Opiskelijoiden tupakointia rajoitetaan” (Yle 21.9.2010). ”Uusi tupakkalaki lisää tupakoinnin rajoituksia” (Karjalainen 31.5.2016). Tämänkaltaisia otsikoita näkyy mediassa usein. Tupakointia rajoitetaan entisestään ja lisärajoituksille tuntuu olevan otollinen maaperä. Väite saa tukea tutkimuksestamme. Aikuisväestöstä 60 prosenttia halusi rajoittaa tupakan myyntipisteitä ja yli 90 prosenttia nuorten tupakointia.

Yleiset mielipiteet vaikuttavat normeihin ja lakeihin, jotka vaikuttavat vastavuoroisesti yleiseen mielipiteeseen. Hyvänä esimerkkinä tästä on 40 vuotta voimassa ollut tupakkalaki, jonka aikana tupakointi on vähentynyt huomattavasti.

Huolestuttava huomio on kuitenkin väestön kielteinen suhtautuminen yhteiskunnan tarjoamaan tukeen tupakoinnin lopettajille. Selvästi alle puolet vastaajista oli samaa mieltä tutkimuksen väittämän ”Yhteiskunnan tulisi tukea kaikkia tupakoinnin lopettajia” kanssa.

Onko yleinen kielteinen mielipide vaikuttanut jopa tupakoinnin lopettamisen tuen tarjoamisen määrään tai siihen osoitettaviin terveydenhuollon resursseihin? Ja kärsijöiksi jäävät tupakoijat? Sanoisin, että kärsijänä on koko yhteiskunta.

Lopettaminen hyödyttää kansantaloutta

Miksi tupakoinnin lopettajien tukemista ei kannateta? Ehkä tupakointi nähdään henkilön omana asiana. Kun henkilö on itse tupakoimaan ryhtynyt, hoitakoot itse oman ongelmansa.

Tupakointi aloitetaan useimmiten alaikäisenä ja riippuvuus voi kehittyä jo pienestä määrästä nikotiinia. Tupakkateollisuuden vastuu on kiistaton. Tupakkariippuvuus on krooninen sairaus, ja suuri osa tupakkariippuvaisista tarvitsee hoitoa tupakoinnin lopettamiseen.

Toinen tekijä, miksi yhteiskunnan tukea lopettajille ei katsota hyvällä, voi liittyä tupakan aseman kulttuuriseen muutokseen. Tupakointi on yhä harvinaisempaa jolloin tupakoijien ja tupakoimattomien välillä voi olla suuri henkinen ja fyysinen etäisyys. Mitä minä hyödyn siitä, että verorahojani käytetään muiden tupakkariippuvuuden hoitoon?

Tupakointi nykyisellään rasittaa yhteiskunnan varoja yli siitä saatavien verotulojen.

On esitetty, että tupakasta vieroitus on rokottamisen jälkeen kustannustehokkainta terveydenhuollon toimintaa.

Se on myös yksilön terveyteen liittyvänä interventiona tehokas. Lyhyesti: mikäli tupakointi loppuisi, olisi yhteiskuntamme terveemmällä pohjalla kansanterveyden lisäksi taloudellisesti.

”Lopettamisen tuki” uudeksi ”rajoitukseksi”

Mitä keinoja olisi lisätä tupakoinnin lopettamisen tuen arvostusta yhteiskunnassa ja sitä kautta toivottavasti tuen tarjontaa ja siihen hakeutumista? Miten yhteiskunta voi auttaa tupakoinnin lopettamisessa?

Kolme ratkaisua tulee mieleeni:

  1. Ei syyllistetä tupakoijia, vaan ymmärretään, että nikotiiniriippuvuus on hoidettavissa oleva sairaus. Terveydenhuollon tulisi tuoda aktiivisesti esiin olemassa olevia tukimuotoja, joista tupakoija voi valita itselleen toimivimman. Lopettamista suunnittelevien tulisi aktiivisesti tuoda terveydenhuollossa esiin tarpeitaan ja toiveitaan.
  2. Tuodaan tupakoinnin lopettaminen nykyistä näkyvämmin esille yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kirjoitetaan tupakkarajoitusten ohella onnistumistarinoita tupakoinnin lopettamisesta ja sen vaikutuksista esimerkiksi lähipiiriin. Nostetaan jalustalle tupakoinnin lopettamisen tukena olevia henkilöitä, sillä he tekevät elintärkeää työtä.
  3. Kolmas ratkaisu on ehkä työläin, muttei mahdoton: Mahdollista henkistä ja fyysistä etäisyyttä tupakoijaan voi pyrkiä kaventamaan. Toisen tilanteeseen tutustumalla saa konkreettisemman kuvan siitä, mitä on olla nikotiiniriippuvainen.Tuntuuko liikaa toisen henkilökohtaiseen tilaan tunkemiselta? Muistetaan, että suurin osa tupakoijista haluaa lopettaa tupakoinnin.

Lisätietoja

Tobacco Control Scale. Euroopan maiden tupakkapolitiikkaa vertaileva raportti, joka osoittaa että Suomessa on kehitettävää esim. tupakoinnin lopettamisen tuen järjestämisessä ja saatavuudessa.

Hakkarainen Pekka. Tobacco Road Finland – How did an accepted pleasure turn into an avoidable risk behaviour? Social Science & Medicine 2013, 98, 253–259.

Ruokolainen Otto, Ollila, Hanna, Patja Kristiina, Borodulin Katja, Laatikainen Tiina & Korhonen, Tellervo. Social climate on tobacco control in an advanced tobacco control country: A population-based study in Finland. Nordic Studies on Alcohol and Drugs, First Published April 19, 2018.

Kommentit

Terho Tamminen

26.04.2018 12:10

Suomessa harjoitetun tupakkapolitiikan tehokkuus on kyseenalainen. Täällä tupakoidaan edelleen yhtä paljon kuin parikymmentä vuotta sitten, mikä käy ilmi savukemyyntitilastosta. Väestöstä tupakoi reilu viidennes, mikäli otetaan huomioon myös satunnainen tupakointi.

Kielteinen suhtautuminen vieroituspalveluiden rahoittamiseen verorahoilla johtuu mm. siitä, ettei väestö pidä tupakointia sairautena. Näkemys vastaa todellisuutta: tupakointi saattaa johtaa vakaviin sairauksiin (n. 50% tupakoijista), mutta ei itsessään ole sairaus, vaan huono elämäntapavalinta, kuten esimerkiksi epäterveelliset ruokailutottumukset tai liikkumattomuus. Harvat tukisivat myöskään noihin riskitekijöihin suunnattuja ”vieroituspalveluja”, vaikka niiden taakka kansanterveydelle on merkittävyydeltään vähintään samaa luokkaa kuin tupakoinnilla. Tupakoinnin määrittely sairaudeksi on keinotekoista ja lähtöisin tupakkakontrollilta. Itse väestö on asiasta toista mieltä.

On erikoista puhua ”kärsijöinä” ihmisryhmästä, joka vapaasta tahdostaan harjoittaa
epäterveellisiä elämäntapoja. Tupakoija ei ole kärsijä sen enempää kuin kukaan muukaan, joka laiminlyö terveyttään käyttäytymällä vastoin terveyssuosituksia, eikä hän itseään sellaiseksi miellä. Käsitys tupakoijasta kärsijänä tulee kansalaisyhteiskunnan ulkopuolelta, tupakkakontrollilta, eikä sillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

On totta, että henkinen yhteys tupakoijien ja tupakoimattomien välillä on heikentynyt. Tämä on seurausta tupakkapolitiikasta, joka perustuu pitkälti tupakoijien stigmatisoimiseen. Tupakoijasta on maalattu kuva addiktina, joka piittaamattomuuttaan vaarantaa myös tupakoimattomien terveyden. Harjoitettu politiikka on johtanut avoimeen, irrationaaliseen vihamielisyyteen tupakoijia kohtaan. Tämä on todellakin yksi syy sille, etteivät verorahoitteiset vieroituspalvelut
saa tukea väestöltä.

Tupakkateollisuuden vastuu tupakoinnista ei ole sen suurempi kuin muidenkaan epäterveellisinä pidettyjen hyödykkeiden markkinoijien vastuu. Vastuu henkilökohtaisesta käyttäytymisestä kuuluu kuluttajille itselleen, eikä teollisuudelle. Eivät ”markkinavoimat” pakota heitä mihinkään.

Missä jälkikäteen tehdyt analyysit tupakkavieroituksen kustannustehokkuudesta, ja tehosta ylipäätään? Vieroitus ei muutu tehokkaaksi pelkästään sillä, että sen ”esitetään” sitä olevan. Näkemys tehosta ei saa tukea tosielämän havainnoinnista.

Tupakointi tuottaa enemmän valtiolle kuin siitä aiheutuvat kulut. Verotuotto yli 1,2 mrd (tupakkavero, alv, tulovero), kustannukset noin 0,3 mrd. Lisäksi valtiolle tulee säästöjä väestön vanhenemisesta aiheutuvissa kustannuksissa, koska tupakoijat kuolevat nuorempina kuin tupakoimattomat.

”Ei syyllistetä tupakoijia”? Tupakkapolitiikka nojaa pitkälti nimenomaan syyllistämiseen: tupakoijat taloudellisena taakkana, tupakoijat tupakoimattomien terveyden vaarantajina jne.

Tupakkakontrollin kielteinen suhtautuminen harm reductioniin (sähkötupakkaan, nuuskaan) saa huolen tupakoijien terveydestä vaikuttamaan keinotekoiselta. Jos huoli olisi aitoa, tupakoijien pyrkimyksiä ja mahdollisuuksia kohentaa terveyttään siirtymällä savukkeista vähähaittaisiin nikotiinituotteisiin tuettaisiin eikä vastustettaisi. Niiden hyödyistä on kertynyt valtava määrä aineistoa etenkin 2010-luvulla. Suomessa se ollaan sivuutettu kokonaan ja harm reductionin
vastustus edustaa Euroopan jyrkintä linjaa. Tieteestä se ei saa tukea missään määrin. Käynnissä näyttää olevan omituinen ja vaarallinen ideologinen sota kahden koulukunnan (quit or die vs harm reduction) välillä, jossa itse kansanterveysnäkökulma on hylätty ja riskiryhmä jäänyt pelkän heittopussin rooliin.

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *