Avoimuus, yhteiskehittäminen, palvelumuotoilu, ideoiden varhaiset kokeilut ja kansalaisten osallistuminen ovat paikoin jo innovaatio- ja kehittämistoiminnan arkipäivää julkisella sektorilla. Elämmekin jonkinlaista tutkimus- ja kehittämistoiminnan paradigmamuutoksen aikaa. Tällaisessa siirtymävaiheessa uudet ja vanhat käsitykset ja käytännöt elävät rinnakkain.
Olen törmännyt konkreettisesti tähän rinnakkaiseloon ja käynnissä olevaan paradigmamuutokseen hyvinvointi- ja terveysalan kansallisen innovaatioyhteisön Innokylän toiminnan yhteydessä. Jäsennän seuraavassa kohtaamiani ja jo aikansa eläneitä innovaatiokäsityksiä kahdeksana innovaatioita koskevana myyttinä, jotka osaltaan voivat olla innovaatiotoiminnan kehittymisen ja laajemmin julkisen sektorin muutoksen jarruna.
Myytti 1: Uudet ratkaisut tai mallit ovat innovaatioita
Innovaatio- ja kehittämistoiminta tuottaa usein tuloksenaan jonkinlaisen uuden ratkaisun tai mallin, jota tuuletetaan innovaationa. Ratkaisu tai malli on kuitenkin vasta keksintö, ei innovaatio. Jotta se täyttäisi innovaation tunnusmerkit, sen tulee olla uusi ratkaisu jossakin toimintaympäristössä, se tulee olla viety onnistuneesti osaksi arkipäivän käytäntöä ja se vastaa siihen tarpeeseen, jota varten se on kehitetty, esim. tuottaa hyvinvointia ja terveyttä, tai se yllätyksellisesti vastaa johonkin muuhun akuuttiin tarpeeseen.
Myytti 2: Uudet teknologiat ovat innovaatioita
Vuosikymmeniä ajateltiin, että vain uudet ns. kovat teknologiat, kuten laitteet ja vempaimet, voivat olla innovaatioita tai jalostua sellaisiksi. Innovaatio voi kuitenkin rakentua minkä tahansa asian tai materiaalin pohjalta. Tällainen asia voi olla esimerkiksi prosessi, palvelu, rakenne, toimintatapa, laki tai sääntö.
Myytti 3: Innovaatiot ovat yritysmaailman hommaa
Ajatus, että ennen kaikkea yritykset tuottavat innovaatioita, on vanha. Innovaatioita voidaan tuottaa missä tahansa; julkisen sektorin organisaatioissa ja työpaikoilla, yliopistoissa ja arkipäivän toimintaympäristöissä. Arjen innovaatiot syntyvät usein huomaamatta eikä niistä puhuta innovaatioina.
Myytti 4: Innovaatio tuottaa kilpailuedun ja taloudellista hyötyä
Usein ajatellaan, että ratkaisu joka tuottaa yritykselle kilpailuedun ja levitessään taloudellista hyötyä, on innovaatio. Tällöin on enemmänkin kyse taloudellisesta innovaatiosta. Mutta innovaatiota määrittävänä tekijänä voi yhtä lailla olla esimerkiksi terveys- ja hyvinvointihyödyt, nopeus, vahvuus, helppokäyttöisyys ja toimivuus osana työprosessia.
Myytti 5. Uusien ratkaisujen ideointi ja keksiminen on innovatiivisuutta
Ajatus, että uusien ratkaisujen ideointi ja keksiminen on innovatiivisuutta, on kapea. Uusia ratkaisuja on periaatteessa melko helppo keksiä. Huomattavasti kovempaa ponnistelua ja innovatiivisuutta edellyttää se, että keksityt ratkaisut ja mallit saadaan vietyä arkipäivän käytäntöön.
Käytäntöön vieminen edellyttää usein moninaista ympäristön ja toimintatapojen muokkaamista ja uudelleen järjestelyä, johon usein liittyy vastarintaa sekä erilaisten ja jopa ristiriitaisten tarpeiden ja intressien yhteensovittamista.
Myytti 6: Teknologialla, tuotteella ja palvelulla on omia ominaisuuksia
Vankimmin juurtunut ajatus on, että tuotteella, teknologialla tai palvelulla on omia sisäisiä ominaisuuksia, kuten kestävä, toimiva tai vaikuttava. On vain selvitettävä ja tutkittava tuotteen ominaisuudet, valittava vaikuttavimmat teknologiat tai palvelut ja otettava ne laajaan käyttöön. Innovaatiotutkimuksessa näitä ominaisuuksia on alettu tarkastella seurauksina.
Tuotteen tai palvelun arvo muodostuu toiminnassa ja käyttöyhteyksissä, esimerkiksi kun potilas on vuorovaikutuksessa lääkärin ja muiden ammattilaisten kanssa ja tuota vuorovaikutusta välittävät instrumentit, laitteet ja muut välineet. Tuossa systeemissä eri elementit muovaavat toinen toisiaan ja generoituu seurauksia, jotka voivat olla tavoiteltuja, yllätyksellisiä tai ei-toivottuja.
