Hallituksen hyvin perusteltu esitys uudeksi tartuntalaiksi kääntyi eduskunnan lähetekeskustelussa valitettavan hedelmättömäksi kiistelyksi. Puheenvuoroissa viitattiin Suomessa oleskeleviin turvapaikanhakijoihin ja pohdittiin, tulisiko uuden lain suojella myös muiden kuin kunnan asukkaiden terveyttä.
Keskustelussa kannettiin huolta houkutteleeko kunnassa ilman kotipaikkaoikeutta oleskeleville annettava tuberkuloosilääkitys tai lyhytaikainen hiv-tartunnan estolääkitys Suomeen Pietarin alueelta tuhansia hiv-positiivisia tai lääkeresistenttiä tuberkuloosia sairastavia laittomia maahantulijoita.
Suomen tai muiden maiden kokemukset tai tutkimukset eivät anna mitään perusteita ajatella, että hallituksen esittämä tartuntatautilaki houkuttelisi tartunnan saaneita lähialueilta Suomeen. Suomeen ei ole hakeutunut käytännössä lainkaan huonokuntoisia hiv- tai tuberkuloosipotilaita, joilla olisi nykyisinkin oikeus Terveydenhuoltolain mukaiseen kiireelliseen hoitoon.
Venäjän viitisentoista vuotta sitten alkaneen hiv-epidemian aikana tartunnan saaneista suurin osa on huonokuntoisia ruiskuhuumeiden käyttäjiä, joiden mahdollisuus liikkua välittömän kotipiirinsä ulkopuolelle on hyvin heikko. Venäläisiä hiv-potilaita ei ole myöskään hakeutunut Ruotsiin, Norjaan tai Viroon, joissa kaikissa myös kiireetön hiv-hoito on saatavilla oleskelustatuksesta riippumatta.
Viron hiv- ja tuberkuloosi-tilanne on lähes yhtä huono kuin Venäjällä, eikä maasta ole syntynyt hiv- tai tuberkuloosipotilaiden muuttoliikettä Suomeen, vaikka kynnys muuttoon on EU:n vapaan liikkumisen oikeuden takia merkittävästi Venäjää pienempi.
Kotikunnattomien terveyspalvelut eivät laajene
Kunnalla on, sairaanhoitopiirinsä tukemana, nykyisessä itsehallinto- ja sote-palveluiden järjestelmässä suuri toimeenpanovalta ja -vastuu suojella väestöä tartuntataudeilta.
Julkisuudessa on esitetty, että lakiesitys laajentaisi kuntien velvoitetta tarjota esim. kalliita hiv-, hepatiitti ja tuberkuloosihoitoja myös muille kuin kunnan asukkaille. Tämä on väärinkäsitys. Lain yksinomaisena tarkoituksena on estää vaarallisten tartuntatautien leviäminen väestössä, johon jo nykyisin voimassa oleva laki kuntia velvoittaa.
Lainuudistuksella ei pyritä vaikuttamaan nk. paperittomien terveyspalveluihin.
Ajoissa aloitetut torjuntatoimet ja valvotut lääkehoidot ovat olennainen keino ehkäistä yleisvaarallisten tartuntatautien, kuten tuberkuloosin leviäminen. Torjuntakeinoja tarvitaan myös sukupuolitautien leviämisen ehkäisemiseksi.
Ilmaiset testit ja lääkehoito ovat kansainvälisen kokemuksen perusteella paras tapa saada tartunnan saaneet hoitoon ja katkaista tartuntaketjut. Tämä on tehokkain, ja itse asiassa ainut tapa suojella myös kunnan kantaväestöä.
Tarttuvien tautien leviämisen ehkäisyssä ei ole tarkoituksenmukaista erotella ihmisiä kotipaikkaoikeuden perusteella. Tartuntataudit eivät noudata hallinnollisia tai väestöryhmien välisiä rajoja.
Joudumme pahasti hakoteille, jos pohdimme, onko joku yksittäinen henkilö oikeutettu saamaan jatkotartuntoja ehkäisevää lääkehoitoa esimerkiksi tuberkuloosiepidemian estämiseksi. Tällainen lain tulkinta asettaa koko kunnan muun väestön tartunnalle alttiiksi.
Kaikkia torjuntakeinoja on voitava käyttää
Epidemian torjunnassa välttämättömiä keinoja ovat:
- taudin varhaisen toteaminen, joka edellyttää, että henkilö voi hakeutua hoitoon heti ensimmäisten oireiden ilmaantuessa
- diagnoosin selvittyä viranomaisilla on oltava mahdollisuus käyttää kyseisen taudin vaatimia torjuntakeinoja, esimerkiksi:
• sairastuneen eristäminen,
• tartunnan leviämisen estävä lääkehoito,
• rokotukset,
• tartunnalle altistuneiden jäljittäminen ja tutkiminen jatkotartuntojen estämiseksi sekä
• harvoissa hyvin vakavissa taudeissa karanteeni.
Näitä kaikkia keinojen tulee voida käyttää kaikkiin Suomessa oleskeleviin ihmisiin, jotta koko väestöä, mukaan lukien kantaväestöä, voidaan suojella epidemioilta. Minkä tahansa Suomessa tilapäisestikin oleskelevan väestöryhmän jääminen edes osittain torjuntakeinojen ulkopuolelle johtaa vääjäämättä tartuntatautien lisääntymiseen ja epidemioihin myös kantaväestössä.
Viivästyneistä torjuntatoimista kunnille koituvat kustannukset ovat suuremmat kuin varhain aloitettujen kattavien torjuntatoimien.
Myöskään raskaana olevan hiv-infektoin saaneen naisen hiv-lääkitys vastasyntyneen tartunnan ehkäisemiseksi ei saisi olla riippuvainen äidin kotipaikasta. On vaikeaa kuvitella, että Suomessa tehtäisiin tietoinen päätös kansalaisuuden tai kotipaikkaoikeuden perusteella, että vauvaa ei suojella äidin hiv-infektiolta lääkityksellä. Missään muussa Euroopan Unionin maassa ei tällaista käytäntöä ole.
Väestön suojelemiseksi tarttuvilta taudeilta on tärkeää, ettei lain voimaantulo veny syistä, jotka perustuvat väärään tietoon tai mielikuviin, että kattavan tehokas tuberkuloosi- tai hiv-estolääkitys houkuttelisi Suomeen maahanmuuttajia.
Kaikkein huonoin vaihtoehto on sitoa tartuntatautiviranomaisten kädet, ja estää heitä käyttämästä torjuntatoimia, jotka suojelisivat kaikkia suomalaisia.