YK on nimennyt kotona tapahtuvan ja naisiin kohdistuvan väkivallan koronaviruksen varjopandemiaksi. Pitäisikö siis väkivallan vastainen työ nostaa aluevaaliteemaksi Suomessa?
Läheisissä ihmissuhteissa tapahtuva väkivalta on maailmanlaajuinen, vakava sosiaalinen ja terveydellinen ongelma sekä ihmisoikeuskysymys. Se aiheuttaa merkittävää inhimillistä kärsimystä sekä huomattavia kustannuksia yhteiskunnalle. Väkivalta on syvästi hyvinvointia horjuttava kokemus ja sen seuraukset ovat vakavia ja pitkäkestoisia. Erityisesti naisiin kohdistuvan parisuhdeväkivallan ja lasten kokeman väkivallan on monissa maissa raportoitu lisääntyneen ja pahentuneen yhteiskunnallisten kriisien kuten koronapandemian aikana.
Koronaan liittyvä kotiin eristäytyminen on tutkimusten mukaan lisännyt yksinäisyyttä, yksinäisyyden pelkoa ja kontrolloivaa väkivaltaa, sekä vaikeuttanut siten myös omasta kodista ja väkivaltaisesta suhteesta irrottautumista. Kotiin eristäytymisen myötä yhteydet muihin ihmisiin vähenivät. Tämä on osoittautunut keskeiseksi avun hakemisen haasteeksi.
Palvelujen toteuttamisessa on myös ollut korona-aikana haasteita. Keväällä 2020 monet palvelut rajoittivat asiakaskontakteja. Sosiaali- ja terveyspalveluiden tarjonta väheni ja palvelut toteutettiin etäyhteyksillä, mikä vaikeutti väkivaltaa kokeneiden avun saamista ja hakemista. Mielenterveyspalvelujen katkokset puolestaan aiheuttivat ahdistusta lähisuhdeväkivaltaa kokeville.
Koronarajoitusten alkaessa asiakasmäärät vähenivät myös turvakodeissa ja Nollalinjan puheluiden määrä laski. Ennen korona-aikaa noin puolet turvakodin asiakkaista oli aikuisia ja puolet lapsia. Korona-aikana vuonna 2020 aikuisten määrä kasvoi edelleen verrattuna edellisiin vuosiin. Lasten määrä turvakodeissa sen sijaan väheni oleellisesti.
Valtion rahoitus on mahdollistanut turvakotien auki pitämisen myös koronapandemian aikana. Tältä osin olemme onnekkaita ja tilanne on parempi kuin monessa muussa maassa.
Pandemiasta oppeja lähisuhdeväkivaltatyöhön
Vaikka edistystä on tapahtunut, ja väkivaltatyötä sekä palvelujärjestelmää on 2000-luvulla kehitetty, väkivallasta kysymisessä, väkivallan tunnistamisessa ja väkivaltaan puuttumisessa on palvelujärjestelmässä edelleen puutteita. Tämä johtuu osaltaan lähisuhdeväkivaltaa käsittelevien opintojen puuttumisesta tutkintoihin valmistavista koulutuksista Suomessa. Eri alojen asiantuntijoiden ja ammattilaisten väkivaltakoulutukselle on siten ilmeinen tarve.
Lähisuhdeväkivaltaan haetaan yleensä apua vasta pitkän ajan kuluttua väkivallan alkamisesta. Korona-aikana tapahtunut väkivalta saattaakin näkyä palvelujärjestelmän kuormituksena vielä vuosien päästä. Poikkeustila jatkuu tältä osin, ja väkivaltatyön haasteiden tunnistamiselle sekä palvelujärjestelmän kehittämiselle on suuri tarve.
Aluevaalien myötä palveluiden kehittäminen saa taakseen kuntia leveämmät hartiat.
Yhteiskunnallisten kriisien aikana on tärkeää muistaa haavoittuvassa asemassa olevien avun tarpeet, jotta apua on saatavilla kohdennetusti sitä tarvitseville – matalalla kynnyksellä. Lähisuhdeväkivaltaa kokevien osalta on huomioitava kotiin eristäytymisen vaikutukset väkivallan lisääntymiseen ja avun hakemisen vaikeutumiseen.
Kotiin eristäytymisestä syntynyt palveluvaje on nostettava tikun nokkaan uusilla sote-alueilla, jotta palveluiden rakenteet toimivat parhaalla mahdollisella tavalla lähisuhdeväkivaltaa kokeneille. Julkinen keskustelu on myös oleellista tiedon lisäämiseksi ja avun hakemiseen on tärkeä rohkaista.
Vietämme 25.11. YK:n kansainvälistä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää. Suomen kansallisen väkivaltaobservatorion järjestämän kampanjan teemoina ovat lähisuhdeväkivallan pitkäaikaisvaikutukset ja pandemian vaikutus lähisuhdeväkivallan kärjistymiseen.
Aihetta käsittelevä avoin webinaari järjestetään 25.11. klo 17.30–19.00.
Lue lisää ja osallistu webinaariin
Lue lisää
Koronpandemian vaikutukset lähisuhdeväkivallan kokemuksiin ja palveluiden käyttöön -tutkimus