistukea tarjoavien sekä päihteet sallivien että päihteettömien toimintojen ja tilojen tarjoamiseen.
- Ihmisten pariin jalkautuvaan palveluneuvontaan, jotta ihmisten tilanteet eivät pääse entisestään pahenemaan.
- Matalan kynnyksen tuen tarjoaminen päihteettömyyteen.
- Hyvinvointialueen ja järjestöjen yhteiseen työhön ja kumppanuuteen panostamiseen.
- Päihteitä käyttävien ihmisten sekä päihteettömyyteen pyrkivien ja heidän läheistensä hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen vahvistamiseen.
Kun järjestöjen rahoituksen priorisointia ja kohdentamista mietitään, päihde- ja riippuvuustyöhön panostamista ei saa unohtaa.
Haavoittuvassa tilanteessa olevien ihmisten tuesta, mahdollisuuksista osallistua yhteiskuntaan ja siten ihmis- ja perusoikeuksista säästäminen ei ole eettisesti oikein eikä myöskään halpaa.