Jaana keksi kerätä paikkakuntansa toimintakeskukselle sen kipeästi tarvitsemia matonkuteita. Kampanjapäivän kahvit hän rohkaistui pyytämään kyläkauppiaalta.
Jaana oli jo tottunut mielenterveyskuntoutujan kohtaloonsa, mutta kyläkauppias suhtautuikin häneen vertaisenaan ja arvosti nuoren naisen toimeliaisuutta. Yhteydenotto kyläkauppiaaseen poiki kahvit ja enemmänkin: Jaana pääsi hetkeksi töihin saman kaupan kassaksi. Nyt hän opiskelee ensimmäistä tutkintoaan.
Osallisuus on itsensä arvokkaaksi kokemista
Perinteinen hyvinvointitutkimus on pyrkinyt ratkomaan yhteiskunnallisen eriarvoisuuden aiheuttamia hyvinvoinnin esteitä. Tällaista rakenne- ja ongelmalähtöisyyttä on paljon kritisoitu.
Toisaalta yksilön oman toiminnan ja myönteisen asenteen merkitystä korostavissa tutkimuksissa on niissäkin heikkoutensa. Ne sivuuttavat helposti sen, että yksilön voimavarat ja pystyvyyden tunne heikkenevät ja vahvistuvat riippuen ympäristön valtarakenteista, ja millaisia voimavaroja ympäristö tarjoaa.
Hyvinvoinnin ensimmäinen ja ratkaiseva este voi nimittäin olla se, että ihminen kokee yhteiskunnallisen osansa niin mitättömäksi, että siinä samalla usko omaan pystyvyyteen ja tulevaisuuteen katoaa.
Silloin tutkijoiden ja sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaisten pitäisi kysyä: Miten ihmisen vastavuoroisia yhteyksiä muihin ihmisiin lisättäisiin? Miten ihminen löytäisi uskon itseen ja tulevaan? Osallisuuden käsite voi tarjota polkuja ratkaisuihin.
Osallisuus tarkoittaa yksinkertaisimmillaan sitä, että ihminen kokee olevansa osa jotakin. Tulee kuulluksi itsenään ja kuuluu yhdessä muiden kanssa, merkityksellisenä osana isompaa tai pienempää kokonaisuutta.
Ihminen tarvitsee yhteyksiä paitsi muihin ihmisiin myös omiin ja ympäristön voimavaroihin eli hyvinvoinnin lähteisiin. Ympäristön voimavaroja ovat esimerkiksi sosiaaliturva ja palvelut, vastavuoroisesti osoitettu luottamus, arvostus ja tunnustus sekä tiedot, taidot ja merkitykset – viimeksi mainittu korostettuna, sillä ihminen tarvitsee kokemuksen merkityksellisyydestään.
Norminpurkutalkoot!
Pitkäaikaista köyhyyttä kokeneiden kertomuksista on luettavissa, että valtahierarkiat, häpeä ja järjestelmää kohtaan tunnettu epäluottamus heikentävät osallisuuden kokemusta.
Niukkuudessa ja vastavuoroisuuden puutteessa elämä alkaa raamittua erilaisina pakkoina ja tunne itsenäisyydestä hupenee. Silloin eivät valistus ja mekaaniset kannustimet auta. Yhtäällä sosiaalityöntekijää lähestytään pää kumarassa ja lakki kourassa rahaa pyytäen. Toisaalla sairaanhoitaja yrittää opettaa toivottomuuteensa kompastuneelle elämänhallintaa, mutta mikään ei muutu, jos ihminen ei usko itseensä, järjestelmään eikä tulevaisuuteensa.
Valtahierarkioita olisi syytä purkaa ja sosiaalisia etäisyyksiä kaventaa niin työelämässä, palveluissa kuin arkisessa olemisessa. Siihen ei tarvita uusia lakeja ja asetuksia eikä liioin olemassa olevien lakien purkamista.
Normien purkaminen kuulostaa vaikealta, mutta ei mahdottomalta: Yli kaksi miljardia ihmistä uskoo henkilöön, joka köyhiä ja sairaita hoitaessaan piutpaut piittasi hierarkioista ja statuksesta. Heille hän sanoi: ”Sinun uskosi on sinut pelastanut.”
Lue lisää:
Anna-Maria Isola, Vasta itsensä arvokkaaksi ja pystyväksi kokeva huolehtii terveydestään. THL-blogi 2.9.2015.
Sokra kokoaa, tiivistää ja välittää tietoa
Osallisuus Hyvinvointi ja terveyserot -aihesivulla thl.fi:ssä