Rakennetun omaisuuden tilasta kertovan ROTI 2019- raportin mukaan kuusi prosenttia Suomen talousvesiverkostoista on huonossa kunnossa. Verkostojen rappeutuminen ei tapahdu seurauksitta: vanhenevista vesiputkista johtuvat likaantumiset ja vesiepidemiat ovat lisääntyneet kymmenen viime vuoden aikana.
Viimeisen seitsemän vuoden aikana Suomessa on ilmennyt kolme vesiepidemiaa, joiden syynä on ollut verkoston vanheneminen ja siitä aiheutunut veden saastuminen. Ilmiö on uusi, sillä vielä 2010-luvun alkuun asti Suomessa ei ole ollut yhtään vanhoihin verkostoihin liittyvää vesivälitteistä epidemiaa.
Lisäksi vanheneva vesijohtoverkosto on johtanut lukuisiin tilanteisiin, joissa verkostovesi on saastunut, mutta jotka eivät ole johtaneet vesivälitteisiin epidemioihin. Myös näiden korjausvelkaan liittyvien likaantumisten määrä on lisääntynyt selvästi viime vuosien aikana.
Vanhenevat putkistot ovat terveysriski
Verkostojen korjaustarve voi uhata tulevaisuudessa jopa kansanterveyttä, jollei verkostojen kunnostustarpeeseen kiinnitetä riittävästi huomiota.
Jokaisesta talousvesien likaantumistilanteesta aiheutuu merkittävää rasitusta kunnille ja vesilaitoksille muun muassa verkostojen puhdistukseen ja laadun valvontaan liittyvien toimenpiteiden takia.
Kaikkein pahin tulevaisuuden uhka on kuitenkin se, että verkostojen vanhenemisesta aiheutuvat vuodot ja putkirikot aiheuttavat yhä enemmän epidemioita. Yhdessäkin talousveden aiheuttamassa epidemiassa voi sairastua jopa tuhansia ihmisiä.
Putkistojen korjaustarpeet täytyy selvittää ja priorisoida
Vesijohtoverkostojen ylläpito ja peruskorjaus on olennainen osa riskien hallintaa. Vesihuoltolain 15. pykälä edellyttää, että vesihuoltolaitokset ovat selvillä laitteistojensa kunnosta ja tarkkailevat vuotovesien määrää vesijohtoverkostossa. Kaikilla vesilaitoksilla tulisi olla myös suunnitelma verkostojen korjaamisesta. Useilla laitoksilla sellainen on, mutta on myös paljon laitoksia, joilta suunnitelmat voivat puuttua.
Kaikissa Suomen kunnissa tulisi käynnistää talousvesiverkostojen arviointi, jossa selvitetään korjaustarpeet kunkin vesilaitoksen toiminta-alueella, ja laaditaan suunnitelmat siitä, mitkä vesijohtoverkoston osat on uudistettava kaikkein kiireellisimmin. Korjaustarve ei kohdistu vain putkistoihin, vaan myös vedenjakelun oleellisina osina toimiviin vesitorneihin ja -säiliöihin. Myös niiden vanheneminen voi johtaa talousveden likaantumiseen.
Urakka ei tule olemaan helppo, sillä vesijohtojen korjaaminen turvallisiksi voi viedä vuosikymmeniä. Sen jälkeenkin verkoston ylläpidon on kuuluttava vesilaitosten normaaliin toimintaan.
Korjauksia ei voi lykätä loputtomiin
Vesiverkostoihin on sidottu miljardien eurojen omaisuus, joka heikkenee vähitellen puutteellisen ylläpidon ja riittämättömän peruskorjauksen takia. Verkostojen korjaus tulee ennemmin tai myöhemmin vastaan kaikissa kunnissa. Sitä ei voi lykätä loputtomiin. Jos verkostojen uudistaminen siirtyy kauaksi tulevaisuuteen, sen toteutus voi olla liian kallis urakka.
Tuoreimmassa ROTI-raportissa (ROTI 2021) esitetään, että vesijohtoverkostojen korjaukseen tulisi käyttää 480 miljoonaa euroa joka vuosi, kun tällä hetkellä korjauksiin käytetään 100–120 miljoonaa euroa vuodessa. Mitä myöhemmäksi korjaukset lykätään, sitä pahemmin verkostot vaurioituvat, ja sitä kalliimmaksi käy myös verkostojen kunnostaminen.
Siksi onkin tärkeää, että sekä kuntapäättäjät että kansalaiset ymmärtävät, että vesijohtoverkostojen uudistaminen ja siitä aiheutuvat kustannukset ovat välttämättömiä. Kyseessä on kuitenkin yhteisen, ja hyvinvoinnillemme oleellisen tärkeän omaisuuden hoitaminen.
Kuntavaalit 2021 -blogisarjassamme pohdimme kuntien muuttuvaa roolia.