Suomalaisten vähäinen silakan kulutus on viime aikoina herättänyt keskustelua eri medioissa. Maatalousvaltaisessa Suomessa silakka oli perusruokaa etenkin rannikkoseuduilla, ja vielä 1980-luvun alussa sitä syötiin kymmenen kertaa nykyistä enemmän. Tällä hetkellä keskivertosuomalainen haukkaa hailia enää noin 300 grammaa vuodessa. Valtaosa Suomen silakkasaalista menee turkiseläinten rehuksi ja kalajauhoteollisuuden raaka-aineeksi.

Syitä siihen, miksi silakkaa syödään yhä harvemmin, on haettu niin ruokakulttuurin muutoksesta, ympäristömyrkkyihin liittyvistä peloista kuin kalatalouden tuotantoketjusta. Tutkimuksemme mukaan nämä ovatkin melko yleisiä perusteluja paitsi kalatalousalan toimijoiden myös kuluttajien keskuudessa.

Itämeren tutkimus- ja kehitysohjelma BONUKSEN rahoittamassa GOHERR-tutkimusprojektissamme tehdyssä kuluttajakyselyssä silakan syömättömyyttä perusteltiin huonolla saatavuudella, tottumattomuudella, maulla tai hajulla, mahdollisilla terveysriskeillä sekä sillä, ettei silakkaa koettu perinteiseksi ruuaksi. Toisaalta silakan saatavuuden parantaminen, tarkemman informaation tarjoaminen esimerkiksi saaliin alkuperästä ja pyyntiajankohdasta sekä tietoisuus terveysriskien vähenemisestä voisivat lisätä silakan kulutusta.

Terveyden näkökulmasta silakassa on hyvä proteiinikoostumus, D-vitamiinia sekä sydämen ja verisuonten terveyttä tukevia omega-3-rasvahappoja.

Toisaalta siinä on myös terveydelle haitallisia dioksiineja ja PCB-yhdisteitä, minkä vuoksi silakan myyntiä ihmisravinnoksi on rajoitettu EU:ssa. Lisäksi Suomessa on syöntisuositus, jonka mukaan lasten, nuorten ja hedelmällisessä iässä olevien kannattaisi syödä isoa silakkaa korkeintaan kerran tai pari kuukaudessa.

Tutkimusprojektissamme päivitetty silakan terveysvaikutusten hyöty-riskiarvio antaa kuitenkin perusteita keskustella rajoituksista luopumisesta. Haitallisten aineiden pitoisuudet silakassa ovat pienentyneet huomattavasti vuosikymmenten aikana. Nykyisellään dioksiinipitoisuudet ovat pienet eivätkä aiheuta riskiä valtaosalle väestöstä. Päinvastoin, silakan syömisen terveyshyödyt ovat huomattavasti riskejä suuremmat.

Rajoituksista luopuminen olisi linjassa myös silakkaan liitettyjen yhteiskunnallisten arvojen kanssa. Rannikkoseuduilla silakka ja sen kalastaminen ja syöminen ovat aina olleet osa kulttuuria. Viime aikoina on alettu puhua silakasta ekologisena lähiruokana.

Silakan kalastus on kestävällä tasolla

Eri maissa silakkaan suhtaudutaan kovin eri tavoin, vaikka asiantuntijat eivät ole kovinkaan erimielisiä siitä, mitä silakoista ja toisaalta dioksiinista tiedetään. Erot syntyvät arvoista ja painotuksista. EU:ssa muutaman dioksiinikohun jälkeen on päädytty ajattelemaan, että dioksiinit ovat asia, josta on syytä päästä eroon. Siksi elintarvikkeiden ja rehujen raja-arvoja ei aseteta ensisijaisesti terveysperustein vaan siten, että aina pieni osa tuotteista ylittää raja-arvot ja joudutaan seurannassa vetämään pois markkinoilta. Näin kuluttajan dioksiinikuorma vähitellen pienenee.

Suomi on saanut EU-säädöksiin pysyvän poikkeuksen painottamalla terveyttä ja silakansyönnin kokonaisterveysvaikutusta. Lisäksi on oltu huolissaan kalatalouden kokonaisuudesta, jota silakan elintarvikekielto vakavasti horjuttaisi. Myös Ruotsilla on vastaava poikkeus, mutta siellä on alettu ajatella, että terveyshyödyt voisi saada jostain muustakin kalasta kuin isosta, dioksiinipitoisesta silakasta ja että poikkeuksen hakeminen oli ehkä virhe. Lisäksi siellä ollaan paljon enemmän huolissaan ympäristömyrkkyjen mahdollisista tuntemattomista yhteisvaikutuksista.