Lääketieteen teknisellä välineellä ei tällöin ole sisäistä ominaisuutta ”vaikuttava”, mutta se voi olla systeemin välttämätön (mutta ei riittävä) elementti tavoitellun lopputuloksen aikaansaamiseksi. Tavoitteena on tällöin inhimillisistä ja ei-inhimillisistä elementeistä koostuvien vahvojen systeemien rakentaminen, jotka tuottavat tavoiteltavaa tulosta.
Myytti 7: Innovaatiot siirtyvät samanlaisina eri ympäristöihin
Edelliseen myyttiin liittyy ajatus, että innovaatioita voidaan siirtää ympäristöstä toiseen, ja ne pysyvät siirrettäessä samanlaisina. Asia ei ole aivan niin yksinkertainen. Voimme siirtää teknisiä laitteita ja välineitä ympäristöstä toiseen, mutta emme niin helposti innovaatioita.
Innovaatio on seuraus, joka syntyy, kun onnistumme rakentamaan kaikki tarvittavat elementit oikealla tavalla ja onnistumme tuottamaan tavoiteltuja tuloksia. Laboratoriossa tuotettu tulos voidaan usein melko helposti toteuttaa laboratorion ulkopuolella, kun ulkopuolinen maailma rakennetaan muutaman elementin osalta laboratorion kaltaiseksi, esim. ajoitus, hygienia, lämpötila, ainesosa ja erilaiset ihmisen tekemät toiminnot.
Mutta esimeriksi palvelua, jossa on moninaisia vuorovaikutussuhteita ihmisten kesken, on huomattavasti vaikeampi saada toimimaan erityyppisissä ympäristöissä. Palvelu on olemassa, kun toimitaan, muutoin on olemassa vain palvelulupauksia esimerkiksi organisaation verkkosivuilla. Palvelu voi rakentua jokaisessa ympäristössä ja jokaisen asiakkaan kohdalla erilaiseksi ja aikaansaadut tuloksetkin voivat olla kovin erilaisia. Asiakas on palvelun aktiivinen toimija, ei sen ulkopuolinen kohde. Tarvitaan palveluiden räätälöintiä ja sovittamista.
Myytti 8: Innovaation synty on lineaarinen prosessi
Ennen ajateltiin, että innovaatiot syntyvät lineaarisesti vaiheittain, kun tutkimus jalostuu ensin kehittämiseksi ja edelleen tuotteistuksen ja markkinoinnin kautta innovaatioiksi. Nykykäsitys innovaatioista on ei-lineaarinen ja verkostomainen. Uudet asiat syntyvät heterogeenisissä verkostoissa ja vuorovaikutussuhteissa, joissa eri toimijat mobilisoivat erilaisia resursseja, kuten tietoa, rahaa, osaamista, kokemuksia ja laitteita.
Tutkija, loppukäyttäjä, ammattilainen, johto, muotoilu, markkinointi ja muut toimijat tuovat oman asiantuntijuutensa innovaatiotoimintaan ja vaikuttavat omalta osaltaan ratkaisun muotoutumiseen. Kenenkään asiantuntemus ei ole ylitse muiden tai viime kädessä oikeinta. Erilaisia tehtäviä ja toimintoja suoritetaan yhtäaikaisesti, limittäin ja peräkkäin. Innovaatioprosessilla ei ole yhtä oikeaa kaavaa.
Olemme siirtymässä avoimeen ja tarveperustaiseen yhteiskehittämisen kulttuuriin, jossa kansalaisten/loppukäyttäjien ja muiden keskeisten toimijoiden osallistuminen ja sitoutuminen jaetun kohteen ideointiin, suunnitteluun, arviointiin ja toteuttamiseen on ydinasia. Asiaan kuuluu myös ideoiden varhainen kokeileminen sekä hankemaisuudesta siirtyminen perustoimintaan sisäänrakennettuun kehittämiseen.
THL:n kaltaisten organisaatioiden keskeinen tehtävä on tukea ja edistää eri tavoin tällaisia yhteistoiminnallisia prosesseja rajoja ylittäen sekä osallistua itse näihin prosesseihin. Tutkimustehtävät ovat tällaisten prosessien osatehtäviä, eivät niiden ulkopuolisia toimintoja.
Tarvitsemme monipuolisia osallistavia tutkimuksen ja kehittämisen käytäntöjä ja menetelmiä sekä sensitiivisyyttä tunnistaa, kuinka teknologiat, tuotteet ja palvelut muovautuvat omanlaisikseen eri ympäristöissä.
Kuinka erilaista voikaan samanlainen olla?
Lue lisää:
Innokylän innovaatiomalli