”Do something. Do more. Do better.” Näin tiivistää Maailman terveysjärjestön Euroopan toimisto suosituksissaan terveyserojen kaventamisesta.
Terveyserot tarkoittavat, että maailman väestöstä suurimman osan terveys jää kauas parhaasta mahdollisesta. Tämä on kansalaisten ja väestöryhmien välistä räikeää ja eettisesti kestämätöntä epätasa-arvoa. Terveyserot aiheuttavat huomattavia kustannuksia sekä tulojen menetyksiä niin valtiolle, kunnille kuin kotitalouksille. Terveyseroja vähentämällä voidaan parantaa työllisyysastetta ja vähentää palvelujen tarvetta.
Terveyseroja voidaan mitata eroina terveydentilassa, sairastavuudessa, toimintakyvyssä ja kuolleisuudessa. Ongelmaa ei kuitenkaan ratkaista sillä, että näitä seurauksia lievennetään terveydenhuollon tai sairaanhoidon keinoin. Eriarvoisuuden vähentämiseksi on puututtava heikentyneen terveyden perimmäisiin syihin eli olosuhteisiin, joissa ihmiset syntyvät, kasvavat, elävät, työskentelevät ja ikääntyvät.
Kyse on sosiaalisesta eriarvoisuudesta, joka Maailman terveysjärjestön mukaan tappaa ihmisiä laajamittaisesti.
Eriarvoisuutta tuottavat yhteiskunnan rakenteet: talous, politiikka, arvot sekä vallan ja resurssien jakautuminen. Terveyserot eivät pääsääntöisesti johdu yksilöiden valinnoista ja eikä yksittäinen ihminen pysty itse paljoakaan vaikuttamaan yhteiskunnan muovaamiin elinolosuhteisiinsa.
Koska eriarvoisuus on tulosta monimutkaisista yhteiskunnallisista prosesseista, eroja ei voi yleensä kaventaa ’suoraan’. Terveyden tasa-arvo on haastava tavoite, etenkin kun suunnitellaan käytännön toimia.
Kuinka siis tehdä paremmin?
Suomi on pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta, jossa sosiaaliturvan taso on ollut korkea ja turvaverkko tiheä – kaikki on haluttu pitää kyydissä. Siitä huolimatta eriarvoisuus ei ole kadonnut Suomesta. Suomea ja muita vahvan sosiaaliturvan maita koskeekin erityisesti viimeinen WHO:n ohje: Tee paremmin.
Kansallisella tasolla voidaan huolehtia sosiaaliturvan riittävyydestä ja vahvistamisesta. Eriarvon vähentäminen on paitsi sosiaaliturvaa ja sosiaalipolitiikkaa myös koulutus-, työllisyys- ja terveyspolitiikkaa. Ilman selkeää poliittista sitoutumista ja tahtoa eroja on vaikeaa kaventaa.
Paremmin tekeminen tarkoittaa myös politiikkaohjelmien ja palveluiden parantamista. Eriarvoisuuden kaltaiset ”ilkeät ongelmat” edellyttävät uudenlaisia julkisen hallinnon systeemisiä toimintatapoja. Siilot ja sektorirajat ylittävään, aitoon yhteistyöhön tarvitaan yhteistä tavoitteenasettelua, toimenpiteiden seurantaa ja kaikkien toimijoiden tulosvastuuta.
”ilkeät ongelmat” edellyttävät uudenlaisia toimintatapoja
WHO:ssa puhutaan ”whole-of-government” ja ”whole-of-society” -lähestymistavoista: kaikkien toimijoiden on osallistuttava omalla panoksella ja osaamisella.
Käytännön työssä eri maissa ehkä vähimmälle huomiolle on jäänyt Maailman terveysjärjestön suositus yhteiskunnallisen osallisuuden vahvistamista. Siinä on kolme ulottuvuutta: riittävä toimeentulo ja hyvinvointi, toiminnallinen osallisuus, yhteisöihin kuuluminen ja yhteiskunnan jäsenyys.
Erityisesti paikallisella tasolla ja palveluissa voidaan lisätä eriarvoisessa asemassa olevien ihmisten aitoa vaikutusvaltaa ja osallistumista heidän elämäänsä vaikuttaviin asioihin ja päätöksiin. Ryhmien ja yksilöiden voimavaroja voidaan vahvistaa myös tukemalla kykyjä, vahvuuksia ja resilienssiä. Kansalaisyhteiskunnan toimijat ovat tärkeä osa tätä kumppanuutta ja yhteistyötä.
Vinkkejä naapurimaista
Maailman terveysjärjestön selvitykset ja suositukset ovat kannustaneet monia maita aiempaa määrätietoisempaan eriarvoisuuden vähentämiseen. Esimerkiksi Ruotsissa terveyden tasa-arvoa on edistetty jo usean vuoden ajan kunnissa ja alueilla osana sosiaalisesti kestävää kehitystä. Ruotsin nykyinen hallitus on asettanut tavoitteekseen poistaa väestöryhmittäiset terveyserot yhden sukupolven aikana. Tätä varten on perustettu poikkihallinnollinen komissio, joka toukokuussa 2017 esittää ehdotuksensa tähän tavoitteeseen johtavista toimenpiteistä.
Pohjoismaiset kokemukset kertovat, että eriarvoisuuden vähentämistyön kolme välttämätöntä osa-aluetta ovat tieto, poliittinen tahto sekä hallinnollinen kyvykkyys. Eriarvoisuuden ilmenemismuodot ja syyt sekä vaikuttamiskohdat tulee tunnistaa. Toimien suuntaamiseen vaikuttaa merkittävästi se, nähdäänkö ongelma kaikkia sosiaaliryhmiä koskevana vai vain huono-osaisimpia koskevana. Entä pyritäänkö vaikuttamaan lapsuusajan altistuksiin, yksilön terveyskäyttäytymiseen vai sairauden epätasa-arvoisiin seurauksiin?
Pohjoismaisten naapureidemme tärkein viesti on, että laaja näkemys eriarvoisuuden sosiaalisista syistä ja sosiaalisen kestävyyden vahvistaminen motivoivat kaikkia hallinnonaloja ja toimijoita yhteistyöhön yhteisen haasteen ratkaisemiseksi – kaikkien hyväksi.
Kirjoittaja on toiminut aiemmin kehittämispäällikkönä THL:ssä.
Lue lisää:
Review of social determinants and the health divide in the WHO European Region: final report
Closing the gap in a generation
Tackling Health Inequalities Locally: the Scandinavian Experience
Mitä hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamiseksi voidaan tehdä? Hyvinvointi- ja terveyserot thl.fi’ssä