Moni viimeaikaisen silakkakeskustelun osallistuja on sitä mieltä, että suomalaisia pitäisi innostaa syömään enemmän tätä maamme kaupallisen kalastuksen ykköslajia. Samalla kannalla ovat haastattelemamme kalatalousalan toimijat. He perustelevat silakan ruokakäytön lisäämistä paitsi terveyden myös ympäristön, talouden ja ruokaomavaraisuuden näkökulmista.

Ympäristön näkökulmasta silakan elintarvikekäytön lisäämistä perustellaan sillä, että saaliit ovat runsaita ja kalastus kestävällä tasolla. Silakka myös päihittää monet muut eläintuotteet ekologisena ruokavalintana niin ravinne- kuin kasvihuonekaasupäästöillä mitattuna.

Silakan kaltaisia pieniä ulapalla viihtyviä kaloja hyödyntävän ruokavalion ympäristövaikutukset voivat olla jopa kasviruokavaliota pienemmät, sanoo vastikään julkaistu kansainvälinen tutkimuskatsaus.

Taloudellisesta näkökulmasta tarkasteltuna silakkaa pidetään verrattain huokeana elintarvikkeena. Silakan elintarvikekäyttöä lisäämällä voitaisiin myös lisätä ruokaomavaraisuutta. Tällä hetkellä tuontikalan osuus kulutuksesta on yli 80 prosenttia.

Silakan kuten muidenkin luonnonvarojen käyttö on pohjimmiltaan arvovalinta, jonka teemme sekä yhteiskuntana että yksilöinä. Yhteiskunta ohjaa luonnonvarojen käytön kestävyyttä, mutta se voi vaikuttaa myös siihen, mihin tarkoitukseen luonnonvaroja käytetään.

Suomi on sitoutunut EU:n yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteeseen tukea ruokaomavaraisuutta sekä sinisen kasvun strategiaan, joka hakee kasvua, työpaikkoja ja ympäristöhyötyjä vesiluonnonvarojen kestävän käytön ja ekoinnovaatioiden avulla. Silakan palauttaminen ruokapöytiin edellyttäisi kalatalousalan toimijoiden, hallinnon ja tutkijoiden yhteistyötä ja rohkeita avauksia.

Jokainen voi myös omilla valinnoillaan vaikuttaa siihen, miten yhtä tärkeimmistä uusiutuvista luonnonvaroistamme käytetään.

Kirjoitus on julkaistu alun perin alio-kirjoituksena Turun Sanomien mielipidesivuilla 8.7.2018.

Kommentit

Jouni Tuomisto THL

16.07.2018 10:39

Suureksi on tyyppillisesti määritelty yli 17 senttiä pitkät silakat. Tämä raja on käytännöllinen ja aikanaan oli raja silakalle, joka pystyttiin fileoimaan koneellisesti (en tiedä, onko fileointitekniikka sittemmin kehittynyt). Joka tapauksessa tästä teknisestä syystä silakkafileet ja esimerkiksi perinneruoka silakkapihvit tehdään suuresta silakasta. Silakan tarjonnan kannalta se on merkittävää, koska useimmat ihmiset haluavat vaivatonta ruokaa eivätkä ehkä edes osaa fileoida kaloja.

Ehdotuksesi suurten silakoiden poistamisesta ihmisravinnosta on aivan mahdollinen ratkaisu. Itse asiassa juuri näin tehdään Virossa, ja se on taas yksi erilainen ratkaisu tähän ongelmaan. Mutta Virossa silakkaruoat ovat erilaisia, eikä ratkaisu miellyttäisi silakkapihvien ystävää. Muutenkin Viron silakka menee pääasiassa säilyketeollisuuteen ja vientiin Itä-Eurooppaan, eikä kalan suuruudesta ei ole siinä hyötyä, joten Viron näkökulmasta ratkaisusi on ongelmaton.

Marja Salmivalli

14.07.2018 17:53

Mitä, minkälaisia ovat ne ”suuret silakat”.Eikö niitä voisi ottaa pois perkaus/fileerausvaiheessa ja käyttää vaikka rehuksi?
Silloin syönti suositus koskisi kaikkia silakoita

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *