Ratkaisut lastensuojelun pulmiin eivät löydy yksinomaan vakiintuneiden ja vallitsevien käytäntöjen sisältä, vaan lasten ja nuorten auttamiseksi tarvitaan uusia ja rohkeita lähestymistapoja.

Ongelmalähtöisen ajattelun sijaan lastensuojelun kokonaisuutta voi tarkastella myös toisesta näkökulmasta: lapsilta ja nuorilta ei puutu luovuutta, innokkuutta ja osaamista – pikemminkin hoito- ja palvelujärjestelmältä puuttuu keinoja näiden hyvien ominaisuuksien esiin tuomiseksi.

Lastensuojelussa tunteiden ja elämäntapahtumien työstäminen tapahtuu yleensä keskustelun avulla, mutta ongelmat ovat usein laaja-alaisia ja yhteen kietoutuneita, jolloin tarvitaan lapsen ja nuoren yksilöllisiin tarpeisiin räätälöityä hoitoa ja tukea.

Esimerkiksi monella koulukotiin sijoitetulla nuorella on vaikeuksia suoriutua sanallisesti ja tunnistaa omia tunteitaan. Monella sijoitetulla nuorella on myös vaikeuksia keskittyä ja motivaatio hoitoon saattaa olla heikko. Näissä tilanteissa mahdollisuudet hyötyä terapeuttisista keskusteluista ovat rajallisia. On tärkeää, että olemassa olevien hoito- ja kasvatusmenetelmien tueksi on tarjolla myös vaihtoehtoisia kommunikaation muotoja, jotka huomioivat lapsen yksilölliset tarpeet ja toiveet.

Kansallisteatterin Kiertuenäyttämö toteutti kevään 2018 aikana yhdessä Valtion koulukotien ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa Rikos ja Rangaistus -teatterihankkeen. Siihen kuului Johanna Freundlichin ohjaama Rikos ja rangaistus -esitys koulukoteihin suunnattuine kiertueineen, työpajakokonaisuus sekä tutkimus. Hankkeeseen liittyvässä tutkimuksessa tarkastelemme teatterityöpajoihin osallistumisen vaikutuksia koulukotiin sijoitettujen nuorten hyvinvointiin ja erityisesti tunteiden käsittelyyn.

Teatterityöpajoissa työstettiin Fjodor Dostojevskin klassikkoteoksesta poimittuja teemoja draamaharjoitusten avulla. Tavoitteena oli tarjota turvallinen tila itseilmaisuun ja hakea vaihtoehtoisia lähestymistapoja erilaisiin tilanteisiin.

Tämän päivän nuoret samaistuivat vaivatta 150 vuotta sitten kirjoitetun teoksen tarinaan, eikä sen sisältöjä tai ajankohtaisuutta kyseenalaistettu. Tarinan teemat ovat ikiaikaisia: syyllisyys, rikos, rakkaus, anteeksianto, uhrautuminen tai viha. Nuoret saattoivat peilata teemoihin myös omaa elämäntarinaansa nuorena ihmisenä – haavoittuvana, herkkänä ja kehittyvänä olentona.

Nuorten kertoessa työpajatyöskentelystä, puheesta välittyi innostuneisuus ja tekemisen ilo. Henkilökohtaisten uskallusrajojen ylittäminen muiden edessä jännitti, mutta muiden kannustus ja kehut rakensivat ryhmään hyvän yhdessä tekemisen meiningin, joka rohkaisi kokeilemaan uutta, mutta ei kuitenkaan pakottanut.

Työpajan vetäjien mukaan kaikilla nuorilla rohkeus ja innostus kasvoivat tekemisen myötä, vaikka toisilla asiaan lämpeneminen vei pidemmän ajan kuin toisilla. Henkilökohtaisuus ja syvemmät tunteet tulivat mukaan työskentelyyn vähitellen, erikseen painostamatta. Teatterityöpajat osoittivat, että ilmaisupainotteisessa ryhmätoiminnassa on yhteisöllistä voimaa ja toiminta kirvoitti luovuuden lisäksi esiin myös paljon tekemisen riemua ja naurua.

Tutkimustulosten analyysi on kesken, mutta jo tähänastisten havaintojen perusteella voidaan todeta, että teatterityöpajajakso onnistui sekä nuorten että henkilökunnan näkökulmasta yli odotusten ja vastaavanlaista toimintaa toivotaan päivittäisen hoitotyön oheen lisää.

Taiteen vaikutuksista ihmisen hyvinvointiin on olemassa paljon kokemusperäistä tietoa. Taidelähtöisten menetelmien vaikuttavuutta on myös tutkittu viime vuosikymmenten aikana enenevässä määrin. Tulokset osoittavat, että taiteella ja kulttuurilla on vahva yhteys ihmisen hyvinvointiin ja terveyteen.

Teatterityöpajoihin liittyvä tutkimuksemme yhtyy omalta osaltaan käynnissä olevaan kehittämisaaltoon, jossa taiteen keinoin haetaan käyttämätöntä potentiaalia, rajanylityksiä ja rohkeitakin ratkaisuja sosiaali- ja terveyspalveluiden käytäntöjen uudistamiseen. Taiteen ja kulttuurin saavutettavuuden parantaminen ja hyödyntäminen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä on myös yksi hallituksen kärkihankkeista.

Lastensuojelussa tarvitaan poikkitieteellistä tutkimustiedon ja menetelmäosaamisen yhdistämistä, jotta löydämme parhaat tavat kohdata lapsia ja nuoria. Palvelujen kehittämisen tulee olla suunnitelmallista ja järjestelmällä tulee olla valmius ottaa käyttöön uusia menetelmiä.

Teatterityöskentely on yksi tapa tuoda taiteen mahdollisuuksia lastensuojeluun. Perinteisen taideilmaisun lisäksi myös uutta teknologiaa, multimediaa ja pelillisyyttä kannattaa hyödyntää. Esimerkiksi virtuaalitodellisuuden käyttö tarjoaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia etenkin huonosti hoitoon motivoituneiden poikien kohdalla.

Jokaiselle meistä on tärkeää pohtia oman elämänsä kulkua, sen esteitä ja mahdollisuuksia. Taide- ja kulttuurilähtöiset menetelmät ovat yksi keino tiedon ja ymmärryksen syventämisessä.

Lasta voi opastaa ja auttaa tutkimaan elämäänsä ja hankkimaan uusia näkökulmia asioihin itseilmaisun keinoin. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen ja muissa vaativissa elämäntilanteissa elävien lasten ja nuorten kohdalla elämää kannattelevien näkökulmien ja ratkaisujen löytäminen on erityisen tärkeää.

Onnistunut interventio – oli se lähtökohdiltaan psykiatrinen, taidepainotteinen tai vaikka pelillinen – saattaa muuttaa nuoren elämän suuntaa ratkaisevalla tavalla ja parantaa nuorten edellytyksiä jatkaa kohti tasapainoista aikuisuutta.

Kirjoitus on julkaistu alun perin alio-kirjoituksena Turun Sanomien mielipidesivuilla 22.7.2018.

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *