Viranomaisten asenteet ja ymmärrys lähisuhdeväkivallasta kaipaavat terästämistä. Lähisuhdeväkivalta on ilmiönä sukupuolittunutta, tyypillisesti syklistä, pitkään jatkuvaa ja ajan kuluessa raaistuvaa, jos siihen ei puututa. Tämä unohtuu edelleen usein sekä väkivallan uhreja kohtaavilta ammattilaisilta että laajemmin yhteiskunnassamme lähisuhdeväkivallasta puhuttaessa.
Ilman lähisuhdeväkivallan systemaattista riskinarviointia sote-ammattilainen tai poliisi voivat virheellisesti arvioida väkivallanteon yksittäistapaukseksi, humalapäissään tehdyiksi huitaisuiksi tai pariskunnan riitelyksi, joka tulee lähinnä naapurisovun vuoksi katkaista.
Vuonna 2018 poliisi sai 26 000 kotihälytystä perheväkivaltatehtäville, mutta samana vuonna tehtiin vain 5 500 rikosilmoitusta perheväkivallasta. Vaikka kaikki hätäkeskuksesta perheväkivaltaluokittelulla poliisille annetut tehtävät eivät aina liity perheväkivaltaan, myös muu näyttö puhuu sen puolesta, että perheväkivalta jää viranomaisilta tunnistamatta.
Tutkimuksista tiedämme, että lähisuhdeväkivalta on usein jatkunut jo pitkään ennen ensimmäistä viranomaiskontaktia. Englantilaisten tilastojen mukaan lähisuhdeväkivallan uhri ottaa yhteyttä poliisiin vasta keskimäärin 35. väkivallanteon jälkeen.
Kotimaiset uhritutkimukset ovat osoittaneet, että vain noin 10 prosenttia naisiin kohdistuvasta väkivallasta tulee poliisin tai muiden viranomaisten tietoon. Kulttuurinmuutosta tarvitaan, jotta ammattilaisten oletukset ja toiminta lähisuhdeväkivaltatilanteissa perustuvat tietoon.
”Nainen piteli nokkaansa ja vakuutteli että on kuivat limakalvot, josta syystä vähän verta tuli nenästään”
Poliisiammattikorkeakoulussa on tutkittu poliisin toimintaa perheväkivaltatehtävillä. Tutkimusaineiston mukaan lähisuhdeväkivaltaa sisältäneistä kotihälytyksistä vain noin puolet johti rikosilmoitukseen.
Vaikka osa päätöksistä olla kirjaamatta rikosilmoitusta perustui tapahtumien epäselvyyteen ja näytön puutteeseen, mahtui joukkoon otsikon kaltaisia, väkivaltaa vähätteleviä tai puutteellisesta laintuntemuksesta johtuvia laiminlyöntejä.
Poliisin velvollisuuksiin kuuluva tietojen antaminen eri auttamistahoista ja niihin ohjaaminen ei niin ikään aina toteudu. Perheväkivaltatehtävillä 65 prosentissa tapauksista auttamistahoista ei tiedotettu uhria lainkaan.
Vaikka poliisi ohjaakin uhria palveluiden piiriin pääsääntöisesti kuulusteluiden yhteydessä, pääsyä kuulusteluihin voi joutua odottamaan kuukausia. Tämä odotusaika on toistuvasta väkivallasta kärsivälle ihmiselle traumatisoivaa aikaa.
Myös väkivallan tekijä tarvitsee apua. Toimenpiteet avun piiriin ohjaamiseksi tulisikin aloittaa mahdollisimman nopeasti, kun ammattilainen saa tietää väkivallasta, jotta väkivallan kierre on mahdollista katkaista.
Tutkimuksen mukaan lähes kolmasosa poliisin kotihälytyksistä tuli osoitteisiin, joihin poliisilla oli ollut vähintään kaksi perheväkivaltatehtävää puolen vuoden seurantajaksolla. Toistuvasti samaan osoitteeseen palaaminen on selvä merkki siitä, ettei väkivallan kierre ole katkeamassa ilman huolellisempaa tilannearviota ja ulkopuolista tukea.
”Pysyvät erillään tämän illan”
Suomessa viranomaisten työ keskittyy vahvasti välittömän turvallisuuden palauttamiseen eli siihen, miten ihmiset pärjäävät juuri sillä hetkellä ja ehkä seuraavan yön yli. Tämän pidemmälle arvio väkivallan riskistä ei valitettavan usein ulotu.
Parhaillaan käynnissä olevassa IMPRODOVA-tutkimus- ja kehittämishankkeessa on kartoitettu poliisin riskinarviointia lähisuhdeväkivaltatapauksissa. Alustavien tulosten mukaan systemaattista riskinarviointia tekee esitutkintaprosessin aikana poliisilaitoksissa vain muutama siihen koulutuksen saanut rikostutkija, kun taas perheväkivaltatehtäviä hoitavalle järjestyspoliisille riskinarviointi liittyy suurimmassa määrin oman työturvallisuuden ylläpitoon ja epäillyn kiinniottoa koskevan päätöksen arviointiin.
Väkivallan riskin systemaattinen arvioiminen ja mahdollisten tulevien rikosten ennaltaehkäisy kuuluvat yksiselitteisesti poliisin velvoitteisiin. Perheväkivaltatehtävällä poliisille avautuu näkymä useisiin tärkeisiin riskitekijöihin, joiden tiedostaminen, tunnistaminen ja tallentaminen on äärimmäisen tärkeää.
Ilman riskinarvioinnin koulutusta ei tällaista voi kuitenkaan keneltäkään odottaa. Ongelmallista on myös se, jos lähisuhdeväkivallan systemaattiseen riskinarviointiin on koulutettu vain kourallinen rikostutkijoita, jotka muiden töiden ohessa pyrkivät seulomaan sadoista lähisuhdeväkivaltatapauksista vakavimmat.
Systemaattinen riskinarviointi on menettelytapa, joka tulee ottaa käyttöön laajasti eri viranomaisten perustoiminnoissa. Se auttaa viranomaisia hahmottamaan järjestelmällisesti, millaisesta väkivallasta on kysymys. Se helpottaa yhteistyötä myös muiden palveluntarjoajien kanssa ja nopeuttaa ja tehostaa uhrin suojelutoimia.
Suomessa on saatu hyviä kokemuksia moniammatillisesta riskinarviointikokouksesta MARAK:sta, jossa systemaattisen riskinarvion jälkeen vakavaksi arvioidun parisuhdeväkivallan uhria autetaan työryhmässä, johon kuuluvat poliisin lisäksi esimerkiksi terveydenhuollon, sosiaalityön ja lastensuojelun ammattilaisia.
Työvälineet käyttöön
Olemme tottuneet pitämään Suomea tasa-arvon mallimaana, jolloin meidän kaikkien, niin ammattilaisten, väestön kuin päättäjienkin, on ollut vaikea hyväksyä, että sukupuolistunut väkivalta on meillä vakava ihmisoikeus- ja kansanterveysongelma.
Väkilukuun suhteutettuna Suomessa kuolee enemmän naisia parisuhdeväkivallan seurauksena kuin missään muussa läntisessä EU-maassa.
Työvälineitä lähisuhdeväkivaltaan puuttumiseksi, malleja toimivista yhteistyörakenteista eri ammattilaisten välille sekä koulutusta on tarjolla.
Suomessa on kehitetty maksuton Luo luottamusta – puutu väkivaltaan -verkkokoulutus, joka on yhteinen poliisin, sosiaalityön ja terveydenhuollon ammattilaisille ja myös muut ammattilaiset voivat hyödyntää sitä. Koulutus sisältää tietoa naisiin kohdistuvan väkivallan ja lähisuhdeväkivallan ilmiöistä, väkivallan vaikutuksista uhriin ja sille altistuviin lapsiin sekä esittelee monia puuttumisen ja viranomaisyhteistyön menetelmiä, mukaan lukien systemaattisen riskinarvioinnin.
Koulutuksen tarjoamaa syvällisempää ymmärrystä väkivaltailmiöstä sekä ajattelutavan muutosta uhrilähtöisemmäksi tarvitaan, jotta poliisin ja muiden viranomaisten toiminta voi aidosti parantaa uhrin turvallisuutta.
On tyypillistä, että lähisuhdesuhdeväkivallan uhri ei lähde ensimmäisestä lyönnistä. Jokaisen asiakastyötä tekevän on tutkimuksiin perustuen syytä olettaa, että väkivaltatapaus on pikemminkin 35. kerta asiakkaan elämässä kuin ensimmäinen, ja toimia sen mukaisesti. Ennakkokäsityksiään kannattaa muuttaa vasta, jos systemaattinen riskinarviointi toisin osoittaa.
Otsikkoina käytetyt lainaukset ovat peräisin Poliisiammattikorkeakoulun tutkimusaineistosta.
Lue lisää:
Suomalaiset väkivallan ja omaisuusrikosten kohteena 2014 – Kansallisen rikosuhritutkimuksen tuloksia
Lähisuhdeväkivalta poliisin perheväkivaltatehtävillä
MARAK moniammatillista apua väkivallan uhrille – Arviointiraportti