Leipäjonojen sitkeä olemassaolo on jo pitkään ollut suomalaisen hyvinvointivaltion huomattavimpia häpeäpilkkuja. Leipäjonot nöyryyttävät niissä jonottavia ja ruoka-avun tarve kertoo yhteiskunnassamme vallitsevasta eriarvoisuudesta äänellä, jota on vaikea juhlapuheilla peittää. Sosiaaliturvan vähimmäistaso ei parhaista pyrkimyksistä huolimatta riitä kattamaan edes perustarpeita kaikista heikoimmille.
Tarpeellisuudestaan huolimatta ruoka-apua ei tunnusteta osaksi sosiaaliturvajärjestelmää, mutta osa yltäkylläistä ruokajärjestelmäämme se ilmiselvästi on. Se kanavoi joko tuottajien tai kaupan ylijäämää niille, jotka jäävät molempien järjestelmien marginaaleihin.
Leipäjonojen sijaan yhteisruokailuja ja kohtaamisen paikkoja
Viime aikoina on alettu pohtia, eikö ruoka-apua voisi edes hoitaa paremmin: seisottamatta ihmisiä räntäsateessa ja muutenkin inhimillisemmin ja osallisuutta edistäen. Yleinen vastaus tähän kysymykseen on osallistava yhteisö. Puhutaan ruoka-avun evoluutiosta, jossa kassien jakaminen jää sivurooliin ja painopiste siirtyy yhteisruokailuihin, kansalaistoimintaan, kohtaamispaikkoihin ja yhteisöllisyyden edistämiseen.
Uudessa ruoka-avussa toiminnan kohteena ei ole apua tarvitseva, vaan fyysinen tai mentaalinen tila, jossa hyvä- ja huono-osaiset ihmiset kohtaisivat ruokailun, kokkaamisen ja muun toiminnan merkeissä. Ruokaa hakevasta asiakkaasta puolestaan tulisi aktiivinen kansalaistoimija. Idea on kaunis mutta toteutus vielä keskeneräinen.
Yhteinen keittiö -hankkeessa kehitettiin ruokaylijäämää hyödyntäviä kohtaamispaikkoja
Kirkkohallituksen vuosina 2017–2018 toteuttama Yhteinen keittiö -hanke oli osa tällaista ruoka-avun evoluutiota. Siinä edistettiin Yhteisten keittiöiden – eli ruuan ympärille muodostuvien kohtaamispaikkojen – toimintakulttuuria ja leviämistä eri puolille Suomea. THL:n Sokra-koordinaatiohanke toteutti yhdessä Kirkkohallituksen kanssa arvioinnin, jossa etnografioin ja osallisuusindikaattorin avulla tutkittiin, kuinka Yhteiset keittiöt onnistuivat edistämään osallisuuden kokemusta.
Arviointi paljasti ennen kaikkea haasteita, joita ruoka-avun evoluutioon liittyy. Yhteiset keittiöt rakentuvat yleensä joko ruokajaon tai kohtaamispaikan ympärille, ja paikassa vallitsevaa toimintakulttuuria tai sen mainetta on vaikeaa muuttaa. Sekä ruoka-avulla että kohtaamispaikoilla on merkitystä osallisuuden kannalta, mutta arvioinnin perusteella yhteisöllisyyttä näyttää syntyvän vain korttelikeittiöihin, jotka toimivat aidosti alueidensa olohuoneina.
Ajattelutavan muuttaminen nälkäisten ruokkimisesta yhdessä tekemiseen ei selvästi ole helppoa. Kaikki kävijät eivät myöskään hyödy toiminnasta samalla tavoin. Esimerkiksi naiset kokevat yhteisöllisyyden lisääntyneen selvästi miehiä enemmän.
Onnistummeko luomaan uudenlaista kulttuuria?
Ruoka-avun evoluutiosta tulee vaikea yhtälö, koska ihmiset ovat erilaisia. Yhdet kaipaavat ruokaa, toiset yhdessä tekemistä ja kolmannet molempia.
Tavoitteena on yhdistää erilaiset tarpeet uudenlaiseksi kulttuuriksi, jossa ruoka-apua tarvitsevat pääsevät vaikuttamaan ja aktivoituvat toimimaan yhteisen hyvän eteen ja jossa kokonaiset yhteisöt innostuvat ruokajärjestelmän tuottaman ylijäämän hyödyntämisestä. Riskinä puolestaan on se, että kaikki saavat tasapuolisesti pettyä.