Lastensuojelun systeeminen toimintamalli on ollut laajasti esillä tiedotusvälineissä kuluvan kevään aikana. Otsikoista piirtyy kuva laajasta muutoksesta (esim. YLE 14.5. ”Lastensuojelussa käynnissä jättimuutos”). Otsikoiden ja uutisjuttujen taustalla on osana lapsi- ja perhepalvelujen (LAPE) muutosohjelmaa toteutettava palvelujärjestelmätasoinen lastensuojelun uudistushanke, josta monet alan toimijat ovat olleet innostuneita. Hyvin toteutettuna mallin avulla päästäänkin luomaan edellytykset laadukkaalle ja tehokkaalle lastensuojelulle.

Laajaa uudistusta ei kuitenkaan saada aikaan ilman huolellista taustatyötä. Uudistus edellyttää useiden toimijoiden tukea ja toimenpiteitä monella tasolla palvelujärjestelmässä. Edellytyksiä vaativalle lastensuojelutyölle on luotava niin osaamisen, työn tukirakenteiden uudistamisen, johtamisen kuin poliittisen päätöksenteonkin keinoin.

Mitä sote-valmistelussa tulisi huomioida?

Systeemisen lastensuojelun käyttöönotto edellyttää sote-valmistelussa erityisesti järjestäjän vahvaa ymmärrystä siitä, miten lastensuojelu ja lasten ja perheiden palveluiden kokonaisuus voidaan rakentaa kestävästi työotetta tukevaksi. Etelä-Pohjanmaalla ymmärrystä kestävän uudistamistyön edellytyksistä on rakennettu sekä pilotointikokemuksiin että implementointia koskevaan tutkimustietoon pohjaten.

Implementaation käsite viittaa niihin aktiivisiin toimiin organisaatiossa, joilla pyritään juurruttamaan jokin työtapa osaksi normaalia arkityötä. Uuden toimintatavan vieminen koko organisaatioon voidaan jäsentää käyttöönoton, vakiinnuttamisen ja integroitumisen vaiheiksi.  Käyttöönotto tarkoittaa prosesseja, joilla uuden toimintatavan edellyttämät taidot omaksutaan ja niitä aletaan käyttää arkityössä. Vakiinnuttamisen vaiheessa uuden toimintatavan käyttö muuttuu rutiiniluonteiseksi. Integroitumisvaiheessa keskeistä on varmistaa toimintatavan pysyvyys pitkällä tähtäimellä esimerkiksi henkilökunnan vaihtuessa.  Tämä ei onnistu ilman rakennetason, työn organisoinnin ja tukirakenteiden uudistamista.

Maakuntauudistus sekä lapsi- ja perhepalveluiden uudelleen organisoiminen antaa mahdollisuuden ottaa tarkasteluun lapsi- ja perhepalveluiden kokonaisuus. Kuvaamme seuraavaksi kokemustemme ja tutkimustiedon perusteella, mitä järjestelmätasoinen lastensuojelun uudistaminen edellyttää konkreettisesti.

Uudistus tarvitsee tuekseen monitasoisia toimenpiteitä    

Kun systeemisestä lastensuojelusta on puhuttu julkisuudessa, huomio kiinnittyy helposti vain etulinjan työntekijöiden kouluttamiseen ja tiimitasoisen rakenteen muodostamiseen. Julkisuudessa on puhuttu lastensuojelun ”tiimimallista”. Kyse ei kuitenkaan ole vain tiimistä rakenteena, vaan tiimin yhteisestä työtavasta, joka korostaa kokonaisvaltaista ja suhdeperustaista työskentelyä, jossa ongelmien ja oireiden sijaan etsitään perheen voimavaroja ja vahvistetaan lapselle tärkeitä ihmissuhteita.  Tavoitteita asetetaan ja ratkaisuja etsitään yhteistyössä lasten ja heidän läheistensä kanssa. Aikaa kohtaamisille varataan enemmän. Koko tiimi on lapsen ja perheen tukena ja tiimeihin tuodaan tiiviisti mukaan mm. perheterapian asiantuntemusta.

Implementointitutkimuksen mukaan nykyisten työntekijöiden kouluttaminen ja tiimien muodostaminen ei riitä uudistuksen läpiviemiseksi.

Lastensuojelu tarvitsee uudistuakseen koko palvelujärjestelmän tarkastelun.

Kouluttamisen lisäksi oleellista on, että johto joka tasolla huolehtii toimintamallin toteutumisesta arkityössä, että työntekijöiden tehtäväkuvaukset mahdollistavat mallin mukaisen toiminnan ja että myös uudet työntekijät saavat tarvittavan menetelmäkoulutuksen. Uudistuksen onnistuneen toteuttamisen edellytyksiä ovat:

  • Laaja johdon ja järjestäjän tuen varmistaminen maakuntavalmistelussa (ml. poliittinen johto) ja päätös mallin käyttöönotosta
  • Mallin sisällyttäminen keskeisiin maakunnan toimintaa ohjaaviin asiakirjoihin: maakunnan järjestämissuunnitelmaan ja palvelulupaukseen, palvelustrategiaan ja sektorikohtaiseen henkilöstöstrategiaan
  • Koko lapsi- ja perhepalveluiden kokonaisarkkitehtuurin läpäisevän strategian luominen ja ratkaisujen hakeminen siihen, miten lastensuojelutyö organisoidaan ja resursoidaan systeemistä mallia tukevaksi
  • Maakunnallisen neuvonantajatiimin nimeäminen ja maakunnallisen implementointisuunnitelman laatiminen
  • Suunnitelman rakentaminen siihen, miten tarvittava osaaminen varmistetaan eli miten ratkaistaan sosiaalityöntekijäpula ja varmistetaan tiimimallissa tarvittavien perheterapeuttien saatavuus
  • Maakunnallisen systeemisen mallin kouluttajapankin perustaminen ja riittävän pitkä koulutus sekä työntekijöille että esimiehille. Uusien työntekijöiden ohjaaminen menetelmäkoulutukseen.
  • Maakunnallisten lapsiperhepalveluiden arvojen työstäminen laajasti yhdessä uutta toimintatapaa tukevaksi mallia pilotoineiden organisaatioiden, työntekijöiden ja poliittisen johdon kesken, mukaan lukien kuntien sivistystoimen ja oppilashuollon toimijat
  • Lastensuojelun sekä lasten- ja nuorisopsykiatrian välisen suhteen tarkastelu ja uudistaminen systeemistä työotetta tukevaksi
  • Tuen varmistaminen uuteen työtapaan siirtyville työyhteisöille työnohjauksella ja mentoroinnilla.

Näiden maakuntatason toimien lisäksi tarvitaan kansallisen tason tukea, kuten tutkimustietoon perustuvia suosituksia mallin toteutuksen ja toimeenpanon tueksi sekä lastensuojelun maakunnallistamisen tueksi laadittava lastensuojelun tiekartta. Kun kyseessä on uusi toimintatapa, tarvitaan tueksi myös systemaattista tiedon kartuttamista mallista pitkäjänteisen implementointi- ja vaikuttavuustutkimuksen avulla.

Kirjoittajista Satu Mäki-Fossi ja Lars Lindholm työstävät parhaillaan artikkelia lastensuojelun systeemisen mallin implementoinnista maakunnassa joulukuussa julkaistavaan Miten lastensuojelu uudistuu -julkaisuun (THL). Artikkelissa aihetta tullaan käsittelemään laajemmin. Päivi Petrelius koordinoi systeemisen mallin toimeenpanoa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella osana LAPE-ohjelmaa.

Lastensuojelun systeemistä toimintamallia käsitteleviä julkaisuja:

Katarina Fagerström (2016) Ihmissuhteita rakentava ja ylläpitävä lastensuojelu. Hackneyn malli ja systeeminen käytäntö lastensuojelutyössä. Työpaperi 42/2016. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Lahtinen Pia, Männistö Leena & Raivio Marketta (2017) Kohti suomalaista systeemistä lastensuojelun toimintamallia: Keskeisiä periaatteita ja reunaehtoja. Työpaperi 7/2017. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Kommentit

Lars Lindholm

27.06.2018 19:13

Vaikuttavaan psykiatriseen hoitoon niin psykoosien kuin mielialahäiriöidenkin kohdalla kuuluu perheen huomioiminen aivan oleellisena osana systeemisen periaatteen mukaisesti. Tämä on riippumatonta siitä, onko hoitojärjestelmä rakennettu häiriökohtaisten palvelulinjojen tai aluevastuun mukaisesti. Toki joidenkin kohdalla riittää, että perheasiat ovat puheissa yksilövastaanotoilla, kun taas toisten kohdalla tarvitaan vaativia perheinterventioita ja yhteistyötä eri tahojen kesken. Reaalimaailmassa hoidolliset tarpeet ja tarjonta kohtaavat välillä paremmin ja välillä huonommin.

Häiriökohtaisen palvelulinjan mukaisessa mallissa henkilökunnan on mahdollista saavuttaa korkeampi osaamistaso kuin aluevastuun periaatteen mukaisessa järjestelmässä. Jos osaamistaso todella on korkeampi, niin myös hoitotulokset ovat parempia. Se tarkoittaa, että psykoosiin tai depressioon vajoava ihminen saa avun keskimäärin nopeammin ja pysyvämmin ja hänen perheelleen koituva kuorma on vähäisempi. Jos näin ei käy, niin tosiasiallinen osaamistaso ei ole korkeampi.

Häiriökohtaisen palvelulinjan ja aluevastuun mukaisissa järjestelmissä on toki myös eroja, joiden perusteella voidaan puolustaa myös aluevastuun mukaista mallia. Näistä keskeinen ero on palvelujen saavutettavuus. Ainakin perinteisesti aluevastuussa pienempiä psykiatrisia poliklinikoita tai tiimejä on ripoteltu ympäri isompaa aluetta kun taas erikoistuneet palvelulinjat ovat todennäköisemmin enemmän keskitettyjä. Miten reuna-alueilla asuvien psyykkisesti heikossa jamassa olevien ihmisten palvelutarpeet huomioidaan? Toinen aluevastuun puolesta puhuva asia on, että kaikkia psykiatrisia ongelmia ei voi selkeästi luokitella kuuluvaksi johonkin tiettyyn palvelulinjaan. Tosin hyvällä suunnittelulla tämä voidaan huomioida palvelulinjamallissa. Oma lukunsa on myös psykiatrian erikoislääkäreiden määrällinen ja alueellisesti vaihteleva vaje, mikä väistämättä vaikuttaa siihen, miten palvelut on mielekästä tai edes mahdollista rakentaa.

Mutta siis perheiden huomioiminen hoidossa on aina osa vaikuttavaa psykiatrista hoitoa, mutta sen totetuminen on vaihtelevaa, palveluiden järjestämistavasta riippumatta.

Petra Zilliacus

26.06.2018 10:56

Samaan aikaan kun lastensuojelun ja sen ympäröivien peruspalveluiden systeemisyyttä vahvistetaan, pirstaloidaan ainakin Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin psykiatrian puolella sellaisia kokonaisuuksia, jotka ovat ennen toimineet perhenäkökulmasta hyvin. Tämä tapahtuu psyk puolella luomalla ”linjoja” (mielihäiriölinja, psykoosilinja, nuorten linja ym), joiden yhteistyö vaikeutuu koska palvelupisteet ovat eri paikoissa ja esim. palvelua ruotsin kielellä ei voida tarjota kaikilla pisteillä. Ainakin perheneuvolapsykologin näkökulmasta näyttää siltä, että lääkäreiden erikoisosaamista on priorisoitu monihaasteisen perheen kokonaisvaltaisen hoidon kustannuksella. Mahtaako olla niin, että valtion tasolla oikea käsi ei tiedä millä systeemisillä periaatteilla vasen toimii…?

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *