Julkisuudessa on vitsailtu uudenvuoden viettoon liittyvistä uusista kielloista, terveysriskeistä ja niiden vertailusta. Ja miksei olisi: uudenvuodentinojen lyijy ei todellakaan ole suurimpia ympäristön terveysriskejä eivätkä rakettien aiheuttamat silmävammatkaan.
Viranomaisen ja päättäjän rooli on kuitenkin vaikeampi kuin somettajan, kun asioita pitää miettiä yhtaikaa monelta kantilta. Muistan tapauksen, jossa pienen koululaisen oppimisvaikeuksien syy lopulta paljastui: hänellä oli tapana imeskellä tuttua esinettä, josta löytyikin lyijyä. Lyijy maistuu makealta. Kesti pitkään ennen kuin kukaan edes tuli ajatelleeksi moista riskiä. Lyijyn pitkäaikaisvaikutukset tuntien hän tuskin koskaan toipui täysin.
Vaikka riski olisi pienikin, se voi olla vaarallinen juuri siksi, ettei kukaan ajattele siihen liittyviä vaaroja. Viranomaisen epäkiitollinen tehtävä on miettiä ja ennaltaehkäistä vaaroja jos mahdollista. Viranomaisen on mietittävä kansanterveyden lisäksi sitä, millainen riski voi kohdistua yksittäiseen ihmiseen.
Uudenvuodentinat ovat hieno perinne ja osa suomalaista kulttuuria. Mutta kun lyijyn käytölle on monia myrkyttömiä vaihtoehtoja, miksei viranomainen tuuppaisi perinteitä siihen suuntaan?
Jos riskeihin liittyy merkittäviä hyötyjä, asia muuttuu vielä monimutkaisemmaksi. Pienhiukkaset ovat Suomessa vähäpätöisenä pidetty mutta todellisuudessa kaikkein suurin ympäristön terveysuhka, paljon suurempi kuin liikenneonnettomuudet, kemikaaleista puhumattakaan. Viime vuonna pienhiukkasten takia nähtiin Suomessa yli tuhat ylimääräistä kuolemaa. Suomen suhteellisen puhdas ilma ei kerro riskin pienuudesta vaan siitä, että saastuneissa maissa pienhiukkaset ovat kauhea tappaja.
Meistä monet ovat tunteneet pienhiukkasiin kuolleita ihmisiä, mutta he ovat tunnistamaton osa tavallista sydän- ja syöpäkuolleisuutta. Emme siis saa asiasta omakohtaista tuntumaa tai vaaran kokemusta. Ilman huolellista tutkimusta emme edes tietäisi riskistä mitään.
Naureskelu klapien viemisestä pesästä asettaa viranomaisen vaikeaan tilanteeseen. Kolmannes Suomen pienhiukkaskuolemista johtuu nimenomaan puun pienpoltosta saunoissa ja takoissa.
Pahimpana aikana 1970-luvulla liikenne tappoi yhtä paljon kuin pienhiukkaset nyt. Sinnikkään ja määrätietoisen toiminnan ansiosta on päästy alle neljännekseen liikennekuolemissa, koska riskit on tunnistettu ja otettu vakavasti.
Pienpolttoa ei voi kieltää sen enempää kuin liikennettäkään. Kuitenkin takkojen tuotekehittelyssä samanlainen riskin vähentäminen olisi aivan mahdollista, jos siihen olisi ymmärrystä ja pyrkyä. Asiantuntijoiden yrityksistä huolimatta tätä ei ole syntynyt.
Alkoholin sääntely on taas aivan oma lukunsa, jossa vakavat kansanterveyshaitat on tehty päättäjille selväksi. Kyse oli tasapainoilusta, miten valittaisiin yksien saaman hyödyn ja toisille koituvan haitan välillä.
Kannatan vakavilla asioilla vitsailua, mutta koetetaan tehdä se niin, että ymmärrys samalla lisääntyy eikä vähene.
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien mielipidepalstalla 10.1.2018.