Viime päivien julkisesta keskustelusta voisi päätellä, että tämän hallituskauden merkittävin rakenneuudistus sote olisi jälleen suuressa kriisissä ja hallituksen lopputaival poikkeuksellisen epävarma.
Todellisuudessa keskustelu on tiivistänyt hallituspuolueiden rivejä ja lisännyt kriisitietoisuutta uudistuksen ympärillä. Hieman yllättäen nyt odotetaan laajasti, että poliitikot tekisivät työnsä, saisivat uudistuksen lopulta maaliin.
Miksi kovakaan kritiikki ei riitä kaatamaan uudistusta?
Nykyhallitus sopi poliittisen kompromissinsa kahden rakennuspuun, maakuntamallin ja valinnanvapauden varaan. Näiden ympärille sote päätettiin pitkän väännön jälkeen marraskuussa 2015 rakentaa.
Monta hallituskautta jatkunut julkinen keskustelu, laaja asiantuntijavalmistelu ja useat poliittiset neuvonpidot ovat rakentaneet pohjaa tälle mallille, eikä valmista olisi ehkä tullut tälläkään kerralla ilman uuvuttavia neuvottelukierroksia ja pitkää kiihdytyskaistaa.
Eikä tämäkään sote tietenkään ole täydellinen, mutta tällä kertaa se taitaa olla riittävän hyvä läpäistäkseen sekä asiantuntijoiden että poliittisen seulan. Kompromissi näyttää kantavan lainsäädännöksi saakka, toisin kuin kahden edellisen hallituksen mallit.
Nyt neuvoteltu paketti on reaalipolitiikan voimannäyte, pitkittyneen valmistelun pohjalta pakotettu poliittinen kompromissi. Olennainen ero aiempiin sote-ponnisteluihin on se, että tästä mallista löytyy riittävästi ideologista liimaa päähallituspuolueiden välille.
Lehmänkauppa voi olla päätöksenteon edellytys
Politiikka on puolueiden arvojen pohjalta tehtyjä kompromisseja. Riittävän hyvä on parhaan pahin vihollinen, mutta politiikassa se on monesti parempi kuin se, ettei tehdä mitään.
Maakuntapohjainen hallintomalli yhdistettynä valinnanvapauteen on aito poliittinen kompromissi, joka sitoo keskustan ja kokoomuksen kohtalot toisiinsa koko hallituskaudeksi.
Molemmat puolueet saavat jotain, jota ovat pitkään omista ideologisista lähtökohdistaan tavoitelleet. Molemmat joutuvat samalla nielemään jotain omista arvolähtökohdistaan vastenmielistä tai vähemmän miellyttävää. Lopulta puolueiden arvot kiteytyvät tässä hyvinkin konkreettiseksi kompromissiksi.
Ilkeämieliset tarkkailijat sanovat, että kyseessä on keskustan ja kokoomuksen välinen lehmänkauppa. Niin onkin, mutta toisaalta se juuri takaa sen, että tällä kertaa malli kestää kritiikin ja etenee lainsäädännöksi saakka.
Lehmänkaupoilla on kielteinen konnotaatio, mutta ne voivat olla Suomen kaltaisessa parlamentaarisessa monipuoluedemokratiassa ainoa tapa saada suuria uudistuksia läpi. Ne ovat aivan olennainen osa hallituspolitiikkaa silloin, kun päättäjinä on kaksi tai useampi keskenään tasavahva puolue, kuten Suomessa usein on.
Kuluneen sanonnan mukaan politiikka on mahdollisuuksien taidetta. Mikäli kompromissien tekotaito, -kyky ja -tahto menetetään, jäljelle jää vain joukko ihmisiä, jotka ovat mieluummin oikeassa kuin uudistavat yhteiskuntaa.
Kirjoittaja on politiikkaa nähnyt viestintäkonsultti