Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä menee pian eduskuntakäsittelyyn. Sote-uudistusta pannaan vauhdikkaasti toimeen. Edessä on vuosia kestävä mittava toimintatapojen, toimintakulttuurien ja tietojärjestelmien muutos.
Nyt viimeistään on aika pohtia, miten vuosikymmenien suurinta uudistusta aiotaan tutkia ja kehittää.
Uudistuksen onnistumisessa on tärkeätä, että sekä sosiaalihuollolla että terveydenhuollolla olisi yhdenvertaiset mahdollisuudet rahoituksen ja rakenteiden lisäksi luoda tutkimuksen, kehittämisen ja osaamisen vaatima tietoperusta. Nyt meillä on sellainen vain erikoissairaanhoidossa, vaikka muutospaineet ja julkilausutut tavoitteet liittyvät ongelmien ehkäisyyn ja perustason palveluiden kehittämiseen.
Sosiaalihuollon tutkimukselta puuttuu rahoitus ja paikka
Sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimukseen käytetyillä euroilla on merkitystä. Valtio rahoittaa budjetin kautta terveydenhuollon tutkimusta, mutta ei sosiaalihuollon tutkimusta. Tosin terveydenhuollon tutkimuksenkin rahoitusta on leikattu vuosien varrella.
Esityksessä järjestämislaiksi on ehdotus yliopistotasoisen sosiaali- ja terveystieteellisen tutkimuksen rahoituksesta. Esitys on sosiaalihuollolle erinomaisen tärkeä, mutta harmittavaa on pykälien muotoilu. Esityksessä on siirretty terveydenhuoltolain säännökset suoraan järjestämislakiin ja sana sosiaalitieteellinen on lisätty terveydenhuollon sanan eteen.
Niinpä kun sosiaalihuollolta puuttuvat yliopistosairaaloiden kaltaiset tutkimusorganisaatiot, on sosiaalihuollon tutkimuksen asema jatkossakin todennäköisesti heikko. Mikäli ei sitten luoda jotain uutta myös tutkimuksen saralle.
Tarvitaan alueellisia osaamiskeskuksia
Asia on tärkeä, siksi sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimus- ja kehittämisrakenteen suunnittelulle on viisasta antaa aikaa hetki. Yksi mahdollisuus on, että jokaiselle viidelle yhteistyöalueelle annetaan tehtäväksi perustaa sosiaali- ja terveydenhuollon ’tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan osaamiskeskus’.
Alueellisten osaamiskeskusten rooliin kuuluisi varmistaa alueen tasapuolinen ja monitieteellinen tutkimus, koordinoida tutkimusrahoitusta sekä luoda vahvat yhteydet kansalliseen tutkimukseen ja kehittämiseen. Olisi myös perusteltua pohtia näiden viiden osaamiskeskuksen kansallista erikoistumista ja yhteistyötä niin resurssien tehokkaan käytön kuin tutkimuksen kansainvälistymisenkin kannalta.
Toinen malli olisi selvityshenkilö Osmo Soininvaaran esittämä maakuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen tutkimuslaitos (Masote), joka tuottaisi tietoa sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottavuuden ja vaikuttavuuden parantamiseksi. Soininvaara ehdottaa laitosta viidelle yliopistopaikkakunnalle ja että Helsingin toimipiste sijaitsisi samoissa tiloissa THL:n kanssa.
Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta tarvitsee kehittyvää ja pitkäjänteistä osaamista sekä verkottuvaa yhteistyötä. Kansallinen sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimusohjelma olisi hyvä alku tällaisen osaamispääoman rakentamiseksi.
Huippuosaamisen kehittyminen mahdollistaa myös uusien innovatiivisten yritysten kehittymisen sosiaali- ja terveysalalla, lisääntyvät investoinnit Suomeen sekä houkuttelevan kumppanin kansainväliselle tutkimusyhteistyölle.