Tämä vuosi on ollut eurooppalainen aktiivisen ikääntymisen teemavuosi. Aktiivinen ikääntyminen merkitsee pidempiä työuria, eläkkeellä olevien aktiivisuuden lisäämistä ja terveen elämän ja turvallisen elinympäristön luomista. Aktiivisuusteoria onkin ollut suosittu hyvän vanhenemisen havainnollistaja jo pitkään. Elinikä on pidentynyt vauhdikkaasti ja aktiivisuuden näkökulma on yksi vastaus ristiriitaisiinkin havaintoihin ja odotuksiin, joita meillä on iäkkäiden ihmisten paikan ja roolin suhteen. Vanhenemista ei haluta tulkita vain luopumisena vaan ikäihmisenkin terveys ja autonomia ovat yhteydessä toimeliaisuuteen ja sosiaalisiin suhteisiin.

Nykyisin kun talouspuhe hallitsee keskustelua, voidaan todeta, että aktiivinen ikääntyminen on kustannustehokasta: eletään sellainen elämä, että vanhanakin pärjätään vähällä avulla. Yhteisöllisyyden lisäämisen ajatellaan aktivoivan iäkkäiden ihmisten sosiaalista elämää ja elinympäristöä. Toisaalta kuulemme nykyisin usein, että aktiivisuutta pitää saada lisää ikäihmisten elämään nimenomaan fyysisenä aktiivisuutena, jonka tuloksena on lisää fyysistä terveyttä.

Yksi esimerkki viime mainitusta iäkkäiden aktivoinnista ovat ikäihmiselle tarkoitetut erityiset ’puuhamaat’ (activity centres), joissa he voivat edistää toimintakykyään urheilemalla ja osallistumalla mielialaa virkistävään toimintaan lähialueen saman ikäisten ihmisten kanssa. Ikäihmiset eivät kuitenkaan aina purematta niele näitä hyvää tarkoittavia virityksiä. Aktiivisuuden ja yhteisöllisyyden suhde on moniulotteinen: vaikka ne tukevat toisiaan, niin joskus aktiivisuuspuhe korostuu ja vaikutelmaksi tulee terveyden asiantuntijoiden vallankäyttö (health regime -tool). Ikäihmiset saattavatkin ottaa nämä toimintakeskukset käyttöön tapaamis- ja seurustelupaikkoina vaikka tarkoitus on ollut lisätä terveysliikuntaa ja fyysistä aktiivisuutta.

Yhteisölliset asumisratkaisut ikäihmisille ovat toinen esimerkki aktiivinen ikääntyminen -keskustelusta. Yhteisö voi tarkoittaa ennestään toisensa tuntevien muodostamaa asumisyhteisöä, jossa toimitaan yhdessä ja vastavuoroisesti.  Yhteisön elämän ydin ei silloin ole niinkään tuleviin terveysongelmiin varautuminen vaan yhdessä tekeminen, seurustelu ja sosiaalinen turvallisuus.

Hyvä on kuunnella, mitä iäkkäät läheisemme ovat mieltä. Äitini sanoi vanhanakin – elettyään vuosia leskenä – että hän tykkää asua yksin. Luulen, että moni vanha ihminen on samaa mieltä. Ja niin näytämme ajattelevan me monet ’tulevat ikäihmiset’, jotka olemme jo valinneet sinkkuelämän esimerkiksi avioeron ja lasten kotoa pois muuton jälkeen. Yksin asuminen ei ole sama asia kuin yksinäisyys: yksinasuja toivoo, että hänellä on läheisiä, ystäviä ja tuttavia.

Odotan lasteni yhteydenottoja ja miten mieluisaa onkaan aika lapsenlapsen seurassa. On tärkeää olla perheenjäsen heidän kanssaan ja tuntea itsensä hyödylliseksi. Ystävien ja tuttavien kanssa yhdessä vietetty aika on myös antoisaa, mutta tietyissä kohdissa on erittäin mukavaa voida palata omiin oloihin. Yksinasuja haluaa pitää kiinni elämäntavastaan, omasta ajastaan ja harrastuksistaan.

Mikä on se taitekohta ikääntyvän elämässä, jolloin harkitaan esimerkiksi asumisvalintoja uusiksi? Uudet ikäpoliittiset linjaukset kehottavat meitä ennakoimaan. Eläkkeelle jääminen on tilanne, jolloin moni miettii nykyistä asumistaan ja sen heikkoja puolia, ja silloin myös muutetaan melko paljon. Pariskunnan muuton syynä voi olla halu vaivattomaan, lähellä palveluja olevaan asumiseen.

Mutta aktivoiko ikäihmistä toimimaan se, että samalla synnytetään huolenaiheita korostamalla tahattomasti mahdollisia tulevia toimintakyvyn puutteita. Voiko eläkeikäinen vielä haaveilla asumisratkaisujen suhteen vai onko parasta vain varautua turvaamaan pärjäämistä? Selvää on kuitenkin, että tarvitaan uusia asumisratkaisuja iäkkäille ihmisille, lisää esteettömyyttä ja muunneltavuutta. Ja tarvitaan yhteisöllistäkin asumista sille, jolle se sopii.  Sitä olisi varmaan mahdollista toteuttaa myös vanhoja kerrostaloja hyödyntämällä, ei vain kalliisti uutta rakentamalla.

Yhteisöllisessä asumisessa voi arveluttaa yhdenmukaisuuden vaatimukset: voinko olla aktiivinen omilla ehdoillani ja omin aikatauluin, vai täytyykö minun haravoida lehtiä silloin kun muutkin. Ja miten syntyy tai synnytetään yhteisö sille, jolla ei ole yhteisöä.  Yhteisön jäsenten tulee löytää siitä itselleen merkityksellisiä tekijöitä – he eivät ehkä halua valita yksityisyyden ja yhteisön välillä vaan he haluavat molemmat.

Aiheesta lisää: IkäHorisontti – uudet palvelukonseptit

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *