Mielenterveysongelmiin liittyvä stigma on vähentynyt, mutta niitä itse kokeneiden mukaan syrjintä on lisääntynyt. Mielenterveyspalveluihin pääseminen voi olla vaikeaa ja joskus jopa mahdotonta. Onko stigman vähentyminen nostanut palvelujen kysyntää vai onko niiden tarve kasvanut?

Mielenterveysongelmat, lastensuojelu ja ikääntyminen ovat teemoja, joilla sote-uudistusta on perusteltu, syystäkin. Mielenterveys- ja päihdeongelmia koskeva rakenteellinen syrjintä on pitkälti hallintorakenteen lohkoutumisen seurausta.

Usein he, jotka tarvitsevat apua eniten, saavat sitä työläimmin. Kun palvelut on luotu enemmistöjä tai ”ideaali asiakkaita” varten, monimutkaisia palveluja tarvitsevat ovat jatkuvasti väärällä ovella. Esimerkiksi mielenterveys- ja päihdepalveluja tai mielenterveys- ja vammaispalveluja yhtä aikaa tarvitseville ei löydy oikeaa paikkaa.

Uudet hyvinvointialueet tuovat mahdollisuuden luoda eheitä palvelukokonaisuuksia ja palveluita, jotka vastaavat nykyistä paremmin kansalaisten tarpeisiin. Mutta mistä hyvinvointialueiden rakentajat oikein puhuvat? Hallintolaatikoista, sektoreista ja johtamisen kiistoista.

Uudet hyvinvointialueet eivät pääse ongelmistaan eroon, elleivät rakenteet uudistu aidosti. Mikään ei muutu, jos uudistuksessa toistetaan vanhat rakenteet ja lisätään kaavion ylimmäksi ”yhdistävä” uusi hallintoporras.

Stigman vähentäminen ei saa muuttua ihmisten tarpeiden väheksymiseksi

On aika jättää taakse syrjivät käytännöt ja siirtyä asiantuntijavallasta oppimaan palvelujen käyttäjiltä. Muovataan palvelut ihmisten tarpeisiin, ei muokata ihmisiä palveluihin sopiviksi. Tarvitaan ihmisten kuuntelemista sekä välittömiä ja yksinkertaisia ratkaisuja ihmisten arkeen, jotta ongelmat eivät pahene.

Toisaalta tarvitaan räätälöityjä toimintamalleja, joissa yhdenkään monialaista tukea tarvitsevan ei tarvitse kuulla olevansa väärässä paikassa. Sote-uudistusta jo toteuttaneissa maakunnissa on huomattu, että kaikilla palveluilla on kuitenkin lopulta sama maksaja eli me veronmaksajat. Tämä tuo toivoa.

Uusien hyvinvointialueiden toteutusvaiheen lähestyessä on herännyt huoli sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen pahenevasta kriisiytymisestä. Samaan aikaan kannetaan huolta mielenterveyspalvelujen heikkouksien korjaamisesta. Pahin pelko on, että käy niin kuin 1990-luvun laman keskellä, jolloin mielenterveyspalvelujen avohoidon kehittäminen muuttui sairaalahoidon alasajoksi ja psykiatrian osuus terveydenhuollon rahoituksesta putosi pysyvästi.

Rakenteiden muuttaminen on yhtä aikaa haaste ja mahdollisuus, mutta muutokset vaativat aikaa. Jos säästölistojen tekeminen on hyvinvointialueen ensimmäinen tehtävä, on vaarana se, että uudistuksesta tulee palvelujen virtaviivaistamista, mikä syrjii usein heitä, joilla on haasteita eri palveluissa asioinnissa. Stigman vähentäminen ei tarkoita ihmisten erityisten tarpeiden väheksymistä.

Tarvitsemme oppivan hallintorakenteen, joka palvelee ihmisten tarpeita

Uudistus on mahdollisuus myös työntekijöille, jotka ovat kamppailleet yrittäessään toteuttaa eettisesti kestävää auttamistyötä toimimattomissa rakenteissa. Liian monimutkaisissa rakenteissa työntekijä ajautuu helposti kohti taktiikkaa, jolla ”selvitään edes tästä työpäivästä”.

Ratkaisujen löytäminen palvelujen ja niiden tarjonnan epäkohtiin on uusien hyvinvointialueiden tärkeä tehtävä. Epäkohtia on sekä rakenteissa että rahoituksessa. Asiakkailla ja työntekijöillä on oikeus vaatia päättäjiä tarvittaessa muokkaamaan järjestelmää.

Uusien rakenteiden ei kuitenkaan tarvitse olla kerralla valmiita eikä muuttumattomia. Uudet hyvinvointialueet kehittyvät ja oppivat. Kysymys kuuluukin, keneltä ne voivat oppia ja ketä tulisi kuunnella? Systeemi oppii, kunhan se kuulee palvelun käyttäjiä.

Lisätietoja:

Kansallinen mielenterveysstrategia

THL tapahtuma 18.1.2023: Mielenterveyden ilmiöt muutoksessa – mielenterveysstrategian tilannekatsaus

Miten mielenterveydestä, päihteiden käytöstä ja riippuvuuksista viestitään mediassa? (otakantaa.fi)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.