Käänne on tapahtunut. Olemme vihdoin onnistuneet saamaan otteen lastensuojelua vuosikausia vaivanneesta kriisistä.
Ympäri Suomea on siirrytty uudenlaiseen systeemiseen työtapaan. Uuden työtavan ytimessä on tiimeissä tapahtuva työskentely, johon myös lastensuojelun asiakkaat voivat osallistua.
Äskettäin tehdyt valtakunnalliset selvitykset osoittavat, että systeeminen työtapa tuottaa tuloksia. Työntekijät kokevat työn laadun parantuneen. Myös työhyvinvoinnin kerrotaan lisääntyneen ja asiakkaat kertovat saavansa paremmin apua vaikeisiin elämäntilanteisiinsa.
Muutos ei kuitenkaan ole vielä maalissa, eikä kriisiä ole selätetty. Systeemisen työtavan vakiinnuttaminen ja levittäminen vaatii viisasta johtamista.
Lastensuojelun työ on vaativaa ja haasteet moninaisia
Lastensuojelun palveluista vastaavien johtajien on hyvä tietää, millaisesta muutoksesta on kyse ja miten sitä kannattaa johtaa. Pysähdytään siis palauttamaan mieleen, millaisten ilmiöiden ja haasteiden kanssa lastensuojelussa painitaan.
Lastensuojelun ammattilaiset kohtaavat päivittäin työssään äärimmäisen kompleksisia ongelmia. Työtä voi vaativuudeltaan verrata kirurgisiin leikkauksiin tai vaikkapa sinfoniaorkesterin johtamiseen.
Lastensuojelun asiakkaina olevissa perheiden elämäntilanteissa punoutuvat usein toisiinsa lasten erityistarpeet, aikuisten psyykkinen huonovointisuus, toimeentulovaikeudet, sukupolvesta toiseen periytyvä huono-osaisuus ja vuosia jatkunut asiakkuus lukuisissa eri palveluissa. Näiden ohella moniin tilanteisiin kytkeytyy väkivaltaa, traumatisoitumista, huoltoriitoja ja kulttuurierojen dynamiikkaa.
Tällaiset tilanteet eivät ratkea pelkästään lastensuojelun voimin. Mukaan tarvitaan monialainen toimijajoukko, joka kykenee työskentelemään taitavasti yhdessä.
Perheiden auttamisen polttavimpia haasteita onkin, kuinka sovittaa yhteen eri ammattilaisten tekemä työ ja samalla hyödyntää perheen ja sen lähiverkoston omia voimavaroja. Tämä voi tapahtua vain hyvin johdetussa palveluiden kokonaisuudessa.
Millaisen muutoksen systeeminen työtapa on tuonut perheiden auttamiseen?
Aiemmin lastensuojelussa oli vallitsevana mallina se, että asiakkaana olevan lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä teki valtaosan työstään asiakkaittensa kanssa yksin. Tällä oli merkittäviä kielteisiä seurauksia. Työntekijä kuormittui vaikeiden tilanteiden äärellä, kun ymmärrys perheen tilanteesta oli yhden henkilön rajallisen näkökulman varassa.
Ei ole yllättävää, että lastensuojelun sosiaalityöntekijät uupuivat nopeasti, ja moni vaihtoi työpaikkaa. Työntekijöiden tiheä vaihtuvuus puolestaan nakersi asiakkaiden luottamusta palveluihin, ja perheiden auttaminen vaikeutui entisestään. Näin syntyi yksi merkittävimmistä lastensuojelua kriisiyttäneistä noidankehistä.
Systeemisessä työtavassa sosiaalityöntekijät kootaan tiimeihin, joita vahvistetaan perheterapeuttisella osaamisella ja käytännön asioita hoitavalla koordinaattorilla. Tällä tavoin on voitu lisätä merkittävästi sitä osaamista, jonka avulla perheiden monimutkaisia ongelmia ratkotaan.
Muutos aikaisempaan on ollut valtaisa. Aiempaa tilannetta voisi verrata siihen, että kirurgi olisi jätetty hoitamaan yksikseen potilaan leikkauksen tai sinfoniaorkesterin johtajan olisi tultava toimeen ilman jousisoittimia. Nyt huippuvaativaa lastensuojelutyötä tekevä sosiaalityöntekijä saa työnsä tueksi asianmukaisen työtiimin, jossa perheiden asioita voidaan käsitellä huolella ja harkiten.
Systeemisyyteen liittyvä muutos ei kuitenkaan ole pelkästään uudenlainen tapa organisoida työntekijät tiimeiksi. Kyseessä on myös syvällinen muutos ajattelu- ja toimintatavoissa.
