Vuoden alusta lähtien Niuvanniemen sairaalan yhteydessä on toiminut valtakunnallinen poliklinikka. Poliklinikka tarjoaa palveluja, jotka sijoittuvat valtion mielisairaalan tarjoaman vaativan psykiatrisen erikoissairaanhoidon ja hyvinvointialueiden sekä turvallisuusviranomaisten, kuten vankiloiden ja yhdyskuntaseuraamuslaitosten, palveluiden välille.
Poliklinikka tukee väliinputoajia ja tarjoaa konsultatiivista palvelua
Poliklinikan keskeisenä tavoitteena on tukea väliinputoajiksi jääneitä tai riskissä olevia henkilöitä heidän sopeutumisessaan ja kiinnittymisessään yhteiskuntaan. Palvelut on suunniteltu siten, että ne mahdollistavat pitkäkestoisen ja vakauttavan siirtymävaiheen intensiivisestä laitosmuotoisesta hoidosta tai vankilan koevapaudesta yhteiskuntaan.
Poliklinikkaa voi konsultoida myös alaikäisiä koskevissa oikeuspsykiatrian kysymyksissä. Huolta aiheuttavien alaikäisten osalta poliklinikka tarjoaa konsultaatioiden ja riskiarvioinnin lisäksi myös kuntoutusta ja hoitoa poliklinikalla. Lisäksi poliklinikka tarjoaa ammattilaisille koulutusta, työnohjausta ja muita konsultatiivisia palveluita, joille on tunnistettu tarvetta hyvinvointialueilla sekä muissa viranomaistahoissa ja kolmannen sektorin organisaatioissa.
Asiakkaan arkeen jalkaudutaan kotikunnasta riippumatta
Poliklinikan työryhmä jalkautuu asiakkaan arkeen kotikunnasta riippumatta. Lisäksi asiakkaita tavataan verkossa ja kasvokkain. Kohtaamisissa korostuu normalisoivan ja terapeuttisen vuorovaikutuksen merkitys.
Poliklinikka kutsuu toimintaansa ”hirvikärpäsmalliksi”, jossa palvelut tuodaan kiinni asiakkaan arkeen ja ympäristöön. Lähestymistapa vahvistaa asiakkaan hoitoon sitoutumista ja mahdollistaa elämäntilanteen vakautumisen. Malli on nähty erityisen tärkeänä silloin, kun tavoitteena on tukea yksilöä irti rikos- tai väkivaltakäyttäytymisen kierteestä.
Uusia toimintatapoja on kehitetty aitoon tarpeeseen
Alkuvuoden aikana kertyneiden kokemusten perusteella poliklinikan toiminta on osoittautunut tarpeelliseksi. Työryhmä on saanut mahdollisuuden kehittää uusia toimintatapoja yhdessä hyvinvointialueiden kanssa aitoon tarpeeseen. Samalla työryhmä on tullut muokanneeksi Niuvanniemen sairaalan pitkää perinnettä laitosmuotoisen hoidon toteuttajana.
Syyskuun alussa poliklinikan vastuuvetäjä vaihtui. Oikeuspsykiatrian ja psykiatrian erikoislääkäri Mikko Joensuu aloitti tehtävässä ja oikeuspsykiatrian erikoislääkäri Aissa Bah siirtyi toisiin tehtäviin.
”On hienoa jatkaa työtä sellaisten asiakkaiden kanssa, joille hyvä yhteistyösuhde tai yhteiset tavoitteet eivät ole itsestäänselvyys”, sanoo Mikko Joensuu. ”Poliklinikan työryhmä on kokenut ja työhön motivoitunut. Ideologisesti näen erittäin tärkeänä sen, että räätälöityjä palveluja tarjotaan poikkeukselliset lähtökohdat huomioiden. Pyrimme silloittamaan siirtymistä laitoksesta siviiliarkeen ja toisaalta ehkäisemään tapahtumia, jotka voisivat johtaa laitosjaksoihin.”
Vakivaltaisuuden riskin ollessa korostunut poliklinikkaa kannattaa konsultoida
”Mikäli hyvinvointialueilla työskentelevät sote-alan toimijat havaitsevat asiakkaidensa kohdalla korostuneen riskin väkivaltaisuuteen, suosittelemme poliklinikkamme konsultoimista tai lähetteen tekemistä”, sanoo Mikko Joensuu. Aiempi väkivaltaisuus on vahvin uusintaväkivaltaa ennustava tekijä. ”Erityisesti entisten oikeuspsykiatristen potilaiden ja vankilasta vapautuvien henkilöiden kohdalla poliklinikan konsultointia kannattaa harkita”, jatkaa Joensuu.
”Olemme kyenneet auttamaan myös tilanteissa, joissa tavanomainen psykiatrien palvelujärjestelmä on päätynyt pyöröoviongelmiin tai yhteistyösuhde on katkeillut. Uskomme, että avainasemassa on kunnioittava suhtautumisemme taustoista riippumatta sekä aiempi kokemuksemme tällaisessa tilanteessa olleiden ihmisten kanssa toimimisesta”, kertoo Mikko Joensuu.