Tiedättekö, kuinka paljon köyhyys yleistyi 90-luvun laman aikana? Entä kuinka paljon tuloerot kasvoivat?
Yleisimmin käytettyjen köyhyys- ja tuloeromittarit kertovat, ettei ollenkaan. Pienituloisuusaste laski vuosina 1990–1993 poikkeuksellisen paljon, 3,3 prosenttiyksikköä. Yleisin tuloeromittari Gini-indeksi sen sijaan pysyi lähes muuttumattomana. Euromääräiset, absoluuttiset tuloerot sen sijaan pienenivät huomattavasti.
Tulee mieleen, että onkohan tässä mittareissa vikaa, koska koettu ja tiedotusvälineiden välittämä todellisuus näyttäytyy hyvin erilaisena. Varsinkin köyhyyden lasku vaikuttaa järjenvastaiselta.
Vastaus piilee ensinnäkin siinä, että Suomessa on suhteellisen kattava sosiaaliturva, joka pehmentää laman tulovaikutuksia, mutta jossa on myös aukkonsa. Toiseksi ja ehkä merkittävämpänä syynä on, että tuloköyhyyttä mitataan suhteessa keskituloon (mediaani). Suomalaisten keskitulo laski laman aikana rajusti, jolloin myös köyhyysraja aleni. Käytettävissä oleviin tuloihin perustuvat mittarit eivät myöskään havaitse velkaantumista tai varallisuuden heikkenemistä, joista on heikosti rekisteritietoa.
Pienituloisuusaste onkin huono mittari kuvaamaan toimeentulo-ongelmia talouskriisien aikana. Tutkijoiden ajatus köyhyysmittareiden sitomisesta keskituloon perustuu sille, että vauraissa maissa köyhyys on suhteellista ja hyvä vertailukohta on keskimääräinen elintaso. Kun koko väestön keskitulo tippuu nopeasti talousshokin seurauksena, pienituloisuusaste laskee, mutta kotitalouksien kulutustarpeet eivät seuraa mukana. Tällöin suhteellinen köyhyysindikaattori kuvaa heikosti todellisuutta.
Parempi mittaustarkkuus saadaan esimerkiksi kiinnittämällä köyhyysraja lamaa edeltävälle tasolle tai muihin kiinteisiin tulorajoihin, kuten kohtuulliseen vähimmäiskulutuksen viitebudjettiin. Kiinteällä rajalla mitattuna köyhyys kyllä yleistyi selvästi 90-luvun laman aikana. Myös viimesijaisten etuuksien, kuten toimeentulotuen, saajamäärät voivat toimia toimeentulo-ongelmien kelpo mittarina, kunhan muut tekijät, kuten etuuksien lakimuutokset, eivät vaikuta siihen samanaikaisesti. Lisäksi väestökyselyillä täydennetään tuloköyhyysmittareita kysymällä mm. materiaalisen puutteen kokemuksista.
Ei vain lama-ajan ongelma
Köyhyysmittareiden epäintuitiiviset muutokset eivät koske vain lama-aikaa, vaan jossain määrin myös nousukautta.
Köyhyyden ja talouskehityksen välinen yhteys näkyy mm. siinä, että vuosittaisen bruttokansantuotteen ja pienituloisuusasteen muutoksen korrelaatio on hyvin voimakkaasti positiivinen (ks. kuvio alla). Toisin sanoen niinä vuosina, kun bkt on kasvanut selvästi, myös pienituloisuus on lisääntynyt voimakkaasti.
Sama pätee tuloeroihin. Mittareiden perusteella voisi päätellä, että nousukausi on tuloerojen ja köyhyyden kasvun aikaa, kun laskusuhdanteessa köyhyys- ja tuloerot laskevat. Yhteys selittyy pitkälti nousukauteen liittyvän keskitulon nousun kautta.
Ei kuitenkaan pidä tehdä tulkintaa, että köyhyyden muutokset ja muuttumattomuudet eivät riippuisi juurikaan politiikasta. Suomessa on verrattain korkea ja kattava vähimmäis- ja työttömyysturva, joka vähentää talouskriisien köyhyysvaikutuksista. Sosiaaliturva on myös yksi keskeinen syy, miksi Suomessa on Euroopan matalimpia pienituloisuusasteita.
Toisaalta pienituloisuus ja erityisesti pienituloisissa kotitalouksissa elävien lasten osuus on yleistynyt huomattavasti 90-lukuun verrattuna. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että perus- ja vähimmäisturvan taso jäi jälkeen nousukauden ansiotason kehityksestä.
Vaikka 90-luvun lama eroaa monin tavoin nyt käsillä olevasta kriisistä, on hyvin todennäköistä, että myös koronaepidemia pienentää vuoden 2020 köyhyysasteita, jos erehdymme katsomaan tavanomaisia mittareita.
Toimeentulovaikeuksien seuraamisen ja paikantamisen kannalta olemme kuitenkin täysin eri tasolla kuin edellisten talouskriisien aikaan. Tällä kertaa esimerkiksi Verohallinnon tulorekisteri ja Kelan toimeentulotukirekisterit mahdollistavat lähes reaaliaikaisen toimeentulo-ongelmien seurannan, jota on alettu tehdä Helsinki GSE:n perustamassa talouden tilannehuoneessa. Tämä toivottavasti helpottaa myös tehokkaiden korjaustoimien tekemistä kohdennetusti ja nopeasti.
Lisää aiheesta:
Dolls, M., Fuest, C., & Peichl, A. (2012). Automatic stabilizers and economic crisis: US vs. Europe. Journal of Public Economics, 96(3-4), 279-294.
Figari F., Salvatori A. ja Sutherland H. (2011). Economic downturn and stress testing European welfare systems. Teoksessa Immervoll H., Peichl A. ja Tatsiramos K. (toim.) Who Loses in the Downturn? Economic Crisis, Employment and Income Distribution, s. 257-286. Bingley: Emerald Group Publishing Limited.
Honkanen P. ja Tervola J. (2014). Vero- ja tulonsiirtojärjestelmän vaikutus tulonjakoon Suomessa 1995–2013. Yhteiskuntapolitiikka 79:3.