Systeemisyydellä tarkoitetaan sellaista näkökulmaa ihmiselämään, jossa huomion kohteena ovat elämäntilanteessa vaikuttavat monitahoiset suhteet. Perheen systeemi muodostuu paitsi perheenjäsenten välisistä suhteista, myös perheen, yhteisön ja laajemmankin yhteiskunnan välisistä suhteista.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että perheiden auttamisen pitää perustua yhdessä heidän kanssaan muodostettuun kokonaisymmärrykseen tilanteesta. Tarvitaan siis ammattilaisten ja asiakkaiden välistä dialogia. Kun on saavutettu aidosti kattava ymmärrys perheiden usein monisyisistä ongelmista, niin vasta sitten voidaan löytää toimivimmat ratkaisut.
Kehitteillä systeemisen työn kotimainen innovaatio
Systeemisen työtavan pääperiaatteet on tuotu Suomeen Iso-Britanniasta. Meillä on myös kehittymässä systeemistä työtä jalostava kotimainen innovaatio. Monilla paikkakunnilla on alettu kutsua lastensuojelun asiakkaat mukaan systeemisten tiimien tapaamisiin. Tämä ei ole kuulunut Iso-Britannian malliin, vaan se on kummunnut suomalaisen lastensuojelun aiemmista vahvuuksista.
Meillä on pitkät perinteet dialogisesta yhteistyötä asiakkaiden kanssa. Nyt sitä tehdään systeemisen ajattelun ja tiimityön vahvistamana!
Lastensuojelun kriisiin on siis löydetty ratkaisuja, mutta onnistutaanko ratkaisujen määrätietoisessa läpiviennissä? Tämä on ensisijaisesti johtamiskysymys. Uusi systeeminen työtapa ja systeeminen ajattelu haastaa myös johtamisen ja johtajat. Lasten suojelu ei korjaannu vain muuttamalla lastensuojelua. Tarvitaan laajamittaista koko palvelujärjestelmän uudistamista.
Tiivistämme johtamishaasteet neljään ydinhaasteeseen:
Haaste 1: Ylin johto ei tunne riittävän hyvin uutta systeemistä työtapaa. Tästä syystä tehdään välillä uuden työtavan käyttöönottoa ja vakiinnuttamista vaikeuttavia päätöksiä. Saatetaan säästää esimerkiksi systeemisiä tiimejä tukevien koordinoivien työntekijöiden palkkauksesta, kun ei ymmärretä, mikä merkitys heillä on yhteisen työskentelyn onnistumisen kannalta.
Haaste 2: Johtamisessa kiinnitetään liian usein huomiota työn vaikuttavuuden kannalta vääriin asioihin. Monilla paikkakunnilla säästetään avohuollon kustannuksissa. Avohuollon toimintakyvystä kuitenkin riippuu, miten tehokkaasti lasten ja nuorten kriiseihin voidaan vastata ilman että lapsia tarvitsee sijoittaa.
Haaste 3: Palveluiden kustannuksia katsotaan liian kapeasti ja liian lyhyellä aikavälillä. Usein investoinnit laadukkaaseen avohuollon työhön ja ehkäiseviin palveluihin eivät näy heti sijaishuollon tarpeen vähenemisenä. Kuitenkin alueilla ja kunnissa, joissa tällaisia satsauksia on tehty, sijoitusten määrä on alkanut vähentyä.
Haaste 4: Palveluiden johtamisesta puuttuu yhteinen tiekartta. Tyypillisesti muutoksia viedään eteenpäin eri palveluissa ilman, että niitä sovitetaan yhteen. Esimerkiksi lastensuojelua, psykiatriaa, koulua, varhaiskasvatusta ja neuvolatoimintaa usein kehitetään toisistaan erillään. Kehittämisessä ei useinkaan kuulla kattavasti työntekijöitä ja asiakkaita.
Johtajien ei kuitenkaan tarvitse painiskella haasteiden kanssa yksin ja vailla suuntaa. Olemme kehittäneet yhdessä runsaslukuisen esimiehistä, palvelupäälliköistä ja johtajista koostuvan joukon kanssa työkaluja näiden haasteiden kanssa toimimiseen. Työkalut on koottu kirjaseen Systeemisen muutoksen johtaminen lastensuojelussa – opas esimiehille ja johtajille.
Hankkiudu oppaan äärelle, jos olet kiinnostunut siitä:
- Miten luomme yhteisen tiekartan palveluiden kehittämiseen?
- Kuinka voimme keskustella innostavalla tavalla työtämme ohjaavista arvoista?
- Miten vahvistamme asiakkaiden osallisuutta palveluissa?
- Millä tavoin voimme kehittää kaikkien työntekijöiden osaamista?
- Mikä on palveluiden systeemikartta?
- Miten kykenemme hahmottamaan uudella tavalla palveluista syntyviä kustannuksia?
Lisätietoja
Systeemisen muutoksen johtaminen lastensuojelussa : Opas esimiehille ja johtajille