Maailman terveysjärjestö WHO arvioi itsemurhien määrän maailmanlaajuisesti olevan noin 800 000 henkeä vuodessa. Meillä Suomessa viimeisten tilastotietojen mukaan se on 731, joten hyvinhän meillä menee. Vai meneekö?

Suomalaiset tekevät silti itsemurhia noin kahden päivävauhdilla. Useimmat niistä olisivat ehkäistävissä. On esimerkiksi todettu, että yleislääkäreille annettu itsemurhan seulontaan liittyvä koulutus vähensi potilaiden itsemurhia 22–73 % (Mann ym. 2005).

Viime syksynä järjestettiin itsemurhien ehkäisyyn liittyvää koulutusta noin 25 paikkakunnalla yhteensä lähes 800 sosiaali- ja terveysalan ammattilaiselle. Koulutusten lisäksi olen ollut mukana useissa erilaisissa työryhmissä, seminaareissa ja konferensseissa, joissa itsemurhien ehkäisyteemaa on käsitelty. Kaikesta uudesta tutkimuksesta, tehokkaista interventioista ja asennemuokkauksesta huolimatta alla olevat väittämät pitävät edelleen tiukasti paikkansa.

Itsemurha aiheena kantaa (edelleen) stigmaa

Ihmisluonto pyrkii leimaamaan asioita ja onkin leimannut mitä milloinkin historian saatossa. Mielenterveyden häiriöt ovat keikkuneet stigmatisoivien asioiden kärkisijoilla vuosikymmenestä toiseen, monia muita yhteiskunnallisia aiheita päihittäen. Koska mielenterveyden häiriöt ovat vahvasti sidoksissa myös useimpiin itsemurhiin, ei stigmaa voida välttää.

Itsetuhoisen ihmisen kohtaaminen ei ole koskaan helppoa

Kaikilla meillä on välineet itsemurhien ehkäisyyn. Voimme kysyä, miten toinen voi, voimme kuunnella ja olla läsnä. Suurin este kohtaamiselle saattaa piillä omissa peloissamme: ”Jospa en pysty auttamaan?”, ”Mitä voin sanoa ilman, että se kuulostaa kliseeltä?”, ”Mitä jos itseäni alkaa ahdistaa?”

Emme olisi inhimillisiä, jos ei ahdistaisi. Itsemurhaa harkitseva ihminen ei tunne enää muuta kuin niin syvää toivottomuutta, josta poispääsyyn hän ei näe muuta ratkaisua kuin kuoleman oman käden kautta. Ajattele, jos yksi kysymys voisi muuttaa kaiken? Löytyisi ihminen, jolle purkaa nuo toivottomuuden tunteet. Joka auttaisi näkemään vielä ne elämisen arvoiset asiat. Joka kertoisi, että vaikka juuri nyt tilanne on tämä, seuraava luku ”elämän kirjassa” voi olla jo toiveikkaampi. Se voi muuttaa kaiken, mutta ensin on uskallettava kysyä ja kuunnella vastaus (ja ehkä sietää vähän sitä omaa ahdistusta).

Ihan kaikkia itsemurhia ei voida ehkäistä

Ammattilaisten avusta, hoidosta tai läheisten tuesta huolimatta jotkut itsemurhat toteutuvat silti. Silloin on hyväksyttävä se tosiseikka, että joskus parhainkaan apu ei vain riitä. Auttajan on hyväksyttävä myös tämä sekä se, että turhaan itsemurhavaarasta kysyminen voi turhauttaa molempia osapuolia. Mutta kysymättä jättämällä voidaan menettää ihmishenki.

Lisätietoja:

Mann, JJ et al (2005) Suicide prevention strategies: a systematic review. JAMA. 2005 Oct 26;294(16):2064–74.

Kommentit

Virpi J-A

26.01.2018 10:56

Läheiset kuormittuvat hekin henkisesti ajan kuluessa, kun syvästi masentunut ja toivonsa menettänyt henkilö, varsinkin nuori aikuinen, ei saa tarvitsemaansa todellista osaavaa ammattiapua tilanteeseensa, vaan pelkkää vähättelyä tai kiireen leimaamaa liukuhihna-asenteella tapahtuvaa palvelua!

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *