Taide luo nuorille aikuisille tilaa itsetuntemuksen ja työelämävalmiuksien kehittämiseen

”Ankkuroimaton”, kuvaa 27-vuotias Solja tilannettaan, kun hän tuli tutustumaan nuorten neuvontapiste Ohjaamon taidelähtöiseen työpajaan. Solja oli muuttanut Jyväskylästä Tampereelle eikä ollut löytänyt kiintopisteitä uudesta kaupungista.

”Korona vaikeutti pääsyä kaikkeen, mitä olin ajatellut”, Solja kertoo.

Luova ajattelu voi vapauttaa osaamisen

Taidekokeiluja ja -kokemuksia tarjoavassa TOSI-labrassa alle 30-vuotiaat työttömät vahvistavat itsetuntemusta ja työelämävalmiuksiaan. Ryhmässä hiljennytään, rentoudutaan, maalataan ja kirjoitetaan, keskustellaan. Toimintaa vetää ammattitaiteilija, jolla on pitkä kokemus soveltavasta työstä.

”Työskentelyyn heittäytynyt nuori voi huomata, että hän osaakin luoda. Hän saa tukea omaan kasvuun, luovuuteensa ja potentiaaliin. Kun ihminen uskaltaa kokeilla jotain uutta, hän voi huomata kykenevänsä asioihin, joista ei tiennyt,” summaa taiteilija-kehittäjä, FT Virpi Koskela.

Heti ensimmäisellä käyntikerralla Solja ylitti itsensä. Hänellä on diagnosoitu pakko-oireinen häiriö, joka ilmenee esimerkiksi niin, että käsiä pitää pestä usein. Pelkkä ajatus likaisista käsistä on Soljasta epämiellyttävä.

”Hämmästyin itsekin, kun eteeni laitettiin sormivärit ja pystyin sotkemaan kädet tehdessäni taidetta.”

Solja on parhaillaan sairauslomalla ja pitää taukoa IT-alan opinnoista. Kun opiskelu tai työ eivät rytmitä päivää, Ohjaamon taideryhmä on tuonut arkeen uutta tekemistä ja ajateltavaa. 

”TOSI-labra antoi mielekkään syyn lähteä pois asunnosta. Ryhmässä olen tutustunut muihin nuoriin aikuisiin. Ilmapiiri on ollut avoin ja luottamuksellinen eikä kenenkään diagnooseja ole kyseenalaistettu.”

Kulttuuri kuuluu kaikille ja tekee hyvää

Oikeus osallistua taiteeseen ja kulttuuriin, kehittää itseään ja yhteisöään niiden avulla sekä mahdollisuus vapaaseen itseilmaisuun ovat jokaiselle kuuluvia perusoikeuksia. Ne nousevat esille tänään 16.11., kun on YK:n suvaitsevaisuuden päivä. Teemapäivä muistuttaa ihmisen oikeudesta omannäköiseensä elämään.

Taide ja kulttuuri ovat oivia välineitä itsen ja toisten ymmärtämiseen. Ne tukevat tutkitusti terveyttä, hyvinvointia ja osallisuutta.

TOSI-labraan osallistuneet nuoret kertovat yhdenvertaisuudesta ja kohdatuksi tulemisesta elämäntilanteesta riippumatta. Kulttuuritoiminta antaa heille hengähdystauon suorittamisesta ja näkyjä vielä tuntemattomaan tulevaisuuteen. Itsetunto, pystyvyys ja työelämätaidotkin vahvistuvat. Muut palvelut ohessa pohjustavat polkua.  

Taide tukee nuorten tulevaisuutta

Vuonna 2022 on EU:n nuorisovuosi. Käsittelynsä saavat aktiivinen kansalaisuus, ilmastokysymykset ja osallistumisen uudet tavat. Nuorten aikuisten tulevaisuus piirtyy papereissa myönteisinä mahdollisuuksina, elinikäisenä oppimisena ja työpaikkoina.  

Entä elävän elämän Solja? Hän haluaa jatkaa tietojärjestelmätieteen opintojaan yliopistossa. Solja haaveilee työstä, jossa voi hyödyntää vapaa-ajalla kertynyttä osaamista. Teejuomiin ja tietokonepeleihin perehtynyt nuori nainen on jo hyvin verkostoitunut pelialalla. Ensin on kuitenkin aika keskittyä keräämään voimavaroja ja ankkuroitua uuteen arkeen, taide tukena.

Kirjoituksen pohjana on käytetty Tampereen Ohjaamon blogia 26.10. ja keskusteluja TOSI-labran nuorten kanssa syksyllä 2021.

Solja omakuvansa äärellä.
Kuva: Hanna Porrassalmi, Ohjaamo.

Lue lisää

TOSI-hanke (Taidetta, osallisuutta ja sosiaalisia innovaatioita, ESR), THL

Työelämäosallisuus ja työllistymisen tuki -tiimi, THL

Kyky ajatella luovasti auttaa sopeutumaan työelämään, Lasten ja nuorten säätiön blogi 29.10.

Kulttuurihyvinvointipooli

Taikusydän, kulttuurihyvinvoinnin valtakunnallinen yhteyspiste

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *