Moniammatillisen yhteistyön ydin on hyvässä vuorovaikutuksessa. Vuorovaikutuksen toimivuus on kuitenkin riippuvainen kaikista sen osapuolista. Se on kuin tanssi, jonka lopputulos on kiinni yhteisten askeleiden sujuvuudesta.
Jokainen on kenties tanssinut joskus jotakin tanssin lajia. Perinteisesti tuttuja tansseja ovat paritanssi ja letkajenkka, vaikka yksin tanssiminen ryhmässä on ehkä tutuin tanssin muoto. Paritanssissa on tärkeä löytää yhteinen rytmi ja on osattava lukea toistensa liikkeitä.
Letkajenkassa askelletaan yksi eteen, yksi taakse ja kolme eteen. Tämä on tuttu rytmi myös ihmistyössä, sillä asiat harvoin etenevät eteenpäin suunnitellusti, vaan inhimillisessä elämässä edetään myös taka-askelten kautta. Moniammatillinen letkajenkka etenee usein hitaasti, keskinäisen ymmärryksen saavuttaminen ottaa aina aikansa. Letka ei liiku lainkaan, jos sitä ei johda kukaan.
Tanssia on käytetty vuorovaikutuksen metaforana, sillä siinä on tunnistettavissa samoja asioita kuin yleensä kohtaamisessa ja moniammatillisessa työssä. Askelkuvioita voidaan kutsua vuorovaikutusasemiksi, jotka suuntaavat vuorovaikutuksen kulkua ja määrittävät toimijoiden asemaa keskustelussa.
Tarvitaan hienotunteisuutta tunnistaa jokaisen asemoituminen kokonaisuudessa. Eikä myöskään pidä mennä liian liki, esimerkiksi asiakkaan tai kollegan yksityisalueelle. Yhteistoiminnassa tarvitaan aina luottamuksen tarjoama oikeutus.
Kokonaisuudessa jokaisen rooli on ratkaiseva
Vuorovaikutuksessa tarvitaan herkkyyttä tunnistaa, mikä on kenellekin oleellista. Tanssitaiteilija Jorma Uotinen onkin sanonut, että “tanssi ei ole totuttujen kulkujen toistamista”. Moniammatillisessa tanssissa yhteinen improvisaatio ja yhteiset askeleet saavat edellisten lisäksi kiinnostavia heimotanssin piirteitä.
Heimotanssi saa rytminsä usein vahvoista rummuista antaen samalla tanssille raamit. Moniammatillista tanssia tulee jonkun johtaa, sillä muuten ei saada asioita aikaiseksi ja asiakas sotkeutuu monitoimijaiseen häkkyrään. Parhaimmillaan heimotanssi yhdistää ammattikuntia, palveluita ja ennen kaikkea ihmisen tarvitsemaa tukea siten, että jokaisen rooli on ratkaiseva kokonaisuudessa.
Miksi moniammatillista tanssia tarvitaan?
Monesti ammattilaiset ajattelevat mihin moniammatillisia palavereja tarvitaan. Tukea tarvitsevat ihmiset voivat pohtia, miksi he joutuvat asioimaan eri ‘palveluluukuilla’. Johtajat huomaavat niiden vievän paljon kallista työaikaa.
‘Syyllinen’ moniammatillisen työn tarpeeseen on löytynyt varsin kaukaa historiasta. Jo muinaiset sumerilaiset, keksivät työnjaon muutama tuhat vuotta sitten. Syntyi uudenlaisia tehtäviä, joissa jokainen osasi yhden asian hyvin ja toinen taas toisen.
Viime vuosikymmeninä työnjako on kiihtynyt tuottaen entistä erikoistuneimpia palveluita ja parempaa hyvinvointia ihmisille, mutta samalla olemme menettäneet kokonaisuuden hallintaa. Palvelujärjestelmämme on jakautunut edelleen siiloihin ja asiantuntijuus pitkälle erikoistunut.
Mutta miltä tämä näyttää apua tarvitsevan ihmisen näkökulmasta, kun toimitaan erillisissä lokeroissa?
Elämän tuomat hankaluudet ovat välillä kompleksisia, jolloin ihminen voi olla monien yhtäaikaisten ja erillisten toimintasuunnitelmien määrittämien toimenpiteiden kohteena. Tällöin kenelläkään ei välttämättä ole hallintaa kokonaisuudesta ja vastuu hämärtyy. Pahimmillaan syntyy yhtä aikaa sekä palvelujen päällekkäisyyttä että tukea tarvitsevien ihmisten väliinputoamista. Tämä kuormittaa sekä ihmisiä että organisaatioita.
