Kuluneiden syksyn ja talven aikana monia suomalaisia on pelottanut vieraista kulttuureista sotia paenneet turvapaikanhakijat. Naisiin kohdistuva ahdistelu ja väkivalta ovat sen seurauksena nousseet laajamittaiseen keskusteluun. On maalailtu uhkakuvia ja perustettu katupartioita.

Demokraatin pilapiirtäjä Ville Ranta visualisoi ilmiön kaksinaismoralismin piirroksessaan ”Älä pelkää neito, minä suojelen sinua!” (21.1.2016). Kovaa ääntä naisten oikeuksien puolesta pitävät mörököllit onnistuvat vain vaivoin peittämään todelliset rasistiset vaikuttimensa.
Jos tunnistamme väkivallan vain ns. toisissa, muualta muuttaneissa, kuinka pystymme vaikuttamaan supisuomalaiseen väkivaltakulttuuriin? Pilottitakkiset ahdistelijoiden etsintäpartiot pikemminkin lisäävät väkivallan uhkaa kuin vähentävät sitä.
Suomi on yleensä sijoittunut naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyyden kansainvälisissä vertailuissa ja uhritutkimuksissa keskiarvon yläpuolelle. Suomessa kuolee vuosittain yli 20 naista nykyisen tai entisen puolisonsa surmaamina. Noin joka viides suomalainen nainen kokee väkivaltaa parisuhteessaan.
Useat ihmisoikeuksien kansainväliset valvontaelimet ovat kiinnittäneet erityistä huomiota naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyyteen juuri Suomessa – jo ennen turvapaikanhakijoiden saapumista.

Kotoperäinen väkivalta on kivulias tunnistaa

Naisiin kohdistuva väkivalta sai kansainvälisessä ihmisoikeusjärjestelmässä vain vähän huomiota 1990-luvulle saakka. Vasta Ruandan ja Jugoslavian konfliktit nostivat sodankäynnin osana harjoitetun, laajamittaisen naisiin kohdistuneen seksuaalisen väkivallan kansainvälisen oikeuden neuvottelupöytiin.
Samoihin aikoihin Suomi viimein kriminalisoi avioliitossa tapahtuvan raiskauksen. Yksityisellä elämänalueella tapahtunut pahoinpitely säädettiin Suomessa virallisen syytteen alaiseksi vasta 1995.
Viime vuosina kansainvälistä ihmisoikeusnormistoa on päivitetty tunnistamaan, kuinka vakava ihmisoikeusloukkaus naisiin kohdistuva väkivalta on. Samalla kotimaista rikoslainsäädäntöä on pikku hiljaa muutettu vastaamaan tätä kehitystä.
Ihmisoikeusnormien ja kotimaisen lainsäädännön hitaudella ja kömpelyydellä puuttua naisiin kohdistuvaan väkivaltaan on sama rakenteellinen syy: Molemmat normistot perustuvat pitkälti yksityisen ja julkisen elämänalueen dikotomiaan. Julkisella alueella tapahtuvat oikeudenloukkaukset ovat olleet kummallekin oikeusjärjestelmälle helpompia tunnistaa ja käsitellä. Niistä on myös rangaistu ankarammin.
Väkivalta on aina helpompi havaita ja tuomita, jos syyllinen on ulkopuolinen, oman itsen ulkopuolella oleva vieras valta tai kulttuuri.

Sukupuolten eriarvoisuus tuottaa väkivaltaa

Eurooppalainen historia kantaa mukanaan väkivaltakulttuurin perintöä, josta juontuvia asenteita on tutkinut Satu Lidman. Hänen mukaansa naisten ahdistelun juuret ovat sukupuolten eriarvoisessa asemassa ja vanhoissa rooleissa, jotka edelleen tuottavat sukupuolistereotypioita ja vaikuttavat jopa poliittisiin päätöksiin.
Myös muissa kulttuureissa on omat väkivallan perintönsä, mutta niihin vaikuttaminen on huomattavasti hankalampaa kuin omaansa, mikä ei sekään ole helppoa.
Miehet ovat Suomessa ottaneet isompaa roolia koti-isinä ja laajentaneet kulttuurista käsitystä mieheydestä, mikä muuttaa hitaasti mutta varmasti asenteita ja murtaa ahtaita sukupuolirooleja. Tämä on yksi mahdollisuus vaikuttaa myös kotimaiseen väkivaltakulttuuriin.
Lisäksi tulisi huolehtia lasten, nuorten ja viranomaisten perus- ja ihmisoikeuskasvatuksesta. Ihmisoikeuksien ydin, ihmisarvo ja fyysinen koskemattomuus kuuluvat kaikille, sekä yksityisellä että julkisella elämänalueella.
Suomea sitovista ihmisoikeussopimuksista tuorein, Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta solmittu yleissopimus, tähtää perheväkivalan ja erityisesti naisiin kohdistuvan väkivallan poistamiseen. Ns. Istanbulin sopimus vahvistaa sukupuolten tasa-arvon ja naisiin kohdistuvan väkivallan välisen yhteyden.
Istanbulin sopimuksen päätavoite, naisiin kohdistuvasta väkivallasta vapaa Eurooppa, vaatii Suomen osalta todellista poliittista tahtoa muuttaa nykytilaa. Suomalaisen väkivallan yleisyys on eurooppalaisittain rimanalitus. Väkivallan vähentäminen edellyttää eri viranomaisten ja kansalaisten silmien avaamista kotimaassa tapahtuville ihmisoikeusloukkauksille, olipa tekijä kuka tahansa.

Lue lisää:

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *