Hallituksen valinnanvapauslinjauksia on tulkittu siten, että tulevan valinnanvapauslainsäädännön vallitessa maakunnan asukkaat voivat vapaasti valita maakunnan hyväksymistä, laatu- ja muut kriteerit täyttävistä palvelutuottajista itselleen mieluisimman. Tuottajien hyväksymiskriteerit ja tuottajille maksettavat korvaukset päätetään etukäteen, jolloin erityyppisten tuottajien välinen kilpailu tapahtuu ensisijaisesti laadulla.
Tällaisen Ruotsin valinnanvapausmallia muistuttavan laatukilpailun odotetaan vahvistavan asiakkaan asemaa ja lisäävän palvelujen laatua, asiakaskeskeisyyttä ja asiakastyytyväisyyttä. Tuottajien hyväksymismenettelyn yhteydessä voidaan muiden asioiden ohella edellyttää laadun seurantaa ja raportointia. Se parantaa paitsi palvelujen laatua, myös asiakkaiden reaalisia valinnanmahdollisuuksia.
Valinnanvapaus voidaan periaatteessa toteuttaa myös toisenlaisella mallilla, joka rakentuu perinteisemmän hankintamenettelyn pohjalle. Tällöin maakunta kilpailuttaisi potentiaaliset palvelujen tarjoajat ja hyväksyisi pääosin hintakilpailun perusteella ne tuottajat, joista asukkaat sitten voisivat tehdä valintansa. Ajatuksena on, että hintakilpailulla voitaisiin tehokkaasti auttaa hallituksen tavoitteeksi asettamien kustannussäästöjen saavuttamista.
Mutta kumpi toimii paremmin, hyväksymis- vai hankintamenettelyllä pyörivä valinnanvapausmalli?
Tuoko hankintalainsäädäntöön nojaava puitesopimusmenettely varmemmin säästöjä kuin laatukilpailuun perustuva malli? Ja mitä tapahtuu siinä tapauksessa laadulle?
Ensinnäkin on syytä todeta, että hallituksen kolmen miljardin euron kustannussäästötavoitteen saavuttaminen on jo pyritty varmistamaan maakuntien rahoituslain tiukoilla lukoilla. Tarvetta kilpailuttaa tuottajia hinnoilla voidaan pitää suhteellisen pienenä lisäelementtinä kustannuskehityksen hallitsemisen kannalta. Vaarana on pikemmin se, että moninkertaiset hinta- ja menorajoitteet rapauttavat verovaroin rahoitettua sote-järjestelmää niin, että varakkaammat väestönosat irtautuvat käyttämään omia täysin yksityisesti rahoitettuja palvelujaan. Tämä olisi julkisesti rahoitettujen palvelujen tulevaisuuden kannalta vaarallinen kehitys.
Toiseksi on kyseenalaista syntyykö hankintamenettelyssä säästöjä tukevia etuja verrattuna valinnanvapausmalliin, jossa maakunnat etukäteen määrittelevät tuottajien hyväksymiskriteerit ja maksettavat korvaukset. Etenkin silloin, kun korvaukset maksetaan suurimmaksi osaksi ns. kapitaatiopohjaisena korvauksena (eli kunkin tuottajan asiakaslukumäärän pohjalta), maakunnan on varsin helppoa ennustaa ja säädellä syntyviä kustannuksia. Maakunnan asukkaiden lukumäärä ei luonnollisesti muutu valinnanvapauden seurauksena miksikään. Jos kapitaation ohella päädytään maksamaan myös suoritepohjaisia korvauksia, näistä aiheutuvia kustannuksia voidaan rajoittaa erilaisin kattomenettelyin, ohjeistuksin ja hoitosuosituksin. Lisäksi tarvitaan toimintojen aktiivista seurantaa, johon tuottajat hyväksymismenettelyn yhteydessä sitoutetaan.
Dynaaminen ohjaus vaatii järjestämisosaamista
Siirryttäessä valinnanvapausmalliin on varauduttava siihen, että maakunta ei pysty täysin suunnittelemaan ja määräämään alueensa tuotantorakennetta tai tuotantovolyymeja sovellettiinpa hyväksymis- tai hankintamenettelyä. Tämä voi olla vaikea hyväksyä. Hyväksymis- ja korvausmenettelyt vaativat maakunnilta uudenlaista osaamista ja rutiineja. Verrattuna hankintamenettelyyn hyväksymismenettely on hallinnollisesti keveämpi ja kustannustehokas ja tarjoaa osaavan maakunnan käsissä mahdollisuudet dynaamiseen tuottajakunnan ja tuotannon ohjaukseen.
Tuottajien hyväksymismenettelyn yhteydessä on syytä selkeästi ilmoittaa, kuinka usein korvausten suuruutta tullaan tarkastelemaan uudelleen. Maakunnalla säilyy näin mahdollisuudet hinnoitella palvelukokonaisuus markkinatilanteesta riippuen; jos alitarjontatilanteessa halutaan houkutella tuottajia, korvauksia nostetaan, päinvastaisessa tapauksessa lasketaan. Joustavuus ja ketteryys ovat hyvästä, sillä markkinatilanteeseen vaikuttavat useat ilmiöt, kuten tuottajien arvio toiminnan mielekkyydestä ja kannattavuudesta. Oma merkityksensä on myös käyttäjien valinnoilla, jotka voivat kohdistua alueellisesti oman maakunnan ulkopuolellekin.
Hallitus on ilmoittanut halunsa vaalia pienten ja keskisuurten palveluyritysten toimintaedellytyksiä. Pk-yritysten kannalta merkittävää on se, että maakuntien soveltamat menettelyt eivät kohdistu liian laajoihin ja monitahoisiin palvelukokonaisuuksiin, vaan erittelevät erilaiset palvelut toisistaan. Vain näin menetellen voidaan taata myös pienten ja erikoistuneiden tuottajien toimintaedellytykset. Samalla asiakkaan valinnanvapautta ei rajoiteta kytkemällä erityyppisiä palveluja automaattisesti toisiinsa. Raskaat ja laajat puitehankintamenettelyt suosivat ilman muuta suuria yrityksiä ja voivat vaikeuttaa palvelujen monimuotoistumista eli eri asiakasryhmien tarpeisiin räätälöityjen palvelujen saatavuutta.
Vastaukseni otsikon kysymykseen – laatukilpailulla!