Vammaissosiaalityöntekijällä pitää olla tilaa ja valtaa käyttää eettisesti kestävää harkintaa

Olemme viime aikoina saaneet lukea huolestuneiden sosiaalityöntekijöiden mielipidekirjoituksia harkinnan mahdollisuuksien kapeutumisesta.

Sosiaalityön harkinta on toimijuutta, jossa tehdään jatkuvia valintoja esimerkiksi siitä, mikä tehtävä on akuutein ja mitä voidaan siirtää eteenpäin. Vammaissosiaalityössä harkinta liittyy myös päätöksentekoon ja siihen, miten jokin asia ratkaistaan. Kokonaisvaltainen harkinta vammaissosiaalityössä perustuu sosiaalityön ammatilliseettiseen perusosaamiseen sekä esimerkiksi oikeudellisiin kysymyksiin kytkeytyvään vammaissosiaalityön erityisosaamiseen. Toteutuakseen harkinta toimijuutena tarvitsee tilaa ja valtaa tehdä valintoja ja päätöksiä.

Sosiaalityön ammattilaisten tekemä yksilökohtainen harkinta on kuitenkin voitu alistaa erilaisten tiimien tai esihenkilön päätäntävallan alaisuuteen. Toimintaa perustellaan sillä, että näin toimimalla turvataan asiakkaiden yhdenvertainen asema ja työn yhtenäiset käytännöt. Tällaisella työkulttuurin muutoksella on vaikutuksia sosiaalityöhön.

Ainakin niissä tilanteissa, joissa työntekijä on sidottu tiimin ja/ tai esihenkilön tekemään päätökseen, harkinnan ja sen myötä päätäntävallan siirto rapauttaa sosiaalityön asiantuntijuutta asettaessaan yksittäisen työntekijän tekemän harkinnan toisten, asiakaskohtaamisiin nähden ulkopuolisten, osapuolien tekemälle arvioinnille. Tämän seurauksena työntekijälle voi syntyä eettistä kuormaa, mikäli esitetyt ratkaisut eivät ole sosiaalialan eettisten periaatteiden mukaisia. Eettisyyden tulisi näkyä kaikissa asiakasprosessiin sisältyvissä tilanteissa sekä ratkaisujen perusteluissa.

Toiseksi, vammaisten ihmisten oikeus yhdenvertaisuuteen ei tarkoita kaikille samoja palveluja. Vammaispalvelujen asiakkaiden tilanteet on ratkaistava yksilöllisesti, jotta voidaan turvata vammaisten ihmisten yhdenvertaiset oikeudet elää yhteisöissä. Tämä velvoite löytyy Vammaisyleissopimuksesta. Tilanteita tulee tarkastella suhteessa niihin ympäristöihin, joissa vammaiset ihmiset elävät. Sen vuoksi käytännön työssä ei ole sellaisia tilanteita, joita voitaisiin ratkaista pelkästään yhtenäisten käytäntöjen avulla.

Harkintaan kohdistuu monia ristipaineita

Vammaispalveluja koskevan harkinnan tulee olla avointa ja läpinäkyvää, ja asiakkaan osallisuuden on toteuduttava myös sosiaalityön harkinnassa. Harkintaan kuitenkin liittyy useita eri tekijöitä, jotka ovat osin jännitteisessä suhteessa toisiinsa. Sosiaalityöntekijöihin kohdistuu odotuksia niin asiakkaiden, työnantajien, kollegoiden kuin poliittisen päätöksenteon taholta. Myös harkintaa ohjaavat erilaiset kehykset, kuten oikeudellinen, ammatillinen ja organisatorinen, voivat olla keskenään paitsi toisiaan täydentävissä myös ristiriitaisissa suhteissa. Esimerkiksi normit tai arvot voivat joissakin tilanteissa olla ristiriidassa asiakkaan palvelutarpeen tai taloudellisten reunaehtojen osalta.

Tällaisissa ristipaineissa harkinnan käyttö edellyttää vankkaa sosiaalityön ammatillista toimijuutta, mahdollisuutta toimijuuden käyttöön sekä riittäviä resursseja.

Sosiaalityö on sekä käytännön asiakastyötä että yhteiskunnallista vaikuttamistyötä. Sosiaalityön yhteiskunnallinen toimijuus kytkeytyy eettisyyteen eli esimerkiksi ihmisoikeuksien puolustamiseen sekä osallisuuden ja oikeudenmukaisuuden edistämiseen. Harkinnan näkökulmasta tämä tarkoittaa, että vammaissosiaalityössä tulee olla sekä tilaa että valtaa käyttää eettisesti kestävää harkintaa.

Kirjoitus on osa Vammaisuus yhteiskunnassa -blogisarjaa

Vammaisuus yhteiskunnassa -blogisarja käsittelee vammaisuuteen ja vammaispalveluihin liittyviä ilmiöitä yhteiskunnassamme. Käsitys vammaisuudesta on muuttunut ajan saatossa. Tänä päivänä tärkeitä asioita ovat mm. ihmisoikeudet, osallisuus, itsemääräämisoikeus, esteettömyys ja saavutettavuus.