Kristiina Kuussaari

erikoistutkija Päihteet ja riippuvuudet, THL

Kirjoittajan blogeja

Päihdepalvelut toimivat myös koronaepidemian aikana – palveluiden käyttöön kannattaa rohkaista

Meneillään oleva koronaepidemia on vaikuttanut sekä päihteiden että päihdepalveluiden käyttöön. Osa päihteiden käyttäjistä näyttää pudonneen pois palvelujen piiristä. Vaikka palveluita on edelleen verraten hyvin saatavilla, on THL:n keräämien tietojen mukaan päihdepalveluihin hakeutuminen vähentynyt osassa yksiköitä, ja osa asiakkaista on pudonnut kokonaan pois palveluista. Toki jotkin yksiköt tai palvelut ovat saaneet myös uusia asiakkaita muun muassa […]

Sote-palveluissa laskettiin viimeksi 10 851 päihteisiin liittyvää käyntiä vuorokaudessa – tämän vuoden luku selvitetään lokakuussa

Ensi lokakuun toinen tiistai on tärkeä päivä. Silloin kootaan tiedot päihteisiin liittyvistä asioinneista sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä. Lokakuinen tiistai on todettu sopivan tavalliseksi arkipäiväksi jo 32 vuotta sitten, jolloin ensimmäinen päihdetapauslaskenta tehtiin. Päihdetapauslaskentaa tarvitaan, sillä pelkästään diagnooseihin perustuvan rekisteritiedon avulla ei voida täysin ymmärtää sitä kuormitusta, joka päihteiden käytöstä koko sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmälle aiheutuu. […]