Viime aikoina oikeuspsykiatrit ja nyt myös kansanedustajat ovat ilmaisseet huolensa siitä, että rikoksen tehneille tehdään liian vähän mielentilatutkimuksia. On totta, että mielentilatutkimuksia tehdään vähemmän kuin aiempina vuosikymmeninä. Mutta onko se totta, että niitä tehdään ”liian vähän”? Onko mahdollista, että niitä tehdään tällä hetkellä aivan sopivasti ja aiemmin on tehty ”liikaa”?
Vai onko mahdollista, ettei tällaista yleistä sopivaa määrää edes ole, vaan tämä tarve vaihtelee ja järjestelmämme tuottaa mielentilatutkimuksia aivan sopivasti?
Tiedot mielentilalausuntojen määristä on saatavilla 1957 alkaen ja itse asiassa mielentilalausuntojen määrä kasvoi 1987 saakka ja on siitä alkaen vähentynyt melko tasaisesti mutta jyrkähkösti, kunnes 2006 alkaen väheneminen on ollut hitaampaa. Syytä huoleen olisi siis ollut 1990-luvulla enemmän kuin nyt.
Vankiterveydenhuollosta on saatu alustavaa tietoa siitä, että vankiloissa olisi aiempaa enemmän psykoottisesti sairaita vankeja. Siitä ei kuitenkaan voi suoraan päätellä, että mielentilatutkimuksia tehdään ”liian vähän”. On selvitettävä, mikä osuus esim. tunnistamisen parantumisella on. On aivan oletettavaa, että nykyisin sekä vartijat että terveydenhoitohenkilökunta tunnistavat psyykkisiä oireita aiempaa paremmin ja siten diagnoosien määrä kasvaa.
Hoitoon määrättyjen määrä on vakaa
Jos kuitenkin ilmenisi, että vankiloissa on tosiasiallisesti psykoottisia henkilöitä aiempaa enemmän, olisi selvitettävä, keitä he ovat. Ovatko he tosiaan sellaisia, jotka tyypillisesti olisi voitu tutkia mielentilatutkimuksessa vai sittenkin joistakin lievemmistä rikoksista tuomiotaan kärsiviä, joille ei tavata tehdä mielentilatutkimuksia? Tai ovatko he ehkä sellaisia, jotka ovat alkaneet oireilla vasta vankilassa? Onko mahdollista, että nykyisin aletaan oireilla vankilassa useammin kuin ennen? Siis vasta vankilassa, ei ennen sitä – jolloin mielentilatutkimusta on harkittu.
Huolen perusteella voisi ajatella, että THL määrää mielentilatutkimuksen jälkeen aiempaa vähemmän henkilöitä oikeuspsykiatriseen hoitoon. Näin ei kuitenkaan ole. Vuosien 2005 ja 2016 välisenä aikana hoitoon määrättyjen määrä on ollut hyvin tasainen. Määrä oli joka vuosi 29 ja 36 välillä, keskiarvo oli 32.
Jos oletetaan, että psykoottisuuttaan vakavia rikoksia tekevien määrä on ollut verrattain vakaa, vaikuttaa siltä, että heitä on tutkittu ja hoitoon määrätty vakiintunein periaattein. On tietysti mahdollista, että tosiasiallisesti psykoottisuuttaan vakavia rikoksia tekevien määrä on kasvanut, mutta tämä asiahan tulee tutkia ennen kuin näin uskaltaa väittää. Ja jos näin on, on myös selvitettävä, mikä yhteiskunnassamme tuottaisi tällaista lisääntymistä.
Ennen järeitä muutoksia täytyy tietää, mikä nykytilanne on. Tämän todellisen tilannekuvan muodostamiseksi oikeuspsykiatrialla tarvitaan tutkimusta. Näin pienessä maassa näin pienellä erikoisalalla voidaan tehdä yhteistyötä yhteiseksi hyväksi. Oikeuspsykiatria ei vastaa koko yhteiskunnan turvallisuudesta eikä hyvinvoinnista, mutta kyllä se osuutensa voi tehdä.
Lue lisää:
Tilastotietoa oikeuspsykiatristen asioiden lautakunnan päätöksistä thl.fi’ssä