Hallituksen kaavailema asiakkaiden valinnanvapaus tulee muuttamaan alueellisen palveluverkon muotoutumisen logiikan sosiaali- ja terveydenhuollossa. Tähän asti kuntien ja kaupunkien virkamiehet ovat voineet harpin, viivoittimen ja laskimen avulla pohtia palveluverkkoa – paikallista eri palvelupisteistä muodostuvaa palveluprofiilia.

Kansankielellä siis – missä terkkari ja sossu ovat, ja kuinka kauan sinne kestää fillaroida, dallata tai autolla ajaa. Virkamiehillä on varmasti ollut käytössään myös tehokkaampia työkaluja.

Suomessa kunnat eroavat toisistaan huomattavasti – pääkaupunkiseudun väestö muodostaa reilun viidesosan Suomen väestöstä, mutta asuu Haapajärven kokoisella alueella. Inarilaiset puolestaan asuvat Kuwaitin valtion kokoisella maa-alueella.

Pienimmät kunnat vastaavat reilun tuhannen hengen väestöstä, kun Helsingissä sosiaali- ja terveysvirasto palvelee yli puolen miljoonan kansalaisen kaupunkia. Vuonna 2016 terveyskeskuspalvelujen järjestäjiä oli 150, sote-uudistuksen myötä luku laskee kahdeksaantoista.

Karttakuva: väestöpainotetut maakunnat
Väestöpainotetut maakunnat antavat erilaisen kuvan Suomesta. Maakunnat ovat tulevaisuudessa vastuussa sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä. Kartassa maakuntien maantieteelliset alueet painotettu maakuntien väestömäärien mukaisesti.

Valinnanvapaus haastaa maakuntien virkamiehiä

Väestömäärien ja etäisyyksien kasvaessa, palvelujen järjestäminen muuttuu haastavammaksi, mutta toisaalta järjestäjällä on kaikki narut käsissään. Yksi taho kun päättää sekä erityis- että perustason palveluista sekä sosiaali- että terveydenhuollossa, ja kaikki kulut maksetaan samasta budjetista.

Lisäksi teknologia kehittyy nopeasti ja uudistuva lainsäädäntö antaa paremmat mahdollisuudet hyödyntää kehityksen tuomia hedelmiä.

Lisää muuttujia tulee erityisesti hallituksen suunnittelemasta, ja lakiluonnosesityksen tasolle edenneestä asiakkaiden valinnanvapaudesta, joka mahdollistaa yksityisten toimijoiden, säätiöiden ja yhdistysten tulon peruspalvelujen markkinoille.

Maakuntien virkamiehet eivät voi jatkossa täysin päättää mihin palvelutuotantoa syntyy, vaan uudet tuottajat voivat lakiehdotuksen mukaan parkkeerata palvelunsa juuri sinne minne huvittaa, vaikka nurkilla olisi jo useita tuottajia. Samaan aikaan maakunnan velvollisuudeksi jää palvelujen varmistaminen alueille, jotka eivät tuottajia syystä tai toisesta kiinnosta.

Järjestämisosaamisessa painottuu markkinalogiikan hallinta

Vaikka palveluverkon muodostumiseen vaikuttavat nyt palvelujen kysyntä ja tarjonta – markkinamekanismin kulmakivet – on oleellisin asia väestön palvelutarpeisiin vastaaminen. Maakuntien virkamiesjohdolla tulee olemaan haastava tehtävä: palveluverkko pitää suunnitella uudenlaisessa tilanteessa, jossa markkinalogiikan lait tunkevat konventionaalisen hallintokäytännön areenalle samalla kun tietoa työn tueksi on saatavilla vain kohtuullisesti.

Aiemmin palveluverkko on suunniteltu kattamaan väestön palvelutarpeet mahdollisimman yhdenvertaisesti, usein niukoin resurssein. Pienillä kunnilla tilanne on ollut suhteellisen yksioikoinen – kunnalla on ollut yksi terveyskeskus, josta alueen väestö on saanut terveyspalvelunsa.

Nyt kun vastuu palvelujen järjestämisestä on siirtymässä maakunnille, on havaittu, että palveluverkon suunnitteluun tarvittavaa tietopohjaa on vahvistettava. Eräs toimittaja kirjoitti osuvasti, että juhlapuheet tiedolla johtamisesta ovat toistaiseksi epärealistisia. Lisäksi paine maakuntapoliitikkoja kohtaan kunnista tulee varmasti olemaan kova.

Tilanteen hallitseminen vaatii nyt ensinnäkin maakuntien virkamiehiltä rautaista järjestämisosaamista, ja toiseksi sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimukseen ja tiedontuotantoon osallistuvilta laitoksilta kykyä palvella tulevia maakuntia.

Tuottajien ohjaamiseksi harppi ja viivoitin vaihtuvat keppiin ja porkkanaan.

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *