Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen, eli Istanbulin sopimuksen, vuosien 2022–2025 toimeenpanosuunnitelman tavoitteena on varmistaa monialaisten väkivallan ehkäisyn rakenteiden perustaminen ja pysyvyys valtakunnallisesti, hyvinvointialueilla ja kunnissa.
Rakenteet sisältävät poikkihallinnollisen koordinaation, ohjeistukset, palveluketjut ja toimivien mallien levittämisen. Rakenteiden tavoitteena on varmistaa väkivallan osapuolten pääsy palveluihin sekä palveluiden yhdenvertainen saavutettavuus valtakunnallisesti.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koordinoima kansallinen lähisuhdeväkivaltakoordinaattorien verkosto tukee alueiden yhteistyötä, vertaiskehittämistä ja toimivien mallien levittämistä. Verkosto tuottaa ajantasaista tietoa hyvinvointialueiden tilanteesta väkivallan ehkäisyssä ja torjumisessa. Sen avulla ymmärrys kansallisesta tilanteesta kasvaa. Tällä hetkellä hyvinvointialueiden lähisuhdeväkivallan ehkäisyn rakenteiden, koordinaation ja palvelujen tilanne vaihtelee merkittävästi.
Velvoittava lainsäädäntö rakenteiden vahvistamiseksi?
Petteri Orpon hallituksen ohjelman mukaan perhe- ja lähisuhdeväkivallan ennaltaehkäisyä ja tunnistamista vahvistetaan erityisesti viranomaisissa, kunnissa ja hyvinvointialueilla. Hallitus arvioi tarvitaanko kuntia ja hyvinvointialueita velvoittavaa lainsäädäntöä väkivallan ehkäisyn ja väkivallan vastaisen työn rakenteiden vahvistamisessa. Arviointia valmistellaan sosiaali- ja terveysministeriössä yhteistyössä THL:n kanssa.
Lähisuhdeväkivaltakoordinaattorien verkostossa on vahva kannatus velvoittavalle lainsäädännölle, koska sen avulla voidaan vahvistaa väkivallan ehkäisyn rakenteita ja alueellista yhdenvertaisuutta. Useat 2000-luvulla annetut kansalliset ohjeet ja suositukset eivät ole riittäneet näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Suositusten toimeenpanoa on kartoitettu useissa selvityksissä ja se on todettu puutteelliseksi.
Alueellinen yhdenvertaisuus ei toteudu tällä hetkellä
Alueelliset erot väkivallan vastaisen työn rakenteissa ovat suuria. Osa hyvinvointialueiden väkivaltatyön koordinaattoreista työskentelee projektiluonteisesti. Osa on nimetty vastuuhenkilöksi, mutta työaikaa tehtävän hoitamiseen ei ole annettu joko ollenkaan tai sitä on hyvin vähän. Koordinaatiorakenteiden vaihtelun ja puutteiden vuoksi alueilla ei ole yhdenvertaisia mahdollisuuksia toteuttaa lähisuhdeväkivallan vastaisia toimenpiteitä.
Väkivaltatyö näyttäytyy pirstaleisena ja roolit ovat epäselviä. Lähisuhdeväkivallan tunnistaminen, systemaattinen puheeksi ottaminen ja riskinarviointi edellyttävät ammatillista osaamista. Myöskään lainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten velvoittavuutta ei tunneta riittävästi. Vastuu täydennyskoulutuksista ja ammattilaisten osaamisen varmistamisesta on työnantajilla, mutta tilanne vaihtelee alueittain merkittävästi.
Myös palvelutarjonnassa on alueellista vaihtelua. Palveluketjujen muodostamisessa haasteena on se, että vain muutamilla hyvinvointialueilla on väkivaltaa kokeneille ja sitä käyttäneille omia erityisiä palveluja. Järjestöt tekevät ansiokasta työtä väkivallan eri osapuolten auttamiseksi ja niiden toimintamahdollisuudet on tärkeää turvata.
Tavoitteena väkivallaton elämä
Lähisuhdeväkivaltakoordinaattorien verkoston näkemys on, että lakisääteisyys toisi selkeitä raameja väkivallan vastaiseen työhön, velvoittaisi koordinaatiorakenteiden luomiseen ja tehtävien perustamiseen. Väkivaltatyön johtaminen ja sijoittuminen organisaatiossa selkeytyisi ja väkivaltatyö näyttäytyisi kaikille kuuluvana tehtävänä. Laki myös selkiyttäisi kuntien ja hyvinvointialueiden vastuita uudessa palvelujärjestelmässä.
Lähisuhdeväkivalta aiheuttaa inhimillisen kärsimyksen lisäksi merkittävät kustannukset yhteiskunnalle. Väkivallan ehkäisyn resurssien varmistaminen on siis taloudellisestikin järkevää. Vahvistamalla väkivallan ehkäisyn rakenteita väkivallan osapuolten ihmisoikeudet ja oikeudet väkivallattomaan elämään toteutuvat nykyistä paremmin.
Blogi on kirjoitettu yhdessä hyvinvointialueiden lähisuhdeväkivaltakoordinaattorien verkoston kanssa. Kirjoitus on osa Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjunnan toimikunnan (NAPE) blogisarjaa, jossa kerrotaan Istanbulin sopimuksen eli naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen vaikutuksesta ja kansallisesta täytäntöönpanosta eri näkökulmista.