Moniammatillista yhteistoimintaa tarvitaan ihmisten elämän arjen tueksi tilanteissa, jossa tarvitaan kokonaisuuden hahmottamista, voimavarojen kokoamista yhteen ja yhteistä ihmisen arkea palvelevaa suunnitelmaa. Tarvitaan siis moninäkökulmaista ja -äänistä työotetta, jossa eri rytmit ja soitannot resonoivat toisiinsa.
Moniammatillinen tanssiryhmä on aina enemmän kuin osiensa summa. Tanssin askeleet syntyvät siten, että ne tuottavat tanssijoiden keskinäistä luottamusta, yhteistä ajattelua sekä harmonista liikettä. Kuinka opimme toimimaan niin, että erikoistumisen edut ja kokonaisuuden hallinta yhdistyvät yhteiseksi ihmistä palvelevaksi tanssiksi?
Miten tanssin taitajaksi tullaan?
Keskenään vuorovaikutuksessa olevat systeemit (erilaiset työyhteisöt ja perhesysteemi) alkavat kohdatessaan tuottamaan uutta yhteistä rakennetta. Näitä systeemien rajalla syntyneitä kytkeytymiä kutsutaan rajasysteemiksi.
Ratkaisevaa yhteistoiminnan kehittymiselle on se, pystyykö rajalla toimiva systeemi luomaan tilanteeseen riittävästi järjestäytyneisyyttä, joustavuutta ja ongelmien monipuolista hahmottamista. Jokaisen osallistujan tulee kokea itsensä tasavertaiseksi osallistujaksi.
Joskus moniammatillisissa kohtaamistilanteissa tukea tarvitseva ihminen, työntekijät ja palvelut saattavat kytkeytyä toisiinsa kömpelösti aikaansaaden kyynisyyttä ja uupumusta sekä tuottavat jumiutunutta yhteistoimintaa systeemien välille. Taitamattomat tanssijat voivat tallata toistensa varpaille, dominoida tanssia tai sotkeutua kuvioissa, kun yhteisiä askeleita ja etenemissuuntia ei ole vielä opittu.
Pahimmillaan huonosti onnistuneet kytkeytymiset johtavat eri tahojen väliseen etääntymiseen, syyttelyyn ja liittoutumien syntymiseen. Tällöin sitoutuminen yhteistoimintaan, motivaatio muutostyöhön ja mahdollisuus merkityksellisen elämän löytämiseen vaikeutuvat. Kukapa meistä turhiin palavereihin sitoutuisi?
Ei riitä, että eri alojen ammattilaiset kokoontuvat tukea tarvitsevan ihmisen elämän äärelle, jos siitä ei synny mitään enempää kuin yksittäisten työntekijöiden työskentely ihmisen kanssa erikseen synnyttäisi. Moniammatilliseen tanssi käynnistyy kaikkien osallisten mukaan kutsumisella (“saanko luvan?”) ja sen johdosta tapahtuu jotain merkittävää uutta.
Sekä tanssiminen yhdessä muiden kanssa että moniammatillinen yhteistyö edellyttävät yhdessä oppimista. Moniammatillisen tanssin oppimisen käynnistää halu oppia toisten kanssa, toisiltaan ja toisista sekä kyky heittäytyä pois omalta mukavuusalueelta tekemään jotain itselle uutta tai vierasta.
Merkittävässä roolissa ovat myös yhteistyöhön osallistuvien dialogitaidot: miten reagoin minussa liikkuviin tunteisiin, miten hiljennän ja herkistän itseni toisten ajatuksille sekä miten ilmaisen itseäni selkeästi ja kytkeydyn toisten puheeseen.
Dialogi herkistää moniammatilliseen tanssiin osallistuvat huomaamaan myös oman toiminnan seuraukset ja sen vaikutukset muihin ihmisiin ja yhteistyöhön.
Kun moniammatilliset tanssijat oppivat tuntemaan ja luottamaan toisiinsa ja tanssille on määritelty yhteinen suunta kehittyy tanssijoille paitsi kyky tanssia rytmissä, myös rohkeus ja kyky luoda uusia liikkeitä sekä uskaltautua kokonaan tuntemattomiin suuntiin.
Lukuvinkkejä:
Mönkkönen K., Kekoni T. & Pehkonen (toim.) 2019. Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla.
Arnkil T. E. 2020. Kunnioittava ja ja toivoa herättävä kohtaaminen. Ennakointidialogin vetäjien käsikirja
Agget P, Swainson M. Tapsell D. 2015. Seeking permission: an interviewing stance for finding connection with hard to reach families. Journal of Family Therapy.