Sijoitetun lapsen jälkihuollon toteutumiseen ja vaikuttavuuteen tulee panostaa

Vuonna 2019 kodin ulkopuolelle oli sijoitettu lähes 19 000 lasta ja nuorta. Sijoituksen jälkeen lapsi tai nuori on oikeutettu jälkihuoltoon. Jälkihuollon tuki tarkoittaa, että noin 8 000 (16–21-vuotiasta) nuorta on sijoituksen jälkeen erilaisen tuen piirissä, ja lisäksi 1 500 lasta ja nuorta jatkoi asumistaan sijoituspaikassa.

Jälkihuollolla tarkoitetaan lain mukaan sijaishuollon tai pitkän avohuollon sijoituksen päättymisen jälkeen tarjottavaa kokonaisvaltaista tukea lapselle tai nuorelle. Tarkoituksena on tukea lapsen kotiutumista sijaishuollosta tai auttaa aikuistuvaa nuorta saavuttamaan riittävät valmiudet itsenäisen elämän aloittamiselle. Jälkihuolto tarjoaa lapselle tai nuorelle tukea asumiseen, koulutukseen, sosiaalisen ja psyykkisen toimintakyvyn ylläpitämiseen, toimeentuloon ja terveyden edistämiseen.

Lähivuosina lastensuojelun jälkihuollossa olevien määrä tulee kasvamaan vähintään 1 500 nuorella vuodessa. Tämä johtuu vuoden 2020 alussa voimaan tulleesta lastensuojelulain muutoksesta, joka nosti jälkihuollon ikärajan 25 ikävuoteen aiemman 21 vuoden sijasta. Uudistus toteutuu vähitellen siten, että jälkihuolto jatkuu niillä nuorilla, jotka olivat siihen oikeutettuja 1.1.2020.

Uudistus tuo neljä uutta ikäluokkaa jälkihuolto-oikeuden piiriin. Kunnat eivät juuri ole ehtineet varautua muutokseen, joka velvoittaa ne järjestämään lapsen ja nuoren tarpeisiin ja asiakassuunnitelmaan perustuvan jälkihuollon sijaishuollon päättymisen jälkeen. Kysymys on nuorten oikeudesta jälkihuoltoon ja kunnan velvollisuudesta järjestää se.

Muutos lisää kuntien velvoitteita heikkenevän kuntatalouden aikana. Järjestöt toimivat monin tavoin julkisen sektorin tukena jälkihuollon toteuttamisessa, mutta myös järjestöjen rahoitus on uhattuna.

Jälkihuollossa olevat nuoret eivät ole yhtenäinen ryhmä

Jos verrataan lastensuojelutoimenpiteiden ja jälkihuollon piirissä olleita nuoria muihin samanikäisiin nuoriin aikuisiin, havaitaan eroja. Lastensuojelutoimien tai jälkihuollon piirissä olleiden nuorten asema on muita samanikäisiä heikompi monessa suhteessa.

Tutkittaessa esimerkiksi koulutustasoa, työllistymistä, rikollisuutta tai mielenterveyspalvelujen ja toimeentulotuen käyttöä mittarit kertovat tämän ryhmän muita samanikäisiä heikommasta tilanteesta, ja riskit huonompaan selviytymiseen ovat moninkertaiset. Näiden erojen kaventaminen on sijaishuollon ja jälkihuollon vaativa tehtävä.

Huolimatta edellä kuvatusta lähtökohdasta jälkihuollossa olevien nuorten ryhmä on heterogeeninen sen suhteen, kuinka paljon palveluja he tarvitsevat. Osalle nuorista riittää yleiset palvelut ja kohdennettu tuki, eivätkä he tarvitse erityisiä jälkihuollon palveluja.

Arviolta kolmannes jälkihuollon nuorista tarvitsee paljon monialaista ja vaativaa tukea. Nämä nuoret voivat olla työn ja koulutuksen ulkopuolella, elää ilman päivittäistä rytmiä ja turvallista aikuissuhdetta. Haavoittuvimmassa asemassa elävät ne nuoret, jotka ovat asunnottomina.

Niitä jälkihuollon nuoria, jotka tarvitsevat vaativaa ja erityistä, yksilölliseen tarpeeseen sovitettua tukea voidaan kutsua lastensuojelun VIP-nuoriksi (VIP = Very Important Person). Käsite on lainattu opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen kehittämistyöstä, jossa lyhenteellä viitataan oppilaisiin, jotka oppimisensa ja koulunkäyntinsä tueksi tarvitsevat vaativaa erityistä tukea.

Lastensuojelun VIP-nuorten ryhmä on määrällisesti pieni, mutta erityinen ja suurta huomiota tarvitseva. Sen tulee saada kaikki tarvitsemansa tuki. VIP-nuorten elämä on sisältänyt syviä ja pitkään vaikuttavia traumaattisia kokemuksia, joiden tunnistaminen, kohtaaminen ja hoito vaativat erityistä sensitiivisyyttä ja osaamista.

Jälkihuoltoon tarvitaan yli sektoreiden menevää osaamista

Jälkihuollon ammattilaisilla – mutta myös muilla toimijoilla – on tärkeä rooli asiakkaina olevien nuorten arjessa ja tukiverkostona. Jälkihuollon sosiaalityö tukee nuorta itsenäistymisen polulla, jotta tarvittavat järjestelyt ja palvelut asumisen, terveydenhoidon, mielenterveyden, kuntoutumisen tueksi sekä koulutukseen tai työelämään pääsemiseksi toteutuvat. Sosiaalityöntekijä ajaa nuoren etua ja on nuoren asiointitukena tässä viidakossa.

Tulevaisuudessa tarvitaan entistä vaikuttavampaa yli sektoreiden menevää yhteen sovittavaa jälkihuoltopalveluiden johtamista ja samanaikaisesti aitoa ja tavoitteellista nuorten kohtaamista. Ammattilaiset eri palveluissa toimivat edelleen usein oman sektorinsa sisällä.

Pahimmillaan toiminta on päällekkäistä, ja nuori joutuu toistuvasti avaamaan elämästään eri puolia uudelle ammattilaiselle. Vaikka jokainen ammattilainen tekisi parhaansa ja antaisi kaiken avun jonka voi, nuori voi silti jäädä ilman vaikuttavaa kohtaamista ja ilman kokonaisvaltaista apua.

Ammattilaisten ei ole aina helppoa kohdata nuorta, joka jättää väliin tapaamiset tai toimii näennäisesti oman etunsa vastaisesti. Myös palvelujärjestelmässä voi olla mekanismeja, jotka poissulkevat nuoren avun piiristä. Ne saattavat vaatia nuorelta sellaista kyvykkyyttä, jota hänellä ei sillä vaikeuksiensa hetkellä ole. Esimerkiksi Kela ja TE-keskukset katkaisevat etuuksia ja nuorisopsykiatria voi katkaista asiakassuhteen, jos varattu aika jää käyttämättä.

Tutkimus vahvistaa, että lapsuudenaikaisilla vakavilla haitallisilla kokemuksilla ja traumoilla on pitkät varjot, jotka tulevat esiin turvallisissakin oloissa omalla tahdillaan. Henkilökunnalta edellytetään sensitiivisyyttä ja ymmärrystä traumojen vaikutuksesta.

Osa nuorista ei antaudu hoitaviin suhteisiin varauksetta, vaan he voivat vastustaa tarjottua apua. Suhteen rakentamisen ehdot vaihtelevat kunkin nuoren mukaan, mutta yhteistä on suhteen tärkeys, sillä juuri näissä merkityksellisissä suhteissa piilee vaikuttavuuden avaimet. Ammattilaisilla pitää olla välineitä kohdata nuori ja ymmärtää hänen käyttäytymistään. Nuoren tulee voida kokea, että hänestä välitetään silloinkin, kun hän itse kokee arvottomuutta, eikä näe lainkaan omia vahvuuksiaan.

VIP-nuoren palvelupolulla on superhetkiä. Ne ovat nivelvaiheita, jotka vaikuttavat suuresti nuoren elämän suuntaan ja joko vahvistavat tai heikentävät nuoren toimijuutta. Esimerkkejä superhetkistä ovat hyvä parisuhde, vanhemmaksi tulo sekä työelämään tai koulutukseen siirtyminen. Superhetkissä palvelujärjestelmän tulisi onnistua hyvin yhdessä nuoren kanssa.

Hyvä jälkihuolto edellyttää toimintakulttuurin muutosta

THL julkaisi tänä syksynä mallinnuksen nuoren itsenäistymistä ja hyvinvointia tukevasta jälkihuollosta. Julkaisun lopussa on useita suosituksia, joilla voidaan edistää sujuvaa jälkihuoltoa.

Hyvän jälkihuollon saavuttaminen edellyttää toimenpiteitä ja toimintakulttuurin muutosta niin järjestelmätasolla, ammattilaisten toimintatavoissa kuin myös uusia avauksia asiakastyössä. Työryhmä suosittelee muun muassa Kela-tietoihin tehtävää merkintää, joka oikeuttaa VIP-nuoren kuntoutuspsykoterapiaan silloin, kun sijoitettuna ollut nuori on siihen valmis, ilman ikärajaa.

Lisäksi tarvitaan vaikuttavuustutkimusta, joka kohdistuu VIP-nuorten saamiin palveluihin ja kulkemiin palvelupolkuihin. Yhteiskunnan kiinnostus huostaanottamiensa lasten hyvinvoinnista ja selviytymisestä tulee osoitetuksi sillä, että julkinen valta panostaa myös omien toimiensa vaikuttavuuden seurantaan.

Jälkihuollon ikärajan nosto on tervetullut uudistus, joka mahdollistaa ennaltaehkäisevän työn kohdentamisen ylisukupolvisen huono-osaisuuden katkaisemiseksi. Kuntatalouden näkökulmasta hyvin hoidettu jälkihuolto tarkoittaa huolenpitoa ja tukea vanhemmuuteen, kun jälkihuollosta siirtyneet nuoret aikuiset saavat lapsia.
Monikaan jälkihuoltoon siirtyvä nuori ei saa vanhemmiltaan tukea siirtymässä, jossa heistä itsestään tulee vanhempia.

Oikein kohdentuva pitkäjänteinen nuoren itsenäistymisen tuki maksaa parhaimmillaan itsensä takaisin, kunhan nuorta ei jätetä yksin, vaan varmistetaan, että hänellä on poluillaan rinnalla kulkija.