Päivi Petrelius

johtava asiantuntija Sosiaali- ja perhepalvelut, Solutos Oy

Kirjoittajan blogeja

Kuinka lastensuojelun sosiaalityö saadaan kukoistamaan – urapolkumallia ehdotetaan asiantuntijana kehittymisen tueksi!

Sosiaalityön opiskelijat pitävät lastensuojelutyötä yhtenä kiinnostavimmista sosiaalityön asiantuntijuuden alueista. Monet yliopisto-opiskelijat ovat hakeutuneet lastensuojelun tehtäviin jo opintojen aikana. ns. sijaispätevyyden turvin. Kiinnostus jatkuu usein myös maisterin tutkielman vaiheessa. Tutkielmissa tutkitaan usein lastensuojelutyöhön liittyviä ilmiöitä, käytäntöjä ja työmenetelmiä. Mutta miksi into lopahtaa ja uupuminen uhkaa valmistumisen jälkeen, joskus työuran alkumetreillä? Lastensuojelu on eräs vaativimpia ja vastuullisimpia […]

Lastensuojelun korjaamiseen tarvitaan viisasta johtamista

7 min

Käänne on tapahtunut. Olemme vihdoin onnistuneet saamaan otteen lastensuojelua vuosikausia vaivanneesta kriisistä. Ympäri Suomea on siirrytty uudenlaiseen systeemiseen työtapaan. Uuden työtavan ytimessä on tiimeissä tapahtuva työskentely, johon myös lastensuojelun asiakkaat voivat osallistua. Äskettäin tehdyt valtakunnalliset selvitykset osoittavat, että systeeminen työtapa tuottaa tuloksia. Työntekijät kokevat työn laadun parantuneen. Myös työhyvinvoinnin kerrotaan lisääntyneen ja asiakkaat kertovat saavansa […]

Lastensuojelu maksaa – mikä on turhaa, mikä tarpeellista?

Vaikuttavuus ja kustannukset puhuttavat kuntien tehdessä parhaillaan erilaisia talouden sopeutustoimia. Jotta sopeuttaminen ei johtaisi ojasta allikkoon, on syytä pysähtyä sen äärelle, mitä ovat turhat ja mitä tarpeelliset kustannukset palveluissa lastensuojelun ja sosiaalihuollon näkökulmasta. Suhdeperustainen työskentely, joka painottaa muun muassa ihmissuhteita, dialogia, yhteistoiminnallisuutta ja ratkaisukeskeisyyttä, on monen tutkimuksen toteama avain vaikuttavuuteen sosiaalipalveluissa. Valitettavasti suhdeperustainen, luottamusta rakentava […]

Kuinka järjestelmätason uudistus toteutetaan lastensuojelussa – reformin rakennuspalikoita sote-valmistelijoille

Lastensuojelun systeeminen toimintamalli on ollut laajasti esillä tiedotusvälineissä kuluvan kevään aikana. Otsikoista piirtyy kuva laajasta muutoksesta (esim. YLE 14.5. ”Lastensuojelussa käynnissä jättimuutos”). Otsikoiden ja uutisjuttujen taustalla on osana lapsi- ja perhepalvelujen (LAPE) muutosohjelmaa toteutettava palvelujärjestelmätasoinen lastensuojelun uudistushanke, josta monet alan toimijat ovat olleet innostuneita. Hyvin toteutettuna mallin avulla päästäänkin luomaan edellytykset laadukkaalle ja tehokkaalle lastensuojelulle. […]

Valta ja vastuu tasapainoon lastensuojelussa

7 min

Tänä vuonna julkaistu tutkimus ”Lastensuojelun sijaishuollon epäkohdat ja lasten kaltoinkohtelu 1937–1983” on nostanut näkyvästi esiin epäoikeudenmukaisia käytäntöjä ja lasten kaltoinkohtelua lastensuojelun sijaishuollossa. Ne johtivat myös julkisen vallan anteeksipyyntöön kaikilta sijaishuollossa kaltoinkohtelua kokeneilta. Anteeksipyynnön esitti lapsen oikeuksien päivän tilaisuudessa 20.11.2016 ministeri Juha Rehula. Selvityksen tulokset riipaisevat. Kuvaukset ahdistavat. Vastaavaa tutkimusta ei ole käytettävissä tämän päivän tilanteesta. Kuulemme nuorilta asiakkailta […]