Ystäväni kertoi, että hänen unensa rikkoi läpi kesäyön kuulunut poikkeava ääni: ’’Auttakaa, auttakaa! Eikö kukaan kuule.’’

Huuto toistui tietyn väliajoin. Vähitellen ystäväni tunnisti naapurin vanhan herran äänen. Hän asteli parvekkeelle ja näki naapurinsa istuvan rollaattorinsa päällä ulko-ovensa edessä. Vanha herra ei tiennyt, miksi hän oli lähtenyt ulos. Ovi oli paukahtanut kiinni ja avaimet olivat sisällä. Kello oli puoli neljä aamulla. Ilma viileä, mutta onneksi ei satanut.

Ystäväni haki viltin kotoaan ja mietti, mitä tehdä. Apua todella tarvittiin.

Moni ikääntynyt asuu yksin

Ikääntynyttä väestöä (63+ -vuotiaat) on tällä hetkellä Suomessa noin miljoona. Suurin osa heistä on hyväkuntoisia ja omatoimisia kansalaisia, mutta kotona asuu myös yhä huonokuntoisempia ja apua tarvitsevia henkilöitä.

Vuonna 2015 säännöllisen kotihoidon piirissä oli 75 vuotta täyttäneitä 56 507 eli vajaat 12 prosenttia tämän ikäisistä.  Muistisairaita heistä oli arvioilta noin viidennes. Moni yli 75-vuotias asuu kotona yksin. Väestön ikärakenne muuttuu yhä vanhemmaksi. Tulevaisuudessa naapuristossamme asuu siis mitä todennäköisimmin yhä enemmän iäkkäitä, jotka tarvitsevat apuamme, ainakin joskus.

Teknologia auttaa, muttei aina riitä

Teknologiaa on tuotu turvaksi ja avuksi kotiympäristöön. Tarjolla on muun muassa ratkaisuja liikkumisen tueksi, automaattisesti sammuvia liesiä, automaattimuistuttajia lääkkeen ottamiseksi ja turvarannekkeita avun hälyttämiseen. Omaiset tai ammattilaiset voivat saada hälytyksen, jos vanhus on kaatunut kotonaan lattialle eikä pääse ylös. Rannekkeen avulla voidaan myös paikantaa ulkona harhaileva muistisairas.  Videopuhelimet ja nettipuhelut auttavat pitämään yhteyttä ystäviin, naapuriin tai hoitajiin.

Ystäväni naapurinkin tapauksessa teknologia oli tarpeen. Vanhalla herralla oli turvaranneke, jota hän ei kuitenkaan itse ymmärtänyt käyttää. Turvapuhelimen hälytysnapin avulla ystäväni sai yhteyden kotihoidon työntekijöihin. He olivat paikan päällä parissa kymmenessä minuutissa.

Silti yksin yössä odottaminen tuntuu pitkältä ja turvattomalta. Ja entä jos olisi ollut talvi tai ystäväni ei olisi ollut kotona?

Yhteisön apua tarvitaan

Ystäväni naapurista pidetään kyllä huolta. Kotihoidon työntekijät käyvät useita kertoja päivässä, tarvittaessa yöllä. Ateriapalvelu toimittaa ruoan, omaiset auttavat asioiden hoidossa.

Omaisten antama apu vanhuksille onkin erittäin tärkeää.  Vuonna 2014 omaishoidon tuella hoidettavia 75 vuotta täyttäneitä henkilöitä oli noin 21 500, eli 4,5 prosenttia vastaavanikäisestä väestöstä. Niiden ikääntyneiden määrää, jotka saavat läheisiltään apua ilman omaishoidon tukea, voi vain arvailla.

Myös kaikenlainen vapaaehtoistoiminta on aktiivista. Eurooppalaisen kehittämissäätiön  Eurofoundin tutkimuksen mukaan keskimäärin 45 prosenttia 18 vuotta täyttäneistä suomalaisista osallistui vapaaehtoistoimintaan. Eurooppalaisessa vertailussa suomalaiset olivat jopa keskimääräistä innokkaampia vapaaehtoisia ja he olivat myös halukkaita osallistumaan enemmänkin, jos joku vain pyytäisi toimintaan mukaan.

Eniten vapaaehtoistyötä tehtiin liikunnan ja urheilun parissa, mutta paljon myös sosiaali- ja terveysalalla. Ikäihmisiin kohdistuva vapaaehtoistyö sisältää muun muassa ulkoilu-, asiointi-, keskustelu- ja ystävätoimintaa.

Mutta aina ei ammattihenkilö, omainen tai vapaaehtoinen ole paikalla silloin, kun tapahtuu jotain äkillistä ja yllättävää. Kenen tehtävänä on silloin auttaa? Eikö toisista välittäminen ja huolehtiminen ole kansalaisvelvollisuus? Tai pikemminkin oikeus. Jokainenhan meistä tarvitsee joskus apua. Nuoremmiltakin voivat avaimet jäädä kotiin ja ovi mennä kiinni.

Ystävääni ei häirinnyt satunnainen yöherääminen naapurin auttamiseksi: ’’Se on pieni teko minulta, mutta suuri apu toiselle.’’

Kaveria ei jätetä pulaan

Näin juuri pitää toimia. Kaveria ei jätetä pulaan. Ammattilaiset ja omaiset tarvitsevat meitä, kansalaisia, avukseen. Mutta miten kytkeä välittäminen ja vastuunottaminen luontevasti osaksi auttamisjärjestelmää ilman erillisiä ohjeita, sääntöjä ja järjestäytymistä?

Tällä hetkelläkin on paljon järjestynyttä vapaaehtoistoimintaa ja sosiaalisessa mediassa on kehitetty erilaisia virtuaalisia tapoja kohdata toisia ja saada apua. Yhtenä viimeaikaisena innovaationa on Nappi Naapuri. Se on karttapohjainen sovellus sosiaalisessa mediassa, jonka avulla voi pyytää ja tarjota naapuriapua.

Mutta kaikki eivät halua käyttää sosiaalista mediaa eivätkä omista tai pysty käyttämään älypuhelimia ja tietokoneita. Ja jos jotain tapahtuu yht’äkkiä, niin silloin ei ole välttämättä aikaa surffailla netissä apua hakemassa tai ottaa yhteyttä vapaaehtoistyöntekijään.

Jukka Hirvosen tutkimuksessa (2013) todettiin, että naapuriston suhteellinen merkitys asukkaiden ihmissuhdeverkoston kokonaisuudessa on viime vuosikymmenneninä hieman heikentynyt.

Joten miten rakentaa naapurusto, jonka apuun voi luottaa ja jota saa nyt ja tässä? Jäin miettimään, mitä itse voisin tehdä.

Lue lisää:

Kotona asumisen tukeminen ja ikäteknologian hankkeista

Jukka Hirvonen, Suomalaisen naapuruuden piirteitä asukaskyselyn valossa. Aalto-yliopisto, TIEDE + TEKNOLOGIA, 4/2013.

Patrick McCloughan et al, Second European Quality of Life Survey. Participation in volunteering and unpaid work. Eurofound (European Foundation for the Improvement of Living and Working Conditions). European Union, 2011.

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma – Työryhmän loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriö Raportteja ja muistioita (STM): 2014:2. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-3483-2

Sotkanet. Tilastotietoja suomalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista.

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *