Valtion periaatepäätös hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisestä painottaa suomalaisten eriarvoisuuden vähentämistä vuoteen 2030 mennessä. Kansanterveyden neuvottelukunta valmistelee periaatepäätöksen toimeenpanosuunnitelman. Eriarvoisuuden vähentäminen on yksi keskeisistä toimeenpanosuunnitelman teemoista. Toimeenpanosuunnitelman valmistelu on tasapainottelua yksilön tarpeiden ja yhteisöllisten tavoitteiden välillä.
Eriarvoisuuden monimuotoisuus
Eriarvoisuuden vähentäminen edellyttää alkuun pohdintaa siitä, mitä eriarvoisuus oikein on ja miten se näkyy. Kansanterveyden neuvottelukunnan suunnittelemien toimenpiteiden kannalta on haasteellista, että eriarvoisuus voi liittyä lähes kaikkiin inhimillisen elämän osa-alueisiin: hyvinvointiin, terveyteen, talouteen, syntyperään, sukupuoleen, ikään tai asumiseen. Eriarvoisuuden vastakohtana voidaan pitää tasa-arvoa ja myös oikeudenmukaisuutta.
Valittavat toimenpiteet kertovat arvovalinnoista: niin eriarvoisuuden kuin tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden määrittelyssä otetaan samalla kantaa siihen, kenen tai keiden kannalta ja mihin verrattuna ilmiö aiheuttaa eriarvoisuutta. Esimerkiksi valitaanko toimenpiteen kohteeksi kaikkien vai joidenkin ryhmien eriarvoisuuden vähentäminen?
Samalla eriarvoisuuden vähenemistä on vaikea mitata, koska objektiivisia vertailukohtia ei aina ole saatavilla. Tulonjaossa olevia eroja voidaan mitata vaikkapa kansainvälisesti käytössä olevalla GINI-indeksillä. Hyvinvointiin liittyvän eriarvoisuuden mittaamiseen taas ei ole kansainvälisesti yhteneväisiä mittaustapoja, kysymys on osittain kokemuksesta, joka on paitsi henkilökohtainen myös kulttuurisidonnainen.
Hankaluuksista huolimatta eriarvoisuuden vähentäminen on EU-maissa korkean prioriteetin tavoite. Syynä ovat eriarvoisuuden vaikutukset, jotka ovat varsin tuhoisia. USA:n viimeaikaiset tapahtumat ovat esimerkki siitä, miten eriarvoisuuden kokemukset voivat nakertaa yhteisöjen turvallisuutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Hyvin tuttu Wilkinsonin ja Pickettin (2009) tutkimuksiin liittyvä väittämä kuuluu, että taloudellisesti tasa-arvoisissa maissa asuvat muita terveemmät ja hyvinvoivemmat ihmiset.
Yksilölliset valinnat – yhteisölliset seuraukset
Eriarvoisuuden ehkäisemisessä merkitystä on myös yksilöiden valinnoilla ja käyttäytymisellä. Yksilöiden käyttäytymisestä esimerkkinä voidaan mainita ihmisten terveyskäyttäytyminen. Terveyskäyttäytymiseen liittyvä eriarvoistuminen näkyy esimerkiksi alueellisina eroina.
Viimeisimmän suomalaisten terveyskäyttäytymistä arvioineen tutkimuksen mukaan Kaakkois-Suomessa oli eniten tupakoivia miehiä ja vähiten Uudellamaalla. Naisten päivittäistupakoinnin alue-erot olivat puolestaan supistuneet viime vuosina. Myös alkoholinkulutuksessa oli edelleen alueellisia vaihteluja.
Ravintoon liittyviin valintoihin voidaan koettaa vaikuttaa esimerkiksi verotuksella, valistuksella, kielloilla ja rajoituksilla. THL:n mukaan nykyaikaisen päihdekasvatuksen tulisi olla kuitenkin monitahoista, vuorovaikutteista toimintaa, joka on paitsi yksilöiden tietoisuuden kartuttamista, myös yhteiskunnallista vaikuttamista.
Terveyttä edistäviä valintoja voidaan pyrkiä ohjaamaan esimerkiksi lisäämällä liikuntaa tukevia harrastusmahdollisuuksia. Osallisuutta ja aktiivisuutta lisäävien kulttuuriseteleiden käyttö on yleistynyt muiden muassa sosiaalityössä.
Yksilöpainotus on näkynyt myös sosiaaliturvaa koskevissa linjauksissa. Esimerkiksi työllisyyden aktiivimalli pohjautui ajatukselle, että ohjaamalla yksilön toimintaa aktiivisempaan suuntaan myös työllisyys paranee. Sosiaaliturvan vastikkeellisuudella, kuten työttömyysturvan aktiivimallilla, ei ole toistaiseksi havaittu positiivisia vaikutuksia työllisyyteen tai tukien tarpeen vähenemiseen.
Vaikuttaminen rakenteellisiin syihin
Tämä näkökulma perustuu ajatukseen, että eriarvoisuuden syyt ovat syvemmällä yhteiskunnan rakenteissa kuin vain yksittäisten ihmisten käyttäytymisessä tai valinnoissa. Rakenteissa oleva eriarvoisuus ilmenee esimerkiksi sukupolvelta toiselle siirtyvänä huono-osaisuutena. Tutkimukset toimeentulotuen saajista ovat osoittaneet, että lapsuuden perheessä toimeentulotukea saaneet joutuvat muita useammin turvautumaan toimeentulotukeen myös myöhemmin elämässään.
Rakenteelliseksi eriarvoisuuden tekee se, että hyvinvointi, terveys tai turvallisuus ei ole kiinni pelkästään yksilön omasta toiminnasta tai valinnoista. Tulonsiirtoihin ja niillä rahoitettaviin palveluihin liittyy rakenteita, jotka ylläpitävät eriarvoisuutta ja -vertaisuutta. Nämä vaikutukset näkyvät yksilötasolla, mutta ovat rakenteista johtuvia.
Esimerkiksi perusterveydenhuollon palvelujen käyttö jakaantuu Suomessa poikkeuksellisen epätasaisesti. Tutkimusten mukaan Suomessa perusterveydenhuollon palvelujen saanti on paljolti kiinni henkilön työmarkkina-asemasta. Tämä on johtanut siihen, että suurituloiset käyttävät palveluja pienituloisia enemmän kun palvelujen tarve otetaan huomioon.
Rakenteellisina tekijöinä on tutkittu muiden muassa koulutuksen, sosiaalisen ympäristön ja vanhempien resurssien merkitystä. Kansanterveyden neuvottelukunnan valmistelemassa toimenpidesuunnitelmassa nuorisotyö, koulut, oppilaitokset ja erilaiset vapaa-ajan toimintaa tukevat järjestöt ovat avainasemassa, kun eriarvoisuuteen halutaan puuttua pidemmällä aikavälillä.
Toimeentulotuen tarpeen voidaan sanoa olevan rakenteellinen silloin, kun esimerkiksi perusturvaetuudet eivät riitä, ja henkilö joutuu toistuvasti turvautumaan vähimmäisturvaan. Tästä näkökulmasta hyvinvointivaltion kyvykkyys hoitaa erilaisia riskejä on merkittävä niin, että esimerkiksi sairastuminen ei johda pienituloisia ihmisiä taloudellisiin vaikeuksiin.
Palvelujen ja etuuksien yhteentoimivuus
Suomalaista sosiaaliturvaa on toisinaan luonnehdittu etuuspainotteiseksi. Vuonna 2017 bruttokansantuotteesta käytettiin erilaisiin taloudellisiin etuuksiin ja tukiin viidenneksi eniten OECD-maiden vertailussa. Suomessa neljä viidestä 16–29-vuotiaasta nuoresta sai jonkinlaista taloudellista tukea tai etuutta ajankohtana, jolloin OECD teki arvion siitä, miten Suomi panostaa nuorten työttömyyden hoitoon, koulutukseen ja sosiaaliseen tukeen.
Myös Suomen sosiaaliturvakomitea on tuonut esiin, että palvelut ja etuudet eivät tue tarpeeksi toisiaan, mikä tekee tien ulos köyhyydestä vaikeaksi. Esimerkiksi työttömyysturva voi muodostaa pahan kannustinloukun. Työtön henkilö ei voi välttämättä tehdä vaikkapa palkatonta vapaaehtoistyötä ilman, että joutuu pohtimaan riskiä työttömyysetuuden menettämiseen. Tämänkaltaiset kannustinloukut on ilman muuta poistettava välittömästi, jos halutaan tehdä sosiaaliturvasta nykyistä kannustavampaa.
On tärkeää, että palvelut ja etuudet sovitetaan yhteen toimintakykyä edistäviksi kokonaisuuksiksi. Kaikessa ei tarvitse odottaa sosiaaliturvakomitean työn valmistumista. Paljon voidaan tehdä jo nykylainsäädännön puitteissa muuttamalla toimintatapoja ja -käytäntöjä osallisuutta ja toimintakykyä tukeviksi. COVID19-epidemian aikana on havaittu, että palveluja ja etuuksia voidaan jo nykyisin muuttaa monilta osin joustavasti tarpeita vastaaviksi.
Lopuksi
Kansanterveyden neuvottelukunnan työssä on luontevaa ottaa huomioon eriarvoisuuden vähentämisessä niin yksilölliset tarpeet kuin rakenteelliset tekijät. Neuvottelukunta pyrkii vaikuttamaan siihen, että hyvinvointivaltiossa toteutuu järkevä yksilö–yhteiskunta-tasapaino. Tavoitteena on, että hyvinvointivaltiossa eri politiikat tukevat hyvinvoinnin toteutumista ja eriarvoisuuden vähentämistä.
Tärkeää on, että sosiaaliturvan suojaverkko ottaa joustavasti vastaan silloin, kun ihmiset eivät itse kykene huolehtimaan itsestään tai läheisistään. Tukea on oltava saatavilla niin yksityisen, julkisen kuin kolmannen sektorin toiminnoista. Neuvottelukunnan tehtävänä on lisätä tietoisuutta siitä, että toimenpiteitä tarvitaan kaikilla hallinnonaloilla, ei vain sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Lue lisää:
Eronen, Anne & Hiilamo, Heikki & Ilmarinen, Katja & Jokela, Merita & Karjalainen, Pekka & Karvonen, Sakari & Kivipelto, Minna & Koponen, Erja & Leemann, Lars & Londén, Pia & Saikku, Peppi (2020) Sosiaalibarometri 2020. SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry. Helsinki.
Kyyrä, Tomi; Naumanen, Päivi; Pesola, Hanna; Uusitalo, Roope; Ylikännö, Minna (2019) Aktiivimallin vaikutukset työttömiin ja TE-toimistojen toimintaan. Helsinki: VATT.
Manderbacka, Kristiina & Aalto, Anna-Mari & Kestilä, Laura & Muuri, Anu & Häkkinen, Unto (2017) Eriarvoisuus somaattisissa terveyspalveluissa. Tutkimuksesta tiiviisti 9/2017. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Saari, Juho & Eskelinen, Niko & Björklund, Liisa (2020) Raskas perintö. Ylisukupolvinen huono-osaisuus Suomessa. Jyväskylä: Gaudeamus.
Wilkinson, Richard & Pickett, Kate (2009) The spirit level: Why more equal societies almost always do better.