Lähes päivittäin saamme lukea uutisia, joissa ihmiset kertovat heitä vastaan tehdystä häirinnästä, väkivallasta ja ahdistelusta. Ihmiset ovat rohkaistuneet kertomaan asioista, joista ovat vaienneet vuosia, jopa vuosikymmeniä. Ja hyvä niin. Nyt otsikoihin ovat nousseet yksittäisten ihmisten kokemukset. Ne ovat arvokkaita ja on tärkeää, että ihmiset tulevat kuulluksi ja tuntevat, että myös heidän kokemuksensa otetaan todesta.
Yhtä tärkeää on, että alamme tutkia, selvittää ja pohtia sitä, millaiset käytännöt ja rakenteet mahdollistavat sen, että huono ja epäasiallinen kohtelu on mahdollista. Rakenteet saattavat jopa tukea ja mahdollistaa seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan, kuten intersukupuolisten lasten leikkaukset, transihmisten kohtelu tai poikien ympärileikkaus.
Työ seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan ehkäisemiseksi on Istanbulin sopimuksen, hallituksen tasa-arvo-ohjelman ja rikosuhridirektiivin myötä entistä vahvemmin oikeutettua. Väkivallan ja häirinnän ehkäisy ja samalla asiallisten toimintatapojen edellyttäminen on meidän kaikkien työtä.
Apua tarvitsevat väkivallan kaikki osapuolet
Seksuaalisuudesta puhuttaessa korostetaan, että hyvinvoiva seksuaalisuus lisää ihmisen hyvinvointia ja että seksuaaliterveys on keskeinen osa ihmisen yleistä hyvinvointia ja terveyttä. Seksuaalisuuteen liitetään yhä useammin itsemääräämisoikeus, terveys, nautinto ja myönteisyys. Varoittelu, pelottelu ja häpeä ovat väistymässä seksuaalisuuspuheesta pikkuhiljaa. Seksuaalikasvatuksen eetos muuttuu ja on muuttunut vähän kerrallaan.
Metoo-keskustelua seurattaessa ja siihen osallistuttaessa on tärkeää ymmärtää, että seksuaalisuutta loukkaava häirintä, väkivalta ja raiskaus eivät ole seksiä tai seksuaalista toimintaa vaan selkeästi väkivaltaa, alistamista ja vallan käyttöä. Mitä häpeällisemmäksi ja nolommaksi seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvä puhe koetaan, sen vähemmän sekä väkivallan ja häirinnän uhrit että tekijät saavat työkaluja avun hakemiseen.
Seksuaalikasvatus kuuluu kaikille
Seksuaalikasvatus ymmärretään valitettavan usein puheeksi seksistä, ja kapeimmillaan puheeksi yhdynnästä sekä raskauden ja tautien ehkäisystä. Seksuaalikasvatus on kuitenkin laaja-alainen asia, johon kaikille ihmisillä tulee olla oikeus koko elämän ajan.
Seksuaalikasvatus alkaa, kun kasvatettavaa odotetaan. Jo raskauden aikana on tärkeää kertoa tuleville vanhemmille lapsen oikeudesta yksityisyyteen, siihen miten lapsen kehoa saa koskea ja miten eri kehon osia voidaan nimetä. Lapsen kasvun myötä samoista asioista puhutaan lapsen kanssa. Olennaista on se, että lapsi ja nuori saa myönteiset nimet kehonsa osille ja sanat niille toiminnoille, joissa hänen kehoonsa kosketaan tai, joissa hänen kehonsa on osallisena.
Lapsi ja nuori, jolle on opetettu, että seksuaaliseen kehoon liittyvät asiat ovat rumia tai niistä ei pidä puhua laisinkaan, ei voi myöskään pyytää apua, kun hänen kehoaan tai seksuaalisuutaan loukataan.
Mitä vahvemmin seksuaalisuus säilyttää tabuluonteensa, sen helpompaa on tehdä toiselle ihmiselle seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa.
Ihmiseltä voidaan vaatia osaamista asioissa, joita hänelle on opetettu. Toisen ihmisen kunnioittava kohtaaminen ja kohtelu on asia, jota pitää opettaa. Vihapuhe, rumasti sanominen ja nolaaminen eivät edesauta kunnioittamista. Kokonaisvaltaista seksuaalikasvatusta kehottavat antamaan sekä WHO ja UNESCO että STM ja THL. Erityisesti seksuaalisuuteen liittyvät asiat vaativat sensitiivistä opettamista ja ohjausta.
Terveyden edistämisen osa-alueet ovat uni, ravitsemus, liikunta, päihteettömyys ja mielenterveyden tuki sekä seksuaaliterveys. Seksuaalikasvatuksen avulla taataan, että jokainen suomalainen saa tukea ja apua terveytensä ja hyvinvointinsa kaikilla alueilla. Nostetaan seksuaalinen hyvinvointi sille paikalle, jolle se kuuluu: luontevaksi osaksi ihmisen oloa ja eloa, ihmissuhteita ja terveyttä.