Sisäilman toksisuuden testaus ei ratkaise sisäilmaongelmia

Lehtiotsikoihin nousi tällä viikolla erikoisen kuuloisia uutisia sisäilmaongelmien uusista tutkimustavoista. Mitä toksikologille tulee mieleen näitä uutisia lukiessa?
Ylen uutinen 19.1.: Sisäilman lievätkin haitat saattavat aiheuttaa terveysriskin – lääkäri: Suhtautuminen ongelmiin on karmeaa

Kritiikki ei tarkoita ongelman kieltämistä

Vaikka julkinen keskustelu näyttää kärjistyneeltä, on hyvä muistaa, että itse tavoitteista ollaan yleensä ottaen yhtä mieltä: kosteusvauriot tulee korjata ja ehkäistä, oireilevia ihmisiä pitää auttaa.

On positiivista, että kosteusvaurioiden aiheuttamista terveyshaitoista tehdään tutkimusta ja erityisesti, että tuloksia julkaistaan. Tällöin tutkimuksen toteutusta ja tuloksista tehtyjä johtopäätöksiä pystytään avoimesti arvioimaan. Vaikka tavoitteena olisi ihmisten auttaminen, tieteellisen tutkimuksen periaatteista ei kuitenkaan saa oikaista.

Nyt esillä olleiden toksisuustestien ongelmia ovat harhaanjohtavat tutkimusasetelmat ja edelleen puutteellinen validointi eli sen arvioiminen, sopivatko testit varmasti käyttötarkoitukseensa.

Viranomaishyväksynnän puuttuminen ei ole vain byrokratiaa tai epäolennaisuuksista nipottamista; minkä tahansa menetelmän toimivuus pitää osoittaa luotettavasti ennen kuin sitä hyödynnetään kaupallisesti ja mainostetaan sopivana välineenä terveysviranomaisten ja yksityisten ihmisten käyttöön ja vieläpä vaikuttamaan päätöksentekoon merkittävissä terveyteen liittyvissä kysymyksissä.

Toksisuus solumallissa ei tarkoita terveyshaittaa vauriorakennuksessa

Toksisuustestauksen lähtökohtainen ongelma on, että menetelmien kykyä ennustaa rakennuksissa altistuvien ihmisten terveysriskiä pidetään itsestäänselvyytenä, vaikka tätä yhteyttä ei ole toistaiseksi näytetty toteen.

Menetelmät soveltuvat kyllä terveyshaittojen vaikutusmekanismien tutkimiseen, mistä saadaan johtolankoja esimerkiksi altistumisen merkkiaineiden kehittämiseen. Ne voivat olla myös käyttökelpoisia samoissa olosuhteissa kerättyjen näytteiden keskinäiseen vertailuun: ”Kumpi näistä näytteistä on toksisempi kuin toinen?”. Ilman vertailua vaurioitumattomien rakennusten näytteisiin eli niin sanottuun normaalitasoon yksittäisen toksisuustestin tulos ei kerro tilan riskistä terveydelle mitään.

Esimerkiksi Saija Hyvösen tutkimuksessa pelkkä puhdas pumpulipuikko oli soluille yhtä toksinen kuin vauriokohteesta kerätty pölynäyte. Tämä ei yllätä, sillä toksisuustesteissä käytettävät soluviljelmät ovat tyypillisesti herkkiä reagoimaan monenlaisiin, myös ihmisille vaarattomiin altisteisiin. Tämän reagointiherkkyyden vuoksi on harhaanjohtavaa tai jopa vaarallista käyttää toksisuustestin tulosta sellaisenaan todisteena terveysriskistä.
Saija Hyvönen ym.: Association of toxic indoor air with multi-organ symptoms in pupils attending a moisture-damaged school in Finland

Yhtä tärkeää on rakentaa oikein tutkimusasetelmat, joissa terveysvaikutuksia linkitetään toksisuustestin tuloksiin. Tuloksia on verrattava vertailukohteen näytteisiin, jotka on kerätty ja määritetty samalla tavoin. Samoin tutkimuksen osallistujien valinnan pitää tapahtua samalla periaatteella altistuneiden ja altistumattomien ryhmissä. Jos perusasiat eivät ole kunnossa, tutkimus menettää tieteellisen arvonsa.

Nykyiset toksisuutta testaavat menetelmät soveltuvat siis vastaamaan kysymykseen: ”Minkälaisia biologisia tapahtumaketjuja altistuminen saattaisi käynnistää elimistössä?”, mutta ne eivät vastaa kysymykseen ”Onko tämä rakennus vaarallinen käyttäjälleen?” tai ”Onko tämä potilas sairastunut kosteusvaurioaltistuksen vuoksi”.

Näiden ero ei ole semantiikkaa vaan perustavanlaatuinen ongelma, joka voi johtaa virhearvioihin molempiin suuntiin, joko tulkitsemaan kunnossa oleva rakennus terveysriskiksi tai vaurioitunut rakennus kunnossa olevaksi.

Toksisuustesti ei tarkoita toksiinien pitoisuusmittausta

Yksi keskeisimpiä sekaannuksia on toksiinien ja niiden pitoisuuksien mittaamisen sekoittaminen toksisuustesteihin. Toksisuustestit eivät mittaa erikseen mitään yksittäistä tekijää, kuten toksiineita, vaan ne antavat tuloksen kaikesta, mitä näytteeseen on päätynyt.

Ylen jutussa hahmoteltiin, että kahtiajakautuneessa sisäilmakeskustelussa THL korostaa oireiden monitekijäisyyttä, kun taas ”toinen tutkijaryhmittymä” etsii oireilun syytä myrkyllisten aineiden pitoisuuksista. Tämä on nurinkurista, sillä THL korostaa oireiden monitekijäisyyttä nimenomaan perustuen kaikkeen saatavilla olevaan kirjallisuuteen, mukaan lukien tutkimukset, joissa on oikeasti mitattu toksiinien pitoisuuksia eli määrää.

Kosteusvaurioituneiden ja vaurioitumattomien rakennusten välillä toksiinipitoisuuksissa on vain vähäisiä eroja, ja tasot ovat yleisesti todella matalia lukuun ottamatta joitain työympäristöjä, kuten maatalousympäristöt tai rehun käsittely, tai esimerkiksi tulvissa vakavasti vaurioituneita kohteita.

THL on myös osallistunut tutkimuksiin toksisuustestien käytettävyydestä terveyshaitan arviointiin ja on tälläkin hetkellä mukana tutkimushankkeissa, joissa testejä hyödynnetään mekanismien selvittämiseen. THL tukee mielellään uusien menetelmien, myös toksisuustestien, käyttöönottoa, jos niiden osoitetaan siinä tarkoituksessa toimivan.

Tahtotila on siis yhteinen, mutta keinoista ollaan eri mieltä: Kova tarve toksisuustestin käyttöönotolle ei saa ajaa sulkemaan silmiä menetelmän mahdollisilta ongelmilta eikä oikeuttaa käyttämään puutteellista tietoa menetelmän hyväksymisen perusteena.

Lue lisää:

Mahiout S, Korkalainen M, Wallenius K, Viluksela M, Santonen T, Huttunen K. Voiko sisäilman haitallisuutta arvioida toksisuustesteillä? Ympäristö ja terveys vol:51 nro:1

Huttunen K, Korkalainen M. Microbial Secondary metabolites and knowledge on inhalation effects. In: Viegas C, Viegas S, Gomes A, Täubel M, Sabino R (eds), Exposure to Microbiological Agents in Indoor and Occupational Environments. p. 213-234. Springer International Publishing AG 2017. ISBN 978-3-319-61688-9

Kirjavainen PV, Täubel M, Karvonen AM, Sulyok M, Tiittanen P, Krska R, Hyvärinen A, Pekkanen J. Microbial secondary metabolites in homes in association with moisture damage and asthma. Indoor Air. 2016 Jun;26(3):448-56. doi: 10.1111/ina.12213